Kari Peitsamo on tehnyt viime vuosina juttuja ja antanut sellaisia lausuntoja, joiden myötä rispektini tuota suomirockin ikiliikkujaa kohden ei ole henkilötasolla noussut. Miehelle pitää silti nostaa hattua jaksamisesta, yrittämisestä ja asiaansa uskomisesta jo 70-luvulta lähtien. Osaa mies silti yllättääkin, kun hän perusti Road Hogs –yhtyeen ja sai sen ensimmäisen kokoonpanon soittajiksi Jasse Salosen (Hybrid Children) ja Wallu Valpion.
Tämä superkokoonpano julkaisi ensilevynsä In Memory Of Rigger Dan toukokuussa 2011. Käytännössä In Memory Of Rigger Danilla Peitsamo vääntää itselleen perinteikkääksi muodostunutta bluesahtavaa rockia hieman erilaisella kokoonpanolla englanniksi. Peitsamo ääntää englantia vähän miten sattuu, mutta se ei haittaa. Bändi soittaa muuten kyllä hyvin rennosti ja vapautuneesti, ilman stressiä huomisesta tai edes tästä päivästä. Ei siitä, löytyykö vielä seuraavaksi päiväksi makaronia vai onko biisi täydellinen. Soundithan ovat tarkoituksenmukaisen “pienet” ja sopivat yhtyeen melko yksinkertaiselle soitannalle. Kyllä meikä tästä diggailee, muttei tätä kyllä määräänsä enempää oikein jaksaisi.
Peitsamon ei kannattaisi välttämättä tehdä levyä joka vuosi – tai oikeastaan edes joka toinen vuosi – kun ideakaivon pohja tuli vastaan jo kauan sitten. In Memory Of Rigger Dankin perustuu samoille, tutuiksi tulleille ideoille, vähän eri tavalla ja miehillä toteutettuna vain. Se on samanaikaisesti In Memory Of Rigger Danin vahvuus että sen heikkous. Heikkoudeksi se alkaa taipua siinä vaiheessa, kun levyn pituus alkaa lähennellä 50 minuuttia.
In Memory of Rigger Dan tuskin jää Road Hogsien viimeiseksi levyksi, mutta levyllä soittaneelta Peitsamo/Salonen/Walpio –kokoonpanolla tuskin tulee enää mitään. Sittemminhän kokoonpano lakosi, kun 2/3 bändistä lähti ovet paukkuen jättäen Peitsamon soittelemaan keskenään. Ukko sai ympärilleen kyllä uudet ukot, mutta nyttemmin heidätkin on vaihdettu. Tehkää omat päätelmänne.
Kohokohdat: It’s a very long way to the top of the bill, I thank you