When the Wind Blows (leffa)

Käsittelemäni, Raymond Briggsin tekemä When the Wind Blows sai elokuvaversion vuonna 1986. Jimmy Murakamin ohjaama elokuva tuntuu nykyään olevan turhan vähälle huomiolle jäänyt, vaikken usko sen sanoman olleen vieläkään vanhentunut. Elokuvan näyttämä skenaario on mahdollinen niin kauan, kun maailmassa on ydinaseita.

Leffassa ovat kaikki samat asiat kuin sarjakuvassakin, mutta sen lisäksi myös enemmän. Mitään kokonaan uutta sisältöä leffassa ei ole aivan niin paljoa, mutta esimerkiksi unenomaiset muistelukohtaukset uupuivat sarjakuvasta. Käytännössä leffan tekijätiimille on suotu taiteellisia vapauksia pariskunnan välisen dialogin värittämiseksi. Näin leffan katsojan mielenkiinto pysyy paremmin yllä, sillä sarjakuvan kerronta ei taivu leffaksi kivuttomasti. Sarjakuvaformaatin orjallinen noudattaminen olisi tarkoittanut sitä, että leffassa ei olisi muuta kuin pariskunnan keskustelua, mikä olisi tehnyt siitä yhtä mielenkiintoisen visuaalisen elämyksen kuin tv:n vaalipaneelit. Leffassa on olemassa ääniraita, jota sarjakuvassa ei ole, joten taiteelliset vapaudet koskevatkin vain visuaalista puolta. Puheeseen tämä filmatisointi luottaa silti hyvin paljon, ja puhe seuraakin uskollisesti sarjakuvaa.

Kasvaneen visuaalisuuden vuoksi leffa kuvaa tuhoa ja sen aiheuttamaa toivottomuutta sarjakuvaversiota paremmin. When the Wind Blows on toteutettu sekä piirrosanimaationa että stop motion –tekniikalla. Vain harvat henkilöhahmot ja tausta ovat piirrettyjä, mutta objektit ovat pääsääntöisesti “oikeita”. Jälki tosin hieman töksähtelee, olisin esimerkiksi pariskunnan käyttämät peitot nähnyt mieluummin piirrettyinä. Mutta tarina on kieltämättä saanut lisääntyneestä visuaalisuudesta enemmän lihaa luittensa ympärille, vaikka on edelleen lastenkirjamainen. Ydintuhokohtaus on kuvattu hyvin, mutta liikoja mässäilemättä. Sarjakuvassahan kyseistä kohtausta ei varsinaisesti edes ollut, vaan kirjassa näytettiin vain yksi välähdys. Tosin tuossa kohtauksessa hieman häiritsee sen “lumiukkomaisuus”, jos nyt tiedätte mitä tarkoitan. Tuosta kohtauksesta huolimatta elokuva on sarjakuvaversiotaan jopa masentavampi katsottava, kun totaalinen tuho konkretisoituu paremmin.

Ääniraitakin on kokenut uudistuksia, sillä leffa on saanut jopa soundtrackin. Tunnusbiisin esitti David Bowie, ja sen lisäksi musiikkia kuullaan Genesisiltä ja Squeezelta, ja tokihan leffaan kuuluu tämän omatkin musiikit. Soundtrackinsa ja vanhentuneen tekniikkansa vuoksi leffasta huomaa hyvin, millä vuosikymmenellä se on tehty. Suosittelen katsomaan.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa