Running Wild – Black Hand Inn

Nyt kun helteet piiskaavat taas kansakuntaamme, on aika suunnata kaukoputket ilmansuuntaan, jossa on suurin piirtein ympärivuotisesti yhtä kuuma. Karibianmerellä seilasivat muinoin merirosvot, ja niistähän manner-eurooppalainen Running Wild on aina jaksanut laulaa. Running Wild teki uransa merkittävimmät levytyksensä 80-luvulla, ainakin jos metalliyleisön konsensusmielipidettä on uskominen. Ei bändi kuraa 90-luvullakaan ruopinut, vaan teki itse asiassa hyviäkin levyjä silloin. Ainakin vuonna 1994 julkaistu Black Hand Inn kuuluu tuohon kaartiin.

Jos tietää, miltä tyypillinen Running Wild-levy kuulostaa, tietää myös miltä Black Hand Inn kuulostaa. Yhtye viljelee kitarapohjaista, melko reipasta ja power-henkistä heavy metallia. Tässä vaiheessa Running Wild ei kuulostanut miltään muulta kuin Running Wildilta. Yhtyeelle ominainen, lopullinen soundi oli lähtenyt muovautumaan Death and Glorysta (1989) tehden pesäeroa sitä edeltäneiden pitkäsoittojen äänimaailmoihin. Black Hand Inniin mennessä soundi oli vakiintunut ja jopa jämähtänyt urilleen. Soundista oli alkanut tosin tulla muovisempi, ja varsinkin Jörg Michaelin rumpusoundista oli alkanut tulla ohuempi. Sittemminhän ihmisrumpali korvattiin rumpukoneella.

Merirosvokapteeni Kasparekin näkemys oli horjumaton, jopa liiankin kanssa. Tunti Running Wildin seurassa alkaa kääntyä vähitellen itseään vastaan, ja Black Hand Inn kärsiikin liiasta pituudesta. Runkkareiden voitiin jo nyt sanoa toistavan itseään. Black Hand Inn ei tuonut olennaisia uusia tuulia bändin soundiin tai mihinkään muuhunkaan, mutta tällä albumilla Running Wild lähinnä varmisti asemiaan seitsemän meren valtiaana. Black Hand Innillä oli sentään vielä oikeasti hyviä biisejäkin. Running Wildilla oli todellinen tasonlasku vasta edessä.

Black Hand Inn ei ole Running Wildin parhaimpia levyjä, mutta ei taatusti heikoimpiakaan. Black Hand Inn edustaa Running Wildin diskografiassa hyvää ja pätevää keskitasoa, jolla on tarjottavanaan hyvät hetkensä ja fillerinsä. Mutta jos Rate Your Musicin tilastoja katsotaan, niin Black Hand Inn on jopa parempi levy kuin Under Jolly Roger. Tätä väitettä en purematta ole koskaan voinut niellä, eikä se oikein maistu pureskelemisen jälkeenkään.

Kohokohdat: The Privateer, The Phantom of Black Hand Hill, Powder & Iron


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa