Lähdön Aika / Haistelijat – Split

Hyvinkääläinen Lähdön Aika teki meikäläiseen tappavan vaikutuksen splitillään Brutopian kanssa (2008). Viime vuosina Lähdön Aika ei ole kuitenkaan ollut kenenkään huulilla uuden studiomateriaalin takia, vaan alkukesästä 2011 julkaistut Lähdön Aika –äänitteet olivat yhtyeen ensimmäiset uutta materiaalia sisältäneet levyset kolmeen vuoteen. Tässä käsitellään nyt Haistelijoiden kanssa tehty splittiseiskalevy.

Aiempaa eeppisempiin ja suurisävyisempiin tarpovan Lähdön Ajan splittipuolisko on kenties kunnianhimoisinta Lähdön Aikaa. Yhtye kuulostaa jollain tavalla suuremmalta ja toki lohduttomammalta kuin jopa samaan aikaan julkaistun “oman” EP:nsä biiseissä. Lähdön Ajan kahdesta biisistä Unohda keskittyy murjomiseen, instrumentaali ja akustinen Aika taas tunnelman luomiseen.

Toisella puolella on sitten toisenlaista rytyytystä. Taiteilijanimillä kulkeva Haistelijat-kolmikko on iskenyt jo ensimmäisen EP:nsä sessioissa äänitettyjä biiseistä kolme kappaletta, joista Tyttö ja pyörä on instrumentaali, Komissio varsin asiallinen biisi ja Transvestiitti puolestaan on Terveet Kädet –tulkinta, joka on tehty  hyvin… Haistelijamaisesti. Yhtye kuulostaa Haistelijoilta, mutta biisin tunnistaa alkuperäiseksi. Ei tosin ole puhettakaan, että Haistelijat yltäisivät täysin samaan suoritukseen kuin Terveet Kädet. Ei lainkaan huono veto ei lainkaan huonolla puolella.

Kokonaisuudessaan käsillä oleva splitti on sikäli erikoislaatuinen, että sillä esiintyvät bändit ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, joita yhdistää oikeastaan vain sidokset punkkiin ja DIY-kulttuuriin. Vastakohdat täydentävät toisiaan, kuten sanotaan. Tosin tässä tapauksessa ne eivät sitä tee, vaan molemmat yhtyeet pysyttelevät visusti omissa ulottuvuuksissaan. Ne eivät kohtaa toisiaan täydellisesti, mutta eivät lopulta ole ehkä sittenkään niin kaukana toisistaan.

Kohokohdat: Lähdön Aika – Unohda, Haistelijat – Komissio


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa