Dead Samaritan – Bone Hill Revelation

Laupias samarialainen kuoli jossain Hämeenlinnan ja Tampereen välissä vuonna 2004, jolloin Dead Samaritan julkaisi ensimmäisen demonsa Bone Hill Revelation. Muistan joskus noihin aikoihin olleeni jopa bändin keikalla Hämeenlinnassa, ja muistan siellä myytäneen näitä demojakin. En kylläkään yhtään muista minkä takia demo ei sitten lähtenyt mukaan, vaikka olin ottanut sydänasiakseni paikallisten bändien tukemisen? Olisivatkohan pikku-Piparnakkelin rahat olleet juuri sillä hetkellä lopussa, kun viikkorahat piti kantaa aina Don Kingin divariin (joka on muuten mainittu demon kiitoslistassa!) enkä siten uskaltanut ujona ja pelokkaana hevimörkönä tilatakaan kyseistä lättyä? Hyvä jos uskalsin keikallakaan käydä. No, löysin tämän demon sitten saman ihmisen kirpputoripöydältä, joka oli silloin tällöin Don Kingin tiskin takana myymässä levyjäkin.

Dead Samaritan soitti/soittaa siis melodista death metallia. Vielä vuonna 2004 jaksoin kyseistä tyylilajia kuunnellakin nykyistä enemmän. Bändissähän vaikutti muuan Pasi “Putte” Lehtinen, joka vaikuttaa tänä päivänä Dead in the Waterin (joka on sekin, luonnollisesti mainittuna kiitoslistassa) kitaristina ja avustavana vokalistina. Dead Samaritanissa mies kylläkin keskittyi pelkästään laulamiseen. DitW-yhteyksiä löytyi myös basisti Marcus Mobergista (aka Markus Maltari), ja molemmat ukkelit soittivat tähän aikaan bändissä rumpali Janne Honkasen sekä kitaristien Jussi Seppänen ja Marko Saarinen kanssa. Periaatteessa Bone Hill Revelation oli jo bändin kolmas demo, sillä yhtye oli tehnyt jo pari demoa gootahtavan The Beauty of Dying –nimen alla. Nimeä ei ilmeisesti koettu bändin aggressiiviseen linjaan sopivaksi.

Dead Samaritan vetäisee neljä biisiä ja intron thrashahtavaa melodödöä, tosin melko raaemmin kuin mitä ruotsalaiset alan pioneerit. Alan suurista nimistä velkaa ollaan enimmäkseen Dark Tranquillityn suuntaan, tosin biisimateriaali ei yhtä kovatasoista ole. Ja sen valitettavasti huomaa, kun biisit eivät ole samalla tavalla mukaansa iskeviä. Tähän (2004) mennessä soittotaito oli hitsautunut yhteen ja visio selkiytynyt, vaikkakin bändi ei ehkä järin persoonalliselta kuulostanut. Nykyäänhän bändissä on naisvokalisti ja musiikkikin on ollut melkoisessa turbulenssissa. Persoonaa on tullut enemmän, mutta uutta materiaalia (tai oikeastaan) keikkojakaan ei ole näkynyt. Käsittääkseni yhtye on kuitenkin nyttemmin ollut tekemässäkin uusia biisejä, mutten tiedä onko studioreissuakaan vielä tehty.

Kohokohdat: Battered Beyond Recognition, Throught the Cleansing Fire

This entry was posted in Demot and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kuinka paljon on 3 + 2?