Dismaster. Yhtyeen nimi on ehkä hieman hölmö, mutta ainakin siitä ymmärtää minkälaisesta musiikista tässä on kyse. Dismaster soittaa melko primitiivistä d-beatia ja yhtyeessä on käsittääkseni Ydintuho-kytköksiä. Amebix lienee jätkille myös melko tärkeä bändi kasetin nimestä päätelle, vaikka Amebix ei suoraan biiseistä kuulukaan. Ja tietyllä tavalla Dismasterista tulee ei-täysin-vakavan bändin kuva, vaikka miksikään huumoribändiksi yhtyettä ei pitäisi missään nimessä tai tilanteessa sanoa. Pitääpä joskus muuten kysellä bändin jäsenistöltä näistä jutuista.
Dismasterin ensimmäinen äänite on No Gods But Dismaster –niminen c-kasetti, jolla se vetäisee seitsemän biisiä jotakuinkin yhtä monessa minuutissa. Dismaster laukkaa kasetin läpi melko ripeästi ja käy läpi perinteisintä d-beat –kuvastoa. State Oppression, Innocent Flesh Boiling, Sick Visions ja War Profit kertovat jo pelkkinä biisien niminä hyvin siitä, missä mennään. Omaperäisyyspisteitä ei ropise sanoituksista, mutta tietynlaista rentoutta ja välittömyyttä kantautuu nauhalta kyllä senkin edestä. No Gods But Dismaster etenee ehkä hieman tasapaksusti noin alkunsa suhteen, mutta sitten iskeytyy kappale nimeltä Dropouts täysillä päin näköä. Rokkaava kappale elävöittää tätä kokonaisuutta sopivasti tavanomaista groovaavammalla vaikkakin silti d-beatilla otteellaan. Selvää Inepsy-henkeä. Toisaalla kasetilla kuului myös hieman Black Sabbath –viboja, vaikka pääpaino pysyykin yksinkertaisessa, kiihkeätempoisessa ja ei-ihan-niin-hifissä hardcoressa.
Dismaster on ehkä uusi tapaus, mutta sen soundi on jo tunnistettava siinä laajuudessa kuin D-bändien palvojilla voi edes olla. Dismaster löytänee oman paikkansa suomalaisessa d-beat –skenessä. Jos ei ihan tällä demolla, niin myöhemmin nyt ainakin. Alan bändejä ei ole Suomessa toiminnassa tällä hetkellä kuin kourallinen, ja ainakin siinä liigassa Dismaster erottuu edukseen. Totaalinen pommi ei ihan vielä kuitenkaan tipahtanut, vaikka Dismaster osoittaa toistuvasti olevansa hyvinkin osaava tapaus.
Kohokohdat: Innocent Flesh Boiling, Sick Visions, Dropouts