Fenrizin Band of the Week –blogia on mukava seurata, mutta toisinaan sitä kautta törmää itselleen jo tuttuihin nimiin. Näin kävi muun muassa italialaisen Noian kanssa, jonka keikasta en suoranaisesti hyppinyt iloista. Ehkäpä olen Fenriz-fanipoika, mutta ehkäpä sitä kautta linkitetty biisi pakotti meikäläisen tarkastamaan näkemyksiäni uudemman kerran. Kannatti. Noiaahan piti heti hankkia. Se oli onneksi helppoa, sillä samaan aikaan eräs toinen punk/metal –entusiasti oli luopumassa yhdestä Noian levystä, nimittäin Necessary Extinctionin. Kelpasi, koska kyseessä on vielä tätä kirjoittaessa Noian tuorein studiolevy, vuodelta 2010.
Kaikki on suhteellista ja näkökannoista riippuvaa, niin myös Noian luokittelu. Riippuen omista mieltymyksistä, voidaan Noia niputtaa metalliseksi crustiksi tai punkahtavaksi metalliksi. Olipa tämän muzakin nimi mikä hyvänsä, on se ainakin tummanpuhuvaa, apokalyptista ja tehokasta. Ja termin “thrashy” käyttö lienee tässä vaiheessa perusteltua, vaikkakin Noian soundia on hallittu melko hyvin, mutta hieman kaaoskin ja epätoivo puskevat esille. Pelkkää piiskaahaan Necessary Extinction ei ole Kitarariffeissä on välillä samoja jippoja kuin jollakin Inepsyllä… ja sitten taas black metal –bändeillä.
Noialla on syntinsäkin. Onhan levyllä parit jämäbiisit, joiden kuuntelusta ei niinkään innoissaan ole. Kokonaisuutena Necessary Extinction on kyllä makuuni sopivan räkäinen, raaka ja vimmainen, että yleisesti ottaen levyn kuuntelusta saa kicksejä. Juuri tämänkaltaisista levyistä näkee, miten hatara rajumman punkin ja speedimmän metallin välille rakennettu, keinotekoinen raja on. Ei ole mitään syytä, minkä vuoksi kummankin lajin ystävät eivät saisi Noiasta jotain irti.
Kohokohdat: Craving the End, Necessary Extinction, The Life That We Deserve, Miseries of Mankind