Tässä on splittiseiska, joka on jo lähtökohtaisesti sen verta kova ettei siitä oikeastaan kannattaisi kirjoittaa yhtään mitään. No, kirjoitetaanpa kuitenkin. Kyseessä on siis seitsentuumainen muovinpala, jolta voi kuulla japcoren ilotulitusta kahden bändin esittämänä, joista toinen on kuunnellut japsihooceensa tarkkaavaisesti ja joka on tuonut sitä oman musiikkinsa kautta kiitettävästi esille. Toinen bändi taas on Japanista.
Crude on massiivinen ja päällekäyvä. No Defeat on reipas, mutta kitarassa ei ole tolkuttomasti säröä, ja itse asiassa suurimman osan ajasta kitaristi iskeekin sooloa silmään. Melko huoleton biisi, oikeastaan, vaikka ei menekään ihan niiden kovimpien Crude-vetojen liigaan. Kappalehan on äänitetty jo vuonna 2010, eli mikään tuorekaan äänitys ei kyseessä enää ole.
Selfishiltä on odotettu uutta musiikkia kuultavaksi jo Cause Painista asti, eli vuodesta 2005. Basistihan on sen jälkeen vaihtunutkin Helenaksi, mutta muuten taidetaan mennä melko samalla miehityksellä. Tosin nämäkin äänitykset on kansien mukaan tehty tammikuissa 2011 ja 2012, joten eipä tämäkään bändi mikään tehoäänityskone ole. No, joka tapauksessa tässä on Selfishin ensimmäinen uusi julkaistu biisi seitsemään vuoteen. Biisissähän on melko koukukas kertosäe. Tämähän on jo melkein hittibiisimäistä tavaraa, kun Janne karjuu muiden tukemana “What’s the limit? Show me the limit!”. No, eihän Cause Painkaan mikään kaikkein primitiivisintä mätkimistä ollut, joten kyllähän Selfish on jatkanut enemmänkin niillä linjoilla kuin alkuaikojensa d-beatilla. Ei yhtye ole ainakaan menettänyt otettaan, vaan Show Me the Limit on biisinä oikeastaan yhtä kovatasoista pärryytystä kuin Cause Paininkin vedot.
Jos minulta kysytään, niin Selfish vetää tällä kertaa pitemmän korren, mutta kyllähän tämä kannattaa jo Crudenkin biisin takia kannattaa hommata jos yhtyeiden tuotanto on aiemminkin uponnut. En tiedä, olisiko tämä sellainen levy jolla kumpikaan bändi saisi uusiakaan ystäviä… tai ehkä Selfish voisi saadakin. Molempien biisien sanat on kuitenkin isketty mukaan sekä japaniksi että englanniksi. Julkaisijana toimi La Familia.