Polite Force – Let it Flow

Nyt täytyy kyllä todeta, että olen kateudesta mykistynyt. Polite Force –nimisen bändin ensimmäisen seiskatuumaisen kannessa on joku juippi, jolla on todella karmaiseva lomapaita päällään. Paidassa on kovasti Karvista muistuttava saksalaisturisti syömässä jäätelöä. Sinänsä hauskaa, että tämän kirjoittamisen aikana ja käsiteltävää seiskatuumaista kuunnellessa katselin kesäisiä valokuvia.

Vaikka seuraankin bändiskeneä hyvin aktiivisesti, jäävät ties kuinka monet bändit oikeasti havaitsematta. Runsaudenpulan vuoksi taisin kuulla tamperelaisesta Polite Forcestakin ensimmäisen kerran vasta silloin, kun se esiintyi Porissa Sur-rurin ja Merriesien kanssa. Kesä toi molempien bändien levyt soittimeen, mutta keikalta ostettu Polite Force –seiskatuumainen hautautui jonnekin kämpilleni. Silloin tällöin se kyllä osui soittimeenkin, mutta varsinaiseen tehosoittoon se ei päätynyt. Mainittakoon, että tätä kirjoittaessa en muista siitä keikasta enää yhtään mitään. Joku oli sitä silti tallentanut jälkipolville.

Nyt olen kaivanut levyn tehokuunteluun vakaana aikomuksenani kirjoittaa tästä postauksesta edes jotenkin luettava (ja ehkä jopa informatiivinen) kokonaisuus. Polite Forcessa soittaneet tyypit on havaittu monen muunkin bändin kokoonpanoista, joten suhteellisen varmaotteista meininkiä sai odotella. Teknisesti ottaen tämä kiekkohan on single, siinä kun on vain kaksi biisiä: Let it Flow toisella puolella ja Where the Grass is Greener toisella. Julkaisijana on Last Choice Records ja kiekko on julkaistu jo viime vuoden puolella.

Tyylinsä puolesta Polite Force paistattelee jokseenkin epämuodikkaan alternative/grunge-auringon alla. Vaikutteita on otettu niin punkista kuin popistakin, mutta jonkinlainen vaihtoehtosärmä tässä enimmäkseen säilyy vaikka genren nimellä ei olekaan väliä. Let it Flow muistuttaa jollain tasolla jopa Nirvanaa, mutten pidä sitä itse mitenkään huononakaan asiana, olihan kyseisellä bändillä ehdottomasti ansionsakin. Ei Polite Force siltikään ole mikään Nirvananpalvontabändi, mutta kuulen sen pienenä vivahteena jossain taustalla. Näistä kahdesta biisistä hieman hillitysti alkava, mutta voimakkaaseen kertosäkeeseen etenevä Let if Flow oli enemmän mieleeni kuin suoraviivaisempi Where the Grass is Greener.

Polite Forcelta on tuossa syksyllä ilmestynyt jopa kokonainen LP, oletettavasti samanlaista musiikkia täynnänsä. Mikäli tämä single antaa nyt yhtään osviittaa kyseisestä LP:stä, niin se pitää sitten iskeä päättymättömälle hankintalistalle.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Yksi vastaus artikkeliin ”Polite Force – Let it Flow

  1. Päivitysilmoitus: Polite Force – S/T | Piparnakkelin pandaluola

Vastaa