Rattus – Rattus on rautaa

Ahkerat vilppulalaiset olivat päässeet vauhtiin ja vuonna 1981 bändi oli jo kolmannen kerran studiossa. Rattus on rautaa oli monella tavalla merkittävä levy Rattukselle. Jo pelkästään levyn julkaiseminen ei ollut enää pelkästään bändin harteilla, vaan levyn julkaisi oikea levy-yhtiö; Poko. Levydiilin saaminen oli tapahtunut tavallaan puolivahingossa: Bändi oli mennyt kolmannen kerran Mika Sundqvistin studioon nauhoittamaan levyään, sai sen jopa valmiiksi asti mutta ei kyennyt sitten maksamaan sen kuluja. Enkeli-Epe sitten laskeutui taivaista ja kustanteli poikien sessiot. Kulut olivat ilmeisesti suurentuneet, mutta toisaalta levyn äänenlaatukin on edeltäjiään selkeämpi, kirkkaampi ja kaiken kaikkiaan muutenkin parempi. Kannet eivät ole tällä kertaa bändin itsensä väsäämät, vaan ne on tehnyt sellainenkin rockin sekatyömies kuin Juho Juntunen. Kansissa ei sinänsä ole valittamista, mutta sitä Rattuksen harrastamaa kotikutoisuutta tulee ikävä. Mukana ei myöskään tullut Rattus on rautaa-“rintanappia” kuten Fucking Discon mukana tuli.

Musiikillisesti bändi on ottanut Fucking Discon välillä sillisalaatiksi menneestä rytinästä takapakkia. Biisit ovat hieman yksinkertaisempia eikä disco- tai ska-vivahteita kuulla. Sanoitukset ovat huumoripitoiset ja käsittelevät lähinnä Rattusta. Rattus laulaa itsestään päätymättä kuitenkaan ylenpalttiseen kukkoiluun eikä lupaa esimerkiksi viedä hölmöiltä faneiltaan näiden vaivalla ansaitsemia rahoja, jotta se voisi ostaa itselleen naisia ja päihteitä. Enemmänkin sanoituksista kuulee bändin oman soittamisen ilon, mutta samanaikaisesti se suhtautuu tekemisiinsä kepeästi. Se lähinnä kritisoi bändiä kohdannutta kritiikkiä (lämmin kädenojennus Vilppulan suuntaan?) ja julistaa tekevänsä musiikkia omilla ehdoillaan. Se kehottamaan reilusti meitä paskantamaan housuihinne.

Levyllä on myös Rattuksen mittapuulla erilainen biisi, I Remember John Lennon, jonka mukaan koko kiekkokin piti alunperin nimetä. Biisi on muuten Rattukselle tyypillinen, mutta ei laulunsa osalta. Taustalla on puhemaista kuorolaulua. Ratkaisu toimii yllättävän hyvin!

“Ja Tapani Kansa laulaa:
I remember John Lennon”

Levy on kaikesta hulivilimäisyydestään huolimatta jotenkin epätasainen. Rattus oli rajoittanut ilmaisuaan edellisestä levystä, mutta se ei soittanut yhtä rujoa hardcorea kuin hieman myöhemmin. Bändihän ei itsessään arvosta levyä kauheasti ja nyttemminhän bändi itse on vaihtanut ROR-ilmaisun muotoon ROP. Tämä on tällainen tyypillinen välimallin levy.

Aiheeseen liittyvää:
Khomeini-rock / Muotipunk
Fucking Disco


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa