Pikakeulauksella MaailmanLoppuun –zinen nelosnumero pyöri pöydälläni monta kuukautta, ennen kuin aloin todenteolla tutustumaan siihen. Lehti pyöri lukemattomana puolisen vuotta, mikä on kyllä vähemmän kuin sen tekemiseen käytetty aika (10 kk), jona aikana lehden tekijäkunta on levinnyt pyörimään muuallekin kuin Lappeenrannan seudulle. Lehti on aivan jumalattoman paksu zineksi, ja oikeastaan sen laajuus olikin hieman jopa luotaantyöntävää. No, olihan se lukeminen loppujen lopuksi todella palkitsevaa kun sen vain sai aloitettua!
Lehdessä ei ole yhtään levyarviota, mitä en pistä pahakseni. Livearvioita on kyllä muutama, joukossa myös Austin Lucasin Suomen kiertueesta kirjoitettu, jonkinlaista gonzojournalismia ilmentävä matkakertomus. Lehden anti koostuukin pääasiassa haastatteluista (mukana mm. Sur-Rur, Endstand, Austin Lucas), kolumneista ja kuvista.
“Moi! Minä olen juustohampurilainen. Missä on kiinalainen ravintola?”
– A. Lucas
Haastattelut on tehty pääasiassa tavallisesta poikkeavalla tavalla. Masshysterin haastattelunauha katosi, jolloin tekijä on tehnyt haastiksen sarjakuvamuotoon ulkomuistista, toki vain niin hyvin kuin se on ollut mahdollista. Sju Svåra År-haastis etenee sekä perinteistä että sarjakuvakaavaa noudattamalla, vaikka siitäkin haastiksesta jäivät ensimmäiset kymmenen minuuttia sivu suun haastattelijan unohdettua laittaa nauhurin päälle, heh. Protess-haastis oli sinänsä hauska, etteivät edes lehden tekijätkään tiedä mitä haastateltavat sanoivat näille. Japanilaisesta merkistöstä on tosin hauska bongata länsimaalaisittain kirjoitettuja nimiä. Endstandia on taas kahden haastiksen edestä: toinen on tehty juuri ennen viimeistä keikkaa (22.5.2010) ja toisen teki Jussi Jänis jo vuonna 1997.
Jussi Jänis on muuten vierailevana kolumnistina Pasi Leskisen kanssa. Molempien Descendents-fanitus muuten tulee ilmi, heh. Jäniksen juttu vaan olisi kaivannut runsaampaa kappalejakoa, mutta muutenhan hemmojen kolumnit olivat todella hyviä. Tyyppien oli tarkoitus kirjoittaa ns. “vanhemman punk-äijän” näkökulmasta, ja siinähän myös onnistuttiin! Tekijät olivat vain laittaneet kyselyä useammallekin hemmolle, mutta vain Jänikseltä ja Leskiseltä tuli kolumnit.
Lehdessä on melko paljon kuvia, sekä valokuvia että piirroksia. Piirrokset nyt eivät ole erityisen hyvin piirrettyjä (itselläni ei tosin ole yhtään varaa kritisoida kenenkään piirustuksia, kun en osaa piirtää sitten yhtään!), mutta Kullinaaman seikkailut maailman eri kolkissa olivat kivasti taittoon kepeyttä ja sopivan anarkistista punk-henkeä luovia. Ulkoasu kärsii muuten lievästä aneemisuudesta. Lehdessä on mukavasti taitollisia elementtejä, eikä harmaa värimaailma nyt ole mitenkään erikoinen kun zineistä puhutaan. Mutta toisaalta lehden väri on hailakka, ja joissakin sarjakuvaruuduissa teksti on jo niin pientä ja suttuista ettei sitä voi edes lukea.
Lehden mukana tuli vielä seiskatuumainenkin, joka nosti paketin hintaa melko korkeaksi. Valitettavasti tuo plätty on jäänyt vain ikäänkuin kylkiäiseksi, eikä se ole totta puhuen käynyt kovinkaan montaa kertaa soittimessa vaikka sillä esiintyvät bändit ovatkin hyviä. Lebakko, Escape to Death, Anvils Drop ja No Heroes ovat kaikki hyviä bändejä, mutta nyt yhdeltäkään bändiltä ei ole mukana erityisen hyvää biisiä.
Tulipa taas listattua muutama parannusehdotus. Täsmennän nyt vielä erikseen, että puhun nimenomaan parannuksista, joilla jo nyt hemmetin hyvä zine oltaisiin saatu vielä paremmaksi. Ei auta kuin nostaa kädet ilmaan ja julistaa PML #4 viime vuoden toiseksi parhaaksi suomalaiseksi zineksi, heti Huudon jälkeen.