Integrity – Those Who Fear Tomorrow

Integrity oli ensimmäisiä metallisen hardcoren bändejä, jotka iskivät meikäläiseen ns. täpönderillä. Humanity is the Devil (1995) iski täydellisen kovaa, ja samaa voisi oikeastaan sanoa myös tämän Clevelandilaisbändin debyytinkin kohdalla. Yhtyeen raakaa musiikkia pystyi nauttimaan täysmittaisena albumina ensimmäisen kerran vuonna 1991, kun se julkaisi Those Who Fear Tomorrow –kiekkonsa.

“MICHA!”

Those Who Fear Tomorrow on juurikin sellainen levy, joka näyttää miten mahtavaa musiikkia metallin ja hardcoren yhteentörmäyksestä voi syntyä. Juuri kun kuulija luulee, ettei Integrity enää paremmaksi muutu, se iskeekin taas nastan lautaan. Kuunnellessa sielu melkein irtaantuu ruumiista ja harhailee jollekin aggressiiviselle hardcore-keikalle 90-luvun alussa. Bileiden kiistaton kuningas on uransa kunnolla käyntiin saanut Integrity. Enkä minä tuolloin tajunnut mitään hardcoren päälle, tai oikeastaan minkään muunkaan punkkiin tai metalliin yhdistettävään. Olen tosin varmaan ilmaissut monesti sen, että meikäläisellä on vahva thrash metal-menneisyys. Juurikin se menneisyys nostaa päätään Integrityä kuunnellessa. Tämänkaltaiset kuunteluhetket määrittelevät musiikinkuuntelua kokonaan uudestaan.

Minkälainen musiikki sitten sai nuppini sekaisin? Integrity yhdistelee debyytillään hardcore punkkia ja thrash metallia toisiinsa, kuten varmaan selväksi jo kävikin. Integrity oli luomassa jäljiteltyä tyyliä, johon kuuluivat kipakat soolot, äijämäinen huutolaulu, tanakka soitanta kautta linjan sekä nopeita ja breakdowneja sisältäneet kappaleet. Those Who Fear Tomorrow:n soundit saattavat olla hyvinkin 90-lukulaiset, mutta ne ovat raskaudessaan silti maansiirtokoneen luokkaa.

Those Who Fear Tomorrow ei ole ehkä paras Integrityn levy, mutta nostan sen kumminkin korkeaan asemaan. Sillä ei ole ehkä Hollow’n kaltaisia tappobiisejä, mutta hyviä ja tarttuvia kappaleita siitä huolimatta. Menin kerran kuuntelemaan levyä eräällä harvinaisen kuivalla luennolla nappikuulokkeilla, ja jalka alkoi tampata hyvin nopeasti tahtia ja pää nytkyä näiden riffien voimasta. Tuo kertonee jotain albumin (ja Integrityn) tehosta?

Kohokohdat: Micha, Judgement Day, Darkness,  In Contrast Of Sin, Dawn Of A New Apocalypse

This entry was posted in Levyt and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kuinka paljon on 9 ynnä 2?