Rattus – Fucking Disco

Toisin kuin suurin osa vuonna 1980 ensimmäisen omakustanteensa julkaisseista punk-bändeistä Rattus pääsi tekemään toisenkin levyn seuraavana vuonna. Julkaisijana toimi jälleen kerran bändin oma Hilipili Records (kataloginumerolla HILEP-001). Painosmääräkin pysyi ennallaan, ollen edelleen 200 kappaletta. Tosin levystä otettiin sadan kappaleen lisäpainos hieman myöhemmin. Rattus lisäsi punkkiinsa huumoria ja keksi jäsenilleen taiteilijanimetkin, eli Goljat (Jake), Hindi Weissmuller (Tomppa) ja Bongo (Vellu).

Fucking Discon kansi on vähintäänkin sekava ja täynnä tavaraa, toisin kuin pelkistetty edeltäjänsä. Etukannessa lukee Fucking Disco helvetin isolla, mutta bändin nimi lukee helvetin pienellä, tosin onneksi ympyröitynä. Keskellä koko komeutta loistelee bändin itsensä tekaisema “levyarvio” edellisestä levytyksestään, joka on parsittu kasaan satunnaisista sanoista. Arvio tietenkin ylistää levyn maasta taivaisiin ja legendan mukaan Soundi olisi sittemmin oikeasti painanut sen sivuilleen. Oikeassa laidassa seisoskelee punk-hyypiö, paidassaan teksti “Anti-intellektuellismin riemuvoitto”. Takakansikin on tavaraa täynnä. Johanna Kustannus ei ilmeisesti juuri lämmennyt Rattukselle, tämä käy ilmi kirjeestä, jonka Johannan markkinointiosasto tarkoitti nuorelle bändille lähinnä haistatteluksi, mutta päätyikin yhdeksi elementiksi levyn kansipapereihin. Mukana on myös hyviä iskulauseita (Hii haa hoo!!), kieltoja (Tämän levyn julkinen esittäminen ilman Antti Hulkon kirjallista lupaa ei ole suotavaa, mutta mahdollista), ohjeita (Toi on äl) sekä Rattus on rautaa-rintamerkin!

Pakkaus on jo korea, mutta mitenkäs sen sisällön kanssa sitten? Äänimaailma ei ole juuri edellisestä osasta muuttunut, se on ehkä vain aavistuksen verran rosoisempi. Biisinkirjoituksen osalta Fucking Disco edustaa kumminkin Rattusta monipuolisimmillaan, sillä bändi oli laajentanut ilmaisuaan ja ottanut vaikutteita myös muusta musiikista. Aloitusbiisi Sietämätön jatkaa Khomeini-Rockin viitoittamalla tiellä ja on siis sikäli perinteinen Rattus-biisi. Tämän jälkeen alkaakin tämän levyn eepos, eli South’s Gonna Rise Again, osat yksi ja kaksi.  Ykkösosa tekee pesäeron Sietämättömään ja on ehtaa ska-vaikutteista rentoa poljentoa. Kakkososa on kyllä sitten perinteisempää ja ripeää punkkia, mutta B-puolen aloittava Fucking Disco sekoittaa jälleen. Siinä laulukieli on englanti ja Rattus kertoo inhonsa vielä tuolloin trendikästä discomusiikkia ja sen tähtiä (Bee Gees) kohtaan. Ironista onkin että biisi on hyvin discomainen, eli Rattus osasi suhtautua toimiinsa kieli poskessa-asenteella. Täältä tullaan kuolema lasketaan sekin klassikkobiisiksi, mutta itse en ole tällä versiolle (enkä myöhemmillekään) syttynyt. Viimeisenä tulee reilun puolen minuutin mittainen Stop Start. Nimensä mukaisesti biisi koostuu saman biisin jatkuvasta aloittamisesta ja lopettamisesta.

Rattuksesta olisi Fucking Discon perusteella voinut tulla Suomen The Clash. Jos tämä kehitys olisi jatkunut, olisi Rattus äärimmäisestä tapauksessa varmasti luisunut hyvin nopeasti punkin kelkasta pois. Bändi päätti kuitenkin toimia toisella tavalla, sillä muualta maailmalta alkoi kuulua kummia. Fucking Discoa teetettiin tosiaan 300 kappaletta 80-luvulla joten senkin hankinta on ollut astetta hankalampaa. Khomeini-rockin tavoin myös Fucking Disco on julkaistu Höhnien toimesta uudestaan, 500 kappaleen painoksen voimin. Hajakappaleita tuntuu edelleen näkyvän tuosta painoksesta. Tämä oli siis vihje.

Aiheeseen liittyvää:
Khomeini-rock / Muotipunk


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa