CMX – Aura

Ehkä kuulostan nyt CMX-fanilta, mutta CMX oli liekeissä 90-luvulla, varsinkin vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla. Nyt en ehkä kuulosta enää CMX-fanilta kun totean, että mielestäni CMX:n kovatasoisin kausi myös jäi 90-luvulle, eikä yhtye silloinkaan aina kultasuoneen iskenyt. Auralla CMX kuitenkin teki niin, kun vuosi oli 1994.

Aura oli jo reilusti Aurinkoa helpompi päästä sisälle, joten sitä voitaisiin jo sanoa CMX:n ensimmäiseksi mainstreamissakin kahlanneeksi albumiksi. Yhtye oli heivannut niin hardcoren kuin shamaanipoljennonkin suohon ja siirtynyt  hieman helpomman vaikkakin silti monipuolisen materiaalin tekijäksi. CMX onnistui nimittäin aika hyvin yksittäisten kappaleiden kanssa, kuten tämän jutun lopussa oleva lista osoittaa. Tosin samalla Aura on enemmänkin sumppu yksittäisiä biisejä kuin tasapainoinen kokonaisuus, mutta mitäs pienistä.

Mukana oli myös umpisokerinen, jousisektioiden värittämä Ruoste, joka saattaa olla vielä tähän päiväänkin mennessä CMX:n suurin yksittäinen hitti. Se tosin viestitti siitä, että CMX oli viimeistään nyt hylännyt vanhat hardcore-juurensa. Aura ei viittaa punkkiinkaan enää millään tavalla, kun särökitaratkin viestittivät yhtyeen olevan enemmänkin 90-luvun alun alternative rockia. Aura todisti ennen kaikkea sen, että CMX:stä oli tullut varsin kunnianhimoinen yhtye. Ruoste ei nimittäin ollut nelikon ainoa vähänkin kunnianhimoisempia elementtejä sisältänyt kappale, mutta enimmäkseen Aura on edeltäjiään “tolkullisempi” ja pahaenteisempi albumi, tosin rauhallinen ja mellevä Pilvien kuningas oli jo liki pinkfloydimaista ilmailuprogea.

Jos valtavirtaistuminen oli ollut CMX:n otteen ulottuvissa, niin nyt se ainakin pääsi siihen käsiksikin ja maistamaan sen suloisia makuja. Auran aikaan CMX ei ollut myöskään yhtä pöhöttynyt kuin mitä se on nykyään. Mielestäni Aura onkin CMX:n kolmen parhaan levyn joukossa. Olen ehkä saattanut kärkikolmikkokärkeni jo aiemminkin mainita, mutta jätän listailut nyt toiseen kertaan.

Kohokohdat: Mikään ei vie sitä pois, Elokuun kruunu, Ruoste, Nainen tanssii tangoa, Kultanaamio, Pilvien kuningas

This entry was posted in Levyt and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>