Rättö ja Lehtisalo – Uu mama

Jussi Lehtisalo ja Mika Rättö ovat tehneet kaikenlaista musiikkia keskenäänkin erittäin aktiivisesti, mutta herrojen keskinäinen ilotteluryhmä Rättö ja Lehtisalo on jäänyt vähemmälle huomiolle. Edellinen Rättö ja Lehtisalo-albumi ilmestyi jo vuonna 2006 (Ed Benttonin briljantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua), ja Reverend Bizarre-splitille (2008) tehdyllä yhdellä biisillä nyt ei pitkälle pötkitä. Meitsi ehti siis odotella kaksikon uutta levyä, ja tätä kirjoitusta julkaisukuntoon valmistellessani odotan kaksikon keikkaa ja uuden Matematiikka –levyn kuulemista.

Uu Mama ei sinänsä eroa edellisistä Rättö ja Lehtisalo-levytyksistä, eli Soihdut nostakaa-kappaleen Kuusumun Profeettamaiselle hippiprogelinjalle ei ole lähdetty. Uu mama olisi voinut vallan hyvin ilmestyä Ed Benttonin jälkeen. Uu mama on tasan niin pöhköä kuin voi olettaakin. Herrat musisoivat heleää syntsapoppia, josta ei veikeyttä tai psykedeelisiä sävyjä puutu. Ei tämänkaltaista musiikkia tosiaan liikaakaan tuoteta, jolloin Rättö ja Lehtisalo saavat myös tällä albumilla (teko)taiteilijoiden leimat, eivätkä aina niinkään positiivisessa mielessä.

Valtaosa porilaisista ei ole ihan näin positiivista sakkia, joten olisi mukava saada käsiinsä tilastoja joista ilmenee Uu maman vaikutus Porin matkailuun. Jos jotain porilaisia paikkoja pitää nostaa esille jotka levyä kuunnellessa tulivat mieleen, niin pitää mainita ainakin Kirjurinluoto, Isomäki, Viikkarin ja Kuukkarin puutalokorttelit sekä oman kämppäni edusta Käppärässä. Eivät nuo kaikki ehkä ole kaikkein kauneimpia paikkoja maailmassa, mutta niissä on oma, boheemi viehätyksensä. Voin ylpeänä todeta, että olen eksynyt sekä Viikkarin että Kuukkarin puutalokortteleihin!

Kohokohdat: Katinkurun ampumaradalla, Viisi ystävää

This entry was posted in Levyt and tagged , , . Bookmark the permalink.

3 Responses to Rättö ja Lehtisalo – Uu mama

  1. Tässä kävi nyt vaihteeksi niinpäin, että itsellä tuo levy oli juuri kuuntelun ja arvioinnin alla. En ihan ole kaksikon käänteentekevyyttä ikinä hahmottanut. Toki iso kunnioitus miesten asenteelle ja tekemiselle. ”Katinkurun ampumaradalla” on oikeastaan kaikessa älyttömyydessään ihan helkkarinkin hieno biisi. Ja Röyhkä-yhteistyö toimii myös vanhalle Kauko-fanille erinomaisesti.

  2. Jouni Parkku says:

    Onhan se nyt tosiaan aivan tolkuton biisi nimenomaan sen hölmöyden vuoksi. Muutenkin kaksikko tuntuu hölmöilevän tämän projektin puitteissa enemmän kuin hemmojen muut bändit antavat myöten.

    Röyhkä-kontribuutiota arvotan oikeastaan korkeammalle kuin Rätön ja Lehtisalon muita tekosia. Sitä tuli kuunneltua erittäin ahkerasti sen ilmestyessä ja livenäkin tuli tuo kokoonpano pari kertaa nähtyä. Sen levyn soidessa tuli varmaan itse asiassa tiedostamatta tehtyä päätöskin Poriin muuttamisesta, huh…

    Vähemmän ylpeänä muuten totean, että Katinkurulla tulee ravattua harvemmin. Joskus kyllä, mutta useamminkin siellä voisi käydä. Ampumaradalla en ole tainnut käydä kertaakaan.

  3. jaxen says:

    Joo, Uu Mama ei ole kaksikon parasta antia, vaan aika väsynyt levy. Uusi levy pitäisi muuten ilmestyä ihan kohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kuinka paljon on 7 plus 2?