Eräs rumpali koetti myydä minulle(kin) Rajat-yhtyeensä silloin tuoretta demoa Puntalassa. En ostanut, kun loputkin kolikot oli käytetty jo johonkin muuhun eikä avovaimo suostunut lainaamaan enää killinkiäkään. Piti jättää demo silloin ostamatta, mutta onneksi sain joulukuussa Toisen Vaihtoehdon tukikiertueen merkeissä ostettua saman demon samaiselta rumpalilta. Päiväni oli pelastettu.
Rajojen kokoonpanoon kuuluvat Katri (ex-Rakkaus), Jukka (Sokea Piste, Vapaa Maa, ex-Manifesto Jukebox), Jukkeli (Kämäset Levyt, Lapinpolthajat, ex-Riistetyt, Turun Tauti?) ja Andrea. Katri laulaa, Jukka paukuttaa, Jukkeli muljauttelee ja Andrea heittää parit soinnut. Viimeksi mainittu on alunperin italialainen, mutta asustellut Suomessa jo pitempään ja soittanut myös ANXTV-nimisessä orkesterissa. Ei mikään olematon Oskari siis hänkään.
Ai millä näytöillä? No, niillä joita Rajat tällä demollaan ovat antaneet. Käsillä on seitsemän kappaletta hardcorea punkkia reilussa 13 minuutissa. Kappaleiden keskipituuden huitelevat minuutin kahden välillä, joten Rajat ei tosiaankaan soita sitä pakan primitiivisintä hardcorea. Rajat yhdistelee hardcoresta tuttua intensiteettiä ja aggressiota hieman melodisempaan soitantaan, ja tekee sen vielä hyvin monella mittarilla katsastettuna hyvin, onhan tässä tekijämiehiä ja –naisia mukana. Koska kyseessä on treenikämppänauhoitus, on laatukin vähän sen mukainen. Kasiraiturilla äänitetty demo on kuitenkin treenisdemoksi ihan hyvällä laadulla taltioitu. Soundit ovat enimmäkseen vain hieman ohuet, eikä ylimääräistä särinää tai sirinää ole demolle juurikaan päätynyt. Mutta basso kuuluu kitaran rinnalla tasavertaisena vekottimena, tai itse asiassa jopa jyrää kitaran alleen. Pääfokus on kuitenkin sanoituksissa, ja niitähän tämänkin bändin kohdalla riittää luettavaksi.
Demon saatavuudesta en osaa sanoa paljoakaan, mutta näiden biisien perusteella sanoisin Rajojen oleva asiansa osaava ja pätevä bändi, jolla on kykyä taikoa usealla tasolla toimivia biisejä. Nämä kappaleet iskevät kiinni miltei heti, mutta niitä kärsii kuunnella pitemmänkin ajan päästä. Kiinnostuneena seuraan, miten bändi etenee tästä eteenpäin. Keikallakin pyrin näkemään, ja yksi vaihtoehto siihen olisi olemassakin.
Kohokohdat: Säröjä kuoressa, Hylätty huvipuisto