No niin. Arvioidaan sitten The Crashiakin, kun HIM, The 69 Eyes ja Apulantakin ovat olleet aiheina. Tosin näillä bändeillähän ei ole muuta yhteistä kuin se, että ne ovat saavuttaneet mainstream-suosiota Suomessa ja osittain sen takia saaneet undergroundin vihat niskaansa. No, joka tapauksessa tässä aiheena turkulaisen The Crashin toinen albumi. The Crash oli jo kymmenenvuotias (perustettu 1991) kun Wildlife ilmestyi syksyllä 2001. Sitten debyyttialbuminsa Comfort Deluxen (1999) oli bändin kosketinsoittaja vaihtunut Toni (välissä oli Jussi Lehtinen) Tomi Mäkilään. Bändistähän tosin vaihtui sen elinaikana vain kiipparistit, muuten kokoonpano pysyi samana.
The Crash-nimestähän (jota on varmasti käyttäneet monet muutkin) voisi heti päätellä kyseessä olevan punkahtavan rymyryhmän, mutta rymyä ei tämä poppi ole nähnytkään. Herkkää, kaunista ja Teemu Brunilan falsetti-tulkintojen varassa menevää äärimmäisen melodista poppiahan tämä on, että se menee jo melkein siirappisen melodraaman (sic) puolelle. Brunilan ääni ei kyllä minun mieleeni ole koskaan ollut vaikka omaperäinen onkin, ja sen takia jäi The Crash sellaiseksi bändiksi johon en erikseen halunnut tutustua. Mutta sitten Wildlifella on sellainenkin kappale kuin Lauren Caught My Eye, josta olen pitänyt aina, kuten myös Eläkeläiset. Biisin musavideohan sai sittemmin kultaisen Muuvi-palkinnonkin. Mainittakoon, että suurin osa biisin teksteistä on ranskaksi… ihan kuin olisin sitä aluksi edes huomannut.
Kun kuuntelin albumin ensimmäistä kertaa, huomasin että aloitusbiisi Star on myös tuttu. Ei huono biisi sekään, mutta näiden kahden hitin lisäksi albumi ei tarjonnut minulle juuri mitään, tosin rockaava New York ja toiseksi viimeinen Secrets tosin maistuivat. Tilannetta nyt ei minun kannaltani varsinaisesti helpota sekään, että molemmat näistä minua puhuttelevista biiseistä ovat jo albumin alkupuolella. Tässä ei nyt ole kyse siitä, että karsastaisin The Crashin esittämää musiikkityyliä, mutta ei tämä vaan saa minua vakuuttuneeksi siitä, että The Crash olisi ollut Suomen paras poppiyhtye. Tai sitten kuuntelin levyä “väärässä” mielentilassa. Tai sitten The Crash ei tosiaankaan ollut suomalaisten poppiyhtyeiden parhaimmistossa.
Omistan tämän tekstin tänä päivänä vuosia täyttävälle siskolleni, joka on aina ymmärtänyt The Crashin päälle enemmän kuin minä, mitä nyt häneltä menivät ne lukuisat ja röyhkeät Melodraman (2003) Van Halen –viittaukset ohi.
Kohokohdat: Star, New York, Secrets, Lauren Caught My Eye
Toiset bändit vaan ovat iljettävämpiä kuin toiset. Throat on nimenomaan sitä kastia, joka yököttää. Jo yhtyeen nimi on melko luotaantyöntävä, ja itse levytysten nimet ovat pääasiassa melko vastenmielisiä, joskus myös kannet. Throatin Licked Inch Fur (2011) on lähes jokaisella mahdollisella tavalla hyvin ruma ja raaka levytys, joka ei selitys edes Throatin turkulaisuudella.
