Kaukovainion geton (oikeasti se ei ole niin kauhea getto, vaan on lähinnä vain yhtä rauhaton kuin muutkin 70-luvulla rakennetut betonilähiöt) kasvatti Panama Rayo kehitteli uuden roolihahmon pari vuotta sitten. Tämä Kemikaali-Keijo –nimelläkin esiintynyt räppäri hankki naamalleen kalapuikot, ruutupaidan ja ison puukon. Nimikin vaihtui siinä tohinassa Puukko-Alluksi, ja tämän varjoisten kujien kujaketun ensimmäiset seikkailut julkaistiin ceedeenä vuonna 2008 Tuhansien lääkkeiden ja lärvien maa –nimen alla. Tapauksen kunniaksi otettiin myös hienoja promokuvia metsässä, jotka ovat tietääkseni ainoat äijästä otetut kuvat. Tuntemattomaksi jäänyt kuvaaja ei kaiketi selvinnyt hengissä.
Sen verran hip hopista tiedän, että tiedän mitä horrorcore on. Vanhat ja karvaiset korvani ovat kuulevinaan Puukko-Allun musiikissa vahvoja vaikutteita tuostakin musiikkityylistä, pääosassa pyörivän Puukko-Allun ääntä myöten. Onko Rayon ääni oikeasti näin matala vai onko sitä prosessoitu jälkeenpäin? Äijä kuulostaa nimittäin sangen demoniselta. Eniveis, Puukko-Allu räppää melko raaoista aiheista. Tosin Rayo ei ole perustanut hieman kummelimaisen hahmonsa koko perustaa sarjamurhaamiselle, saatananpalvonnalle tai muullekaan, vaan lähinnä ongelmalliselle väliinputoajaelämälle lähiössä. Puukko-Allu ehtii kuitenkin levyn soidessa lunastaa liikanimensä moneen otteeseen.
Biisit keskittyvät kuvaamaan Puukko-Allun vaarallista päihteiden ja väkivallan kyllästämää elämää. Tämä virittelee siimoja hiihtolatujen varteen, pöllii lirpakkaa ja soittaa tuubassa tasavallan presidentin kansliaan. Tuhansien lääkkeiden ja lärvien maa on hieman toisenlainen lähiösatu kuin Notkean Rotan levytykset, mutta näissä on paljon yhteistä. Molemmissa on koomisia henkilöhahmoja ja molemmat käsittelevät aihettaan humoristisesti, mutta Puukko-Allu provosoi enemmän ja tämän edustama huumori on mustaa kuin tämän oletettu sielu. Puukko-Allu vetää överiksi kaiken mahdollisen, ja nimenomaan tämänkaltaisilla levyillä osoitetaan, ettei amerikkalainen gangsta-meininki siirry härmäläiseen kuusimetsämaisemaan kivuttomasti.
Puukko-Allulla on paitsi konsepti kunnossa, niin myös biisitkin joita tämä tulkitsee matalalla mölinällään. Suurimmilta osin kuulostetaan ehkä liiankin persoonattomalta hyvästä konseptista huolimatta, mutta on levyllä pari napakymppiä; Muut maksaa laskut rippaa surutta erästä “tiptoptipetipetiptop”-joululaulua ja Setä-biisissä on samplattu Jammu Siltavuorea. Äitini vika -biisin kertosäkeestä taas en voi olla pitämättä. Puukko-Allu syyttää äitiään aiheetta kaikesta, jopa tämän omasta kuolemasta. Kappale tosin antanee syitä sille, miksi Puukko-Allu käyttäytyy miten käyttäytyy, eli se on melkein kuin häiskän oma, piilotettu hätähuuto. Pöhinää pessään on myös maininnan arvoinen.
Kokonaisuutena Tuhansien lääkkeiden ja lärvien maa on ehkä asteen verran haparoiva, mutta silti toimiva. Odotan Puukko-Allun seuraavaa tulemista, mikäli tämä hahmo elää niin pitkälle.
Kohokohdat: Muut maksaa laskut, Äitini vika, Pöhinää pesään,