National Napalm Syndicate – S/T

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan suttuisempaa, aggressiivisempaa ja väkivaltaisempaa musiikkia. Nuoresta vihaisesta miehestä on tulossa hyvää vauhtia vihainen mies. Tämä näkyy myös siinä, että diggailen tätä nykyä enemmän pääasiassa pohjoissuomalaisista, rujomman soundiin omanneista thrash metal-bändeistä kuin vaikkapa Stonesta tai Airdashista. National Napalm Syndicate oli noita pohjoisen petoja Pudasjärveltä, ja tätäkin bändiä lykästi kun se thrashin muuttuessa kovin suosituksi sai levydiilin EMI:ltä (joka kuitenkin tiputti bändin tallistaan hieman myöhemmin) ja julkaisi sitä kautta nimettömän pitkäsoittonsa vuonna 1989. NNS oli tykitellyt läjäpäin demoja jo ennen tätä albumia, joka jäikin itse asiassa sillä erää bändin viimeiseksi levytykseksi bändin hajotessa vuonna 1991.

Kun NNS:n levyä kuuntelee, havaitsee sen sisältävän ihan pätevää ja viriiliä thrashia vahvasti aikansa hengessä esitettynä. Levyllä soittaa kuvataitelijana kunnostautunut Juha Vuorma bassossa, Pasi Pauanne rummuissa, Aku Raaska laulussa ja Markku Jokikokko ja Jukka Kyrö kitaroissa. NNS:n heikoimman lenkin voi löytää äärimmäisen helposti, eikä kuulijan tarvitse olla edes kovinkaan tarkkana löytääkseen sen. Raaskan vokalisointi ei nimittäin ole lainkaan samalla tasolla muun bändin soiton kanssa. Tyypillä ontui sekä laulu itsessään entä englannin ääntäminen. Olisi koettanut räyhätä mieluummin, kun oikea laulu ei ollut hallinnassa. Arvoisensa vokalistin NNS sai vasta Ilkka Järvenpäästä. Biisinkirjoitustaito bändillä oli kyllä kohdillaan, tosin mitään ajattomia klassikoita nämä biisit eivät ehkä yksinään ole, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Levyhän on tätä nykyä melko harvinainen, vaikka näitä biisejä onkin julkaistu uudestaan The Birth, Death & Resurrection -kokoelmalla viitisen vuotta sitten. Ja NNS on myös aktiivinen nykyään (kokoonpanossa vaikuttaa enää Kyrö, Jokikokko oli remmissä vielä pari vuotta sitten ja muut hemmot eivät uuteen bändiin edes astuneet). Minulla on levystä kasettiversio, joka eroaa LP-versiosta hieman mukautetulla kansitaiteella ja erilaisella kappalejärjestyksellä. Eipä oikein muuten sitten.

Kohokohdat: Deathwish, 911

This entry was posted in Levyt and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kuinka paljon on 9 + 7?