W.A.S.P. – The Sting: Live At The Key Club L.A.

Vuonna 1999 shokkirokin veteraanibändi W.A.S.P. julkaisi Helldorado-albuminsa, jonka vuoksi se lähti kiertelemään maita ja mantuja. Yksi näistä keikoista oli Key Clubilla bändin kotikaupungissa Los Angelesissa, jossa huhtikuun 22. päivä vuonna 2000 oli sikäli historiallinen, että sitä pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä netin kautta. Senaikaiset nettiyhteydet huomioiden keikan katselu ei varmastikaan ollut kivutonta touhua, joten puhelinlangat (ISDN-modeemi oli tuolloin vielä kovin yleinen!) saivat laulaa kun W.A.S.P:n tuhannet fanit yrittivät naama punaisena katsella keikan etenemistä kotikoneillaan. En itse tajunnut W.A.S.P:n päälle mitään tuolloin, mutta muistan että ainakin Soundissa viitattiin lukuisiin ongelmiin nettilähetyksessä, jonka vuoksi sitä ei nähnyt läheskään niin moni kuin alunperin oli tarkoitus. Keikka julkaistiin myöhemmin The Sting: Live At The Key Club L.A. –livenä, sekä DVD:nä että CD:nä, erillisinä julkaisuinaan.

W.A.S.P. soittaa sinänsä tyypillisen keikan, että se soittaa vain pari uuden levynsä biisiä ja keskittyy enimmäkseen vanhoihin kappaleisiinsa, unohtaen samalla monta studioalbumiaan sieltä välistä. Keikkasettiin kuuluvat ne iänikuiset L.O.V.E. Machinet, Blind in Texasit, Wild Childit ja I Wanna Be Somebodyt. Animalin soittamisesta W.A.S.P. tosin on nyttemmin luopunut, mutta settiin ei onneksi kuulu The Idolia. Albumilta kuunneltuna tuo biisi on hyvä, mutta livenä se on lähes aina venytetty kymmenminuuttiseksi kitarasooloksi. Ihan kuin näitä kappaleita ei olisi venytetty jo muutenkin ihan riittävästi, yleisön kun pitää saada huutaa biisin kliimaksin aikana mahdollisimman pitkään. Samalla katsoja alkaa vääntelehtiä penkissään vaivaantuneena.

W.A.S.P.iin on kuulunut olennaisena osana itse show, vaikka bändi on soittanut yllättävän pelkistettyjäkin keikkoja. The Stingillä lavashow’hun on kuitenkin panostettu, onhan se taltioitu jälkipolvia varten. Keikalla nähdään liekehtivä W.A.S.P. –logo, veren juontia pääkalloista ja kipinöitä, joita sinkoilee Lawlessin haaravälistä ja tämän teatraalisesta mikkiständistä. Show toimii sen verran hyvin, että se tosiaan vie huomion lepsusta soitosta. Erityisesti Blackie keskittyy enemmän keikarointiin kuin itse soittamiseen, jonka vuoksi Chris Holmes joutuu pelastamaan surkuhupaisaksi muuttuvan tilanteen moneen otteeseen.

Keikkana tuo ilta ei ollut siis mitenkään erikoinen. Tuosta illasta on ehtinyt kulua jo reilut kymmenen vuotta, mutta meininki oli lähes sama Tuska Open Airin keikalla 2007. Bändi viihdytti hyvin aikansa, mutta jälkeenpäin keikka on muistunut mieleen vain tylsänä. The Stingin pyöriessä tosin päädyin itse lähinnä siivoamaan levyhyllyäni, sillä keikka oli todella tylsä. En epäile, etteikö keikalla olleilla olisi ollut kivaa, mutta ulkopuolisena tämän keikan katselu käy jo työstä. Ehkä isoin täky onkin alkuperäiskitaristi Chris Holmes, jota ei ole mahdollista enää nähdä yhtyeen keikoilla. Suomalaisittain tämä DVD oli myös yksi harvoista tavoista nähdä yhtye keikalla, vaikka Lawlessia ja muita rosvoroopeja voinutkaan nähdä edessään elävänä. Suomessa bändi oli nähty edellisen kerran 80-luvun puolivälin tienoilla. Tosin vuodesta 2004 eteenpäin W.A.S.P. on soittanut kymmeniä keikkoja Suomen maaperällä, jolloin The Sting muuttuu aina vain turhemmaksi.

Itse DVD jättää runsaasti toivomisen varaa ja Black Lawless on itse tuominnut koko julkaisun olemassaolon. Hän on purnannut taltioinnista erityisesti sen kuvan- ja äänenlaadun takia. Viidellä kameralla kuvattu keikka on laadullisesti kai ihan hyvä, ainakaan vanhalla Salorallani sitä katsoessani en nähnyt mitään häikkää kuvanlaadussa. Devari on tosin leikattu aivan miten sattuu, ja katsojaa alkaa kohtapuoleen vituttamaan kun yhtä kohdetta ei jakseta välillä näyttää edes täyttä sekuntia. Äänenlaatunsa puolesta The Sting on taas vielä ärsyttävämpi tapaus. Munattomat soundit eivät johdu pelkästään Blackie Lawlessin pelleilystä, vaan keikka on miksattukin ihan onnettoman ja ohuen kuuloiseksi. Yleisöstä ei kuulu pihaustakaan eikä välillä kyllä taustalauluistakaan. Umpitylsän settilistan, haparoivan soiton ja kömpelön teknisen toteutuksen takia The Stingistä ei jäänyt järin hohdokasta kuvaa.

Ps. Väsynyttä paskaa. Haluan vielä kiittää rakkaita pikkuystäviäni siitä, että he antoivat minulle tämän joululahjaksi ja kehtasivat vielä tivata arvosteluakin. Hyvää uutta vuotta vain teillekin.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa