Anne Muhonen: Ada – Kaikki menee hyvin

Pari vuotta ehti kulua kolmannen ja neljännen Adan välillä. Vuosi oli jo 2007 kun neljäs ja toistaiseksi viimeinen Ada-albumi Kaikki menee hyvin tuli pihalle. Pitkä matka on tultu ensimmäisestä Adasta: piirrostyyli on kehittynyt, tarinankerronta parantunut ja teemat ovat synkentyneet. Tavallaan neljäs Ada on tietyssä mielessä paluuta ensimmäisen Adan maailmaan, tässäkin on eroamisesta kysymys… mutta nelonen nokittaa vielä itsemurhalla.

Tutut elementit ovat tallella. Hallitsevina väreinä ovat edelleenkin musta, valkoinen ja punainen. Mutta Ada-sarjalle tunnusomaiset rokkibiisien sanoitukset ovat lähes kadonneet, tässä albumissa niitä on vain yhdellä sivulla. Ei sillä, niiden puuttumista ei edes huomaa. Tämä on osittain tietoinen ratkaisu, kuten tarinasta käy ilmi.

Mutta kuka arvaa minkä bändin käsialaa albumissa olevat sanoitukset ovat?

Hähää, jos veikkasitte Sentencedia, niin väärin meni! Oikea vastaus on The Cure!

Mutta siitä tarinasta: kolmannen albumin tavoin koin tämän hyvin henkilökohtaiseksi lukukokemukseksi. Adan ohella suuren osan saa kakkososasta (jonka loppu oli tosiaan melko tyly) tuttu Ilkka. Adan ja Ilkan parisuhteesta voi löytää monia yhtäläisyyksiä omaankin parisuhteeseen… ainakin itse löysin omaani. Albumi jätti runsaasti arvailujen varaa siitä, miten tarinan lähtökohtiin on päästy. Tämä sama homma on ollut Ada-sarjalle tunnusomaista aina, tarinoiden väliin jää ammottava aukko. Se on huono ratkaisu sikäli, että hahmojen vaiheet jäävät hieman pimentoon, mutta hyvä sikäli että lukijalle jää itselleen tilaa tehdä omat johtopäätöksensä.

Ada sai kumminkin väistyä Muhosen siirryttyä elämänläheisempiin teemoihin. Samoihin aikoihin neljännen Adan kanssa ilmestyi Sydänääniä-albumin, jonka ajattelin lukaista vaikkei sen käsittelemä aihe itselleni olekaan kovin tuttu. Toivon vaan, että Muhonen ei heittänyt Adan hahmolle hyvästejä kuten Ada hyvästelee menneisyytensä… Itse hyvästelen nyt Adasta kirjoittamisen, ainakin toistaiseksi…

Vastaa