Anne Muhonen – Varataivas

Anne Muhosen Ystäväni varjo –sarjakuvaa on ilmestynyt strippimuodossakin, mutta kaksi pitempää albumia ovat minulle olleet tuntemattomampia – ainakin tähän asti. Sarjan toinen pitempi osa on Suuren Kurpitsan julkaisema Varataivas. Luen tämän kaksikon väärässä järjestyksessä, sillä en ole vielä lukenut Varataivaan edeltäjää, Ystäväni varjoa (2009), mutta sekin asia korjautunee lähiaikoina. Nyt kumminkin käsitellään Varataivasta.

Päähenkilöinä ovat tummatukkainen, nimettömäksi jäävä tyttö sekä tämän oma varjo. Sattumalta tyttö on paikalla, kun tälle entuudestaan tuntematon, Hopeaketuksi nimetty vanha mies saa kadulla kohtauksen ja kiidätetään sairaalaan. Tämän elinaika on kortilla, ja vanhus saattaa kohdata kohtalonsa pienestäkin järkytyksestä. Tokkurainen pappa luulee (vai luuleeko?) tyttöä vanhaksi, jo edesmenneeksi rakastetukseen. Hopeakettua säästääkseen ja tämän viimeisistä päivistä edes hieman paremmat tehdäkseen tyttö lähtee “leikkiin” mukaan. Kupletin juonihan on siis lähes samanlainen kuin Goodbye Lenin –leffassa (2003), paitsi että miljöö ja päähenkilöiden suhteet toisiinsa ovat erilaiset.

“Avioliitto on kuin sipuli – se itkettää, mutta silti sitä syödään.”

Kuten arvata saattaa, on tarinan yleissävy äärimmäisen tumma. Loppua – eli kuolemaa – kohden Varataivaan sävy vain tummenee, vaikka tarinassa on myös humoristisia sävyjä tarinaa hieman keventämässä. Päähenkilö on lapsenomainen ja jopa naiivi, josta tämän oma varjo jaksaa muistutella. Samalla tyttö kuitenkin toikkaroi jatkuvasti kovemmaksi käyvässä maailmassa, jossa surusta, itkusta ja paskamaisuudesta ei ole pulaa. Tytön viattomuus ja lapsenomaisuus voisivat olla selitettävissä mömmöjen (eli mielipahakarkkien, joita nautitaan väliaikaiseen vitutukseen) popsimisella, sehän selittäisi senkin miksi tämä riitelee oman varjonsakin kanssa? Vai löytyykö tytön elämänasenteen salaisuus vain tämän omissa asenteissa, jotka suosivat pieniä, näennäisen mitättömiä asioita. Onni löytyy kuitenkin pienistä asioista, ja maailmantuska voidaan unohtaa… ainakin vähäksi aikaa.

“Ei ystävyys ole sitä,  että pitää aina olla täysin samaa mieltä. Vaan sitä, että tykkää toisesta vaikka se olisikin täysi urpo.”

Muhosen piirrostyyli on jalostunut hyvin paljon kymmenessä vuodessa. Liioitellun pallopäiset hahmot näyttävät luontevilta ja eläviltä, kun niitä verrataan esimerkiksi kahden ensimmäisen Adan karkeisiin hahmoihin. Tyyli on muuttunut persoonallisemmaksi, mutta sen varmaan kaikki jo huomasivatkin. Muhosen “hevimenneisyys”* ei näy niin selkeästi, kuin mitä se on joskus näkynyt. Toki nytkin mukana on sivuhahmona yksi hevari, joka kuvataan sympaattisena, nokkelana ja sanavalmiina kaverina.

Kokonaisuudessaan Varataivas koskettaa. Jotain Varataivaan vaikutuksesta voi kertoa seuraavakin tarina: matkustin junalla Porista Tampereelle, kun luin Varataivaan ensimmäisen kerran. Kuulostan ehkä nyt aikaisempiin teksteihini nähden käsittämättömän naiivilta, mutta päätinpä silloin hymyillä ja ottaa asiat rennommin. Juna saapui pääteasemalle, ja kiireiset ihmiset ryntäsivät pää viidentenä jalkana asematunneliin ja sieltä kuka minnekin. Minä vain hymyilin ja nautin omasta kiireettömyydestäni, ehkä jopa hieman ihmettelin muun maailman loputtomalta tuntuvaa kiirettä. Minulla toisaalta oli ehkä sittenkin pieni kiire, olinhan matkustamassa Hämeenlinnaan ystäviä (ystävyyshän on Varataivaan kantava teema) tapaamaan… Suosittelen siis Varataivaan ja mahdollisesti omien asenteiden uudelleenpunnitsemista sen kautta. Niin, ja aikammehan täällä on rajallinen.

*Haastattelun perusteella se olisi vielä nykyisyyttäkin.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Yksi vastaus artikkeliin ”Anne Muhonen – Varataivas

  1. Päivitysilmoitus: Juttui » Blogin arkisto » Ooo

Vastaa