Lappeenrannasta surffaa (tai surffasi) kuulijan hermostoon eräs varsin erikoinen yhtye: Mambohammer. Pirkuleen tyylikkään nimen itselleen valinnut nelikko soittaa taas sitä hieman omaperäisempää musiikkia. Se soittaa instrumentaalia surffipunkkia huuruisella tatsilla. Vokalistia sillä ei siis ole lainkaan, mutta kitarapuoli on toteutettu sen verran maukkaasti ettei sillä ole vokalistille edes tarvetta. Tosin kyllähän parissa kohdassa joku huusi, mutten laske sitä nyt vokalisoinniksi.
Jos Mambohammerin äänimaailmaa pitäisi kuvailla jotenkin, niin kuvailisin sitä seuraavanlaisesti: Hemmo hortoilee aavikolla, löytää sattumalta mättään josta poimii ja pistää poskeensa parit sienet ja vaipuu transsiin. Transsissa Hemmo näkee valtavien heinäsirkkojen pyörivän välillä paikallaan ja välillä tanssivan humppaa, samalla kun Hemmo itse surffaa verimeressä. Toisaalta bändi itse kuvailee itseään Myspace-sivullaan näin:
“Alati ilmiliekeissä kiehuva Saimaa on tuskanhuutojen ja sodomian keskellä jälleen synnyttänyt yhden epäsikiöäpärän. Mambohammer: Rotilta rakkaudella torakoille. Sinulle ystävä.”
Jepjep. Mambohammerin ytimen muodostavat jotkin Anal Thunderin, Prossinen Pokaalin ja The Verticalsin jäsenet. Bändin toistaiseksi ainoa levytys on tämä Hell’s Tone Recordsin vuonna 2008 ulostama, bändin omaa nimeä kantava viiden biisin EP. Mambohammerin projektiluonteisuuden ja sen jäsenten muiden kiireiden vuoksi tämä ep voi hyvin jäädäkin bändin ainoaksi levyksi. Bändin surf-painotteinen instrumentaalipunk on kyllä sellaista, että se toimii näin EP-mitassa luontevasti mutta jo 40 minuuttisen albumin kuunteleminen voi olla jo hankalaa. Psykedeelinen, jopa 60-lukulainen räime sisältää kaikuja jopa rautalangasta, ja sekoittaa huuruiseen surf-soppaansa myös tummia aineksia. Painostavuus on yhtä tärkeässä osassa kuin letkeyskin, onhan bändin missiona päästä tutkimaan ihmisyyden alimpia syövereitä. Sinne se pääseekin, sillä kyllä Mambohammer on jostain kieroutuneesta, toisesta ulottuvuudesta kotoisin, jossa se on Beach Boysin vastine.
Biisejä on tosiaankin viisi, mutta niistä yksikään ei kiilaa toisen yli. Eepee on tehty tasaisen vahvaksi kokonaisuudeksi, jossa ei heikkoja lenkkejä juuri ole. Tätä voisi kuvitella soittavansa varsinkin näin kesäaikaan, mielellään mökkimaisemissa.
Katarttista juhannusta teillekin.
Kohokohdat: Dead City, Medicine Water