Rytmihäiriö – Saatana on herra

Rytmihäiriön Gambinan ja veren sekaista paluuta odotettiin innolla, kieli pitkällä ja vesurit ojossa. Surmaa kännissä –Ep (2002) jätti odottamaan paljon, mutta jatkoa saatiin odottaa vuoden 2005 ystävänpäivään asti. Tuona ystävänpäivänä ystävälle ei annettu lahjoja tai pusua poskelle, korkeintaan huitaistiin vesurilla ohimoon ja oksennettiin vielä päälle. Itse olin jo sitä vanhaa fanikuntaa, joka odotti albumin ilmestymistä. Rytmihäiriön toinen albumi ja ensimmäinen Unto “Une” Helon sekä kitaristi Janne Perttilän kanssa, Saatana on herra, ilmestyi If Societyn, Thrash and Burnin ja Rönötönttö Recordsin kimppajulkaisuna.

Kaikki vanhat elementit olivat tallella. Musiikki oli kiivasta surmacorea, joka otti vaikutteita sekä metallista että hardcore punkista. Tosin pahimmat grindcore-vaikutteet olivat kadonneet, ja aiempaa siistimpi soundi ei ollut enää sitä, mikä teki 90-luvun alun Rytmihäiriöstä käsittämättömän raa’an. Tosin bändi (ja varsinkaan Perttilä) eivät olleet vielä kaikkein kokeilevimmalla tuulella, joten Saatana on herra on bändin 2000-luvun levytyksistä lähimpänä bändin alkuaikojen meininkiä. Sanoituksellisestikin liikuttiin tutuilla vesillä, eli laulettiin Alibista tuttuja tarinoita surmaamisesta ja alkoholin vaikutuksesta siihen. Mutta nyt surmatöille tarjottiin uutta syytä: vanhaa kehnoa. Kannessa näkyy nyt myös ensimmäistä kertaa bändin toinen logo, eli spurgugrammi. Ja onhan albumille sisällytetty pätkä legendaariselta Rock-kasetilta:

“Esimerkiksi lause “Saatana on herra” on varmasti suurimmalle osalle ihmisistä ei-toivottua informaatiota.”

Nimibiisin bassoriffi on edelleen perin mehevä, ja samalla biisillähän vierailee eräskin Mika Luttinen, joka ei ole ainoa Rytmihäiriön vieras. Hemmoja on erityisesti mukana Moonsorrowista kuoroja hoilaamassa, joka oli sekin uusi elementti bändin ilmaisussa ja viestitti tulevista, eeppisemmistä vivahteista. Perttilä tosin myös käyttää kitaraansa muutaman eeppisemmän riffin veistämiseen, mutta pääpaino on silti väkivaltaisella mättämisellä.

Albumin julkaisemiseen liittyy eräs absurdi pointti, jota en ymmärrä täysin vieläkään. Spinefarm ei nimittäin sainannut Rytmihäiriötä, vaikka tämä oli Spinen ensimmäinen bändi 90-luvun alussa. Alamerkkejäkin oli Spinellä jo runsaasti, joten yhtiön löyhään linjaan bändi olisi kyllä sopinut. Eri asia sitten on, halusiko Rytmihäiriö edes Spinefarmille, joka oli kokenut melkoisen muutoksen Pääkkösen makuuhuoneesta toimineesta pikkumerkistä Suomen johtavaksi metallilabeliksi. Sittemmin Mokoma-miesten pyörittämä Sakara kiinnitti Rytmihäiriön ja julkaisi Saatana on herran uudestaan. Saatana on herra keräsi yhtyeelle roppakaupalla uusia faneja. Siistitympi soundi tosin karkotti joitakin niistä vanhoista faneista, jotka eivät ehtineet vielä Surmaa kännissä –EP:stä pelästyä. Sakaran mukaantulo toi varmasti vielä lisää faneja, joista kaikkia ei bändin punkimmat juuret (valitettavasti) kiinnosta.

Kohokohdat: Saatana on herra, Tissit Gambinassa, Jos otan… niin tapan, Viimeisten päivien juoksuhaudat


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa