Pullisteluhevin kuninkaita onkin kaksi. Manowarin varjoon on monta kertaa jäänyt amerikkalainen, David DeFeisin johtama Virgin Steele. Virgin Steele ja Manowar ainakin olivat 80-luvulla samoilla kalkkiviivoilla, mutta Manowar kadotti otteensa tehdä hyvää musiikkia 90-luvulla ja on sortunut kaikenlaiseen epämääräiseen rahastusbisnekseen. Samalla DeFeis on urhoollisesti ratsastanut taistelusta toiseen välittämättä muun maailman muutoksista ja tehnyt sellaista musiikkia, mikä tätä on miellyttänyt.
Virgin Steelen (kultti)suosion kivijalkoina pidetään sen 80-luvulla tekemiä levytyksiä. Kenties Virgin Steelen tärkein levy on sen kolmas (se kuuluisa ja vaikea kolmas!) albumi Noble Savage vuodelta 1986. Noble Savage oli ensimmäinen albumi, jota tehdessä DeFeis otti jo lähes diktaattorimaiset otteet käyttöönsä. Bändin perustajajäsen Jack Starr oli poistunut yhtyeen marssirivistöstä hieman aiemmin.
Virgin Steele soittaa hyvin voimakkaasti, määrätietoisesti ja jo tuohon maailmanaikaan vakiintuneita heavy metallin oppeja tarkasti noudattaen. Kaiken kruunaa DeFeisin mahtipontiset ja teatraaliset vokaalit. Tämä ärjyy kuin mikäkin leijona, päästen samoihin sfääreihin kuin virkaveljensä Adams Manowarissa. DeFeisin ilmaisussa on sellaista uhoa, että tämän muskelit pullistelevat jokaisesta nuotista, jota tämä suoltaa kurkustaan. DeFeis vetää välillä jopa naurettavan korkealle, jolloin en ole varma onko levyn huonoimman biisin Rock Me:n alussa kiljaiseva ihminen DeFeis vaiko joku nainen. Se voi hyvinkin olla DeFeis.
Parhaimmillaan Virgin Steele on silloin, kun se on joko murskaava, eeppinen tai molempia. Nimikappale on oikeasti vakuuttava esitys kiipparimelodioineen, mutta toisaalta jämärokkipala Rock Me olisi kannattanut jättää jonkin glam metal-bändin esitettäväksi. Virgin Steele tosin sortuu myös ylidramaattiseen ja siirappiseen sankarihoilaamiseen, mitä on nykyään kuultavissa Teräsbetoninkin keikoilla. Näitä sankarikliseitä Virgin Steele oli tosin itsekin luomassa, ja onhan sen status hevipioneerina taattu.
Noble Savage on huonoimmillaan vaivaannuttava, mutta parhaimmillaan se on jotain totaalisen toismaailmallista. Pullisteluhevikiekkona se ei ehkä ihan pärjää Manowarin parhaille levyille, mutta antaa silti huutia Manowarin huonoimmille pökäleille. Ihan kiva levy, jos tuota siirapinkäyttöä olisi vähennetty. Eihän se tekee hyvää hauiksillekaan liian runsaasti lotrattuna.
Kenelle: Sankareille.
Miksi: Milläs muulla se teräs taipuisi kuin METALLILLA?
Kohokohdat: We Rule the Night, Noble Savage, Fight Tooth and Nail, The Angel of Light