Taas on aika historiankertaukselle, varsinkin kun Nakkilan Oz on tänä päivänä jälleen aktivoitunut sekä keikkailemaan että levyttämään. Oz identifioituu yhä nakkilalaiseksi bändiksi, vaikka yhtye siirsi majapaikkansa jo hyvissä ajoin Ruotsin puolelle, jossa bändin oletettiin menestyvän paremmin.
Debyyttialbumi Hey You oli lopulta aivan onneton ja horjuva räpellys, mutta toinen levy Fire in the Brain oli jo astetta tymäkämpi levytys. Yhtyeestä tuli sillä kertaheitolla synkempi, raskaampi ja muutenkin “metallisempi”, olihan erään Forsbergin vesankin räpylä pitelemässä palavaa muovikalloa. Kolmoslevy III Warningiin mennessä (1984) Jay C. Blade oli ehtinyt jo sotata nahkahousunsa saatuaan Turn the Cross Upside Downin rojaltishekin* ja lopettanut tyystin okkultististen biisien tekemisen. Yhtyeen imagoon kuului silti nahkatakkeja ja III Warningiin kannessa hyvää vauhtia kaljuuntuvat Ape de Martini heiluttelee jopa vesuria ja virnistää ilkeästi.
III Warning sijoittaa tyylillisesti jonnekin debyytin ja Fire in the Brainin väliin. Edeltäjäänsä III Warning on kevyempi ja enemmän kallellaan hard rockiin päin, mutta Hey Youn soheltamista III Warning ei ole lähelläkään. Yhtyeellä oli ollut jo Fire in the Brainilla käryä siitä, mitä se halusi tehdä: Rallienglannilla vedettyä over-the-top –heviä. Oz vaan ei tehnyt sitä III Warning läheskään yhtä vakuuttavasti kuin Fire in the Brainilla. Johtuiko sitten pahuus-teemojen hylkäämisestä vai mistä, mutta Ozilta tuntui ote jo hieman lipsuvan. III Warning on kylläkin vielä kelvollinen vaikkakin hieman itseään toistava hevilevy, mutta sen jälkeen Ozin alamäki alkoi konkretisoitua ja kulminoitui lopulta yhtyeen hajoamiseen. Jone Nikula oli silti täysin pihalla, kun päätti aloittaa suomimetalli-opuksensa Rauta-aika vasta Stonesta (1988 –>). Ozinkin sivuuttaminen oli jo liki rikollista, vaikka III Warning ei olekaan mikään mestariteos.
Kohokohdat: Third Warning, Runner, Total Metal
*Shekissä luki legendan mukaan “666 kruunua”.