Vuoden 2009 paras albumi oli Joose Keskitalon ja Kolmannen Maailmanpalon albumi Tule minun luokseni, kulta. Ilmestyessään se soi minulla parhaimmillaan monta kertaa päivässä, ja sen myötä odotukset sen seuraajaa kohtaan nousivat lähes kohtuuttomiksi. Oikeastaan vasta nyt niihin voidaan vastatakin Vyötä kupeesi ja tule! –albumin myötä.
Keskitalon edellistä albumia Maan näkyjä vaivasi eräänlainen välityömäisyys. Albumilla oli kyllä uusia biisejä, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut kovinkaan yhtenäinen albumikokonaisuus. Enemmänkin se oli rykelmä yksittäisiä biisejä. Nyt on tilanne vähän toisenlainen, kun Vyötä kupeesi ja tule! kuulostaa yhtenäisemmältä ja dynaamisemmalta. Kokonaisuus on tasaisempi, tosin siltä erottuu edukseen joitakin yksittäisiäkin biisejä.yötä kupeesi ja tule! ei ole kuitenkaan läheskään yhtä painostava ja ahdistava kuin Tule minun luokseni, kulta. Keskitalo ei siltikään heittäydy liian positiiviseksi, vaikka albumin sävyt ovatkin hieman kevyempiä ja jopa rokkaavampia. Albumin nimikkokappale oli jopa yllättävä, sillä kyseinen vetohan on jotain täysin erilaista kuin mitä Joose Keskitalo on bändeineen aiemmin tehnyt. Mies uudistuu, ja onnistuukin siinä hyvin, mutta pitää samalla musiikkinsa monipuolisena ja oman identiteettinsä eheänä.
Albumina Vyötä kupeesi ja tule! on hyvä, muttei Keskitalon paras. Albumin verrokkina on tosin sitä itseään kohtaan melko epäreilusti Tule minun luokseni, kulta, ja siihen samaan fiilikseen Keskitalo tuskin koskaan Maailmanpaloineen pääsee, valitettavaa. En toisaalta voi sanoa olevani mitenkään pettynytkään, mutten kyllä allekirjoita albumin yllä vellovaa hypeä. Tätä on nimittäin sanottu jopa Keskitalon parhaaksi levyksi.
Kohokohdat: Kärpäset, Rakkaus tuo muukalainen, Vyötä kupeesi ja tule!, Mene säkin sisään