Vene. Kulkuväline, jolla liikutaan vesillä. Oululainen, aggressiivista meteliä soittava bändi. Itselläni taisi mennä varmaan viime kevääseen, kun vihdoin ja viimein uskaltauduin katsomaan mikä tämä Vene oikein on bändejään. Jotenkin yhtyeen nimi pelotti, tai sitten en vaan tiennyt mitä odottaa. Sekoitinkohan yhtyeen johonkin toiseen?
Pimeä puoli on vuonna 2006 julkaistu Vene-nimisen rytmijollan ensimmäinen studioalbumi. Neljän lafkan (If Society, Verdura, Zerga, S.U.P.O.) yhteistyössä julkaisema albumi tarkoittaa viidentoista osaan jaettua meluretkeä pohjoisen kylmyyden ja mentaliteetin syövereihin. Eli Radiopuhelimet goes hardcore. Edustaa kuulemma melko tyypillistä (?) “Oulu-soundia”. Mitä nyt edes KTMK ei mennyt näin rujoksi eikä läheskään kaikki hardcore etene näin nopeasti ja kaoottisesti. Yhtä lukuun ottamatta kaikki kappaleet kestävät noin minuutin, ja ohjelmanumeroista harpotaan toisiin sellaisella tahdilla, että heikompaa hirvittää. Jos huomio herpaantuu, niin huomaakin äkkiä että levy on edennyt jo monta biisiä eteenpäin. Ja kestääköhän koko kokonaisuus edes vartin?
Vene olisi kaiketi tämän perusteella luokiteltavaksi hardcoreksi, mutta tässä on mukana sellaista hurttia sekopäisyyttä ja noise rockimaista meteliä, että lähinnä vain Kyklooppien Sukupuutto kuulostaa edes etäisesti samanlaiselta. Jos tälle pitäisi oma genrensä keksiä, niin eiköhän se ole noisehardcore, mutta ei sentään noisecore. Jos Vene olisi oikeasti Vene, olisi se turbomoottorilla varustettu puinen polkuvene; pieni, ketterä mutta nopea ja tehokas.
Pidinkö levystä? En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, oliko tämä miten sekopäinen kokemus. Se taatusti oli erilaista verrattuna muuhun mitä päivittäin (?) kuuntelen, mutta tajuntaani Vene ei ainakaan tällä vielä kaatanut. Ihan kuin Vene olisi tervattu sillä tavalla, ettei hektinen tahti kuitenkaan ehdi tarjota kunnollista tarttumapintaa oikein mihinkään.
Kohokohdat: Straight Edge, TV-lupatarkastaja
Sinut on vangittu: oulumeteli rules!
Ilmeisesti sen takia pitää tulla metelin alkulähteille, Hässäkkäpäivien perässä.