Reverend Bizarre – III: So Long Suckers

Yksi levyhyllyni giganttisimmista, synkimmistä ja ennen kaikkea raskaimmista levyistä on tässä. Reverend Bizarren kolmas ja viimeinen studiolevy III: So Long Suckers on julkaistu nyt tasan viisi vuotta sitten, ja sen piti ilmestyessään vähintään murskata maailmoja. Sen se tekikin, sen huomasin kun ennakkotilattuani levyn sain sen julkaisupäiväksi kotiini. Viiden vuoden aikana olen tainnut kuunnella koko levyn jotakuinkin tasan yhtä monta kertaa. Korkeintaan.

Vaikka III: So Long Suckers on todella hieno levy, se ei eksy kuitenkaan soittimeeni kovinkaan usein. Osittain se johtuu levyn järkälemäisestä pituudesta, sillä kahdelle levylle tungettu III: So Long Suckers kellottaa yhteensä yli kaksi tuntia. Onko tässä touhussa venytyksen makua? Ehkä hieman, mutta toisaalta Reverend Bizarre saa sanottavansa sanottua riittävän tehokkaasti. Yhtye painii perinnetietoisen, mutta silti perinteistä tavanomaisia pitempien biisien kanssa painivan doom metallin kanssa. Mutta vain osa harvasta kuuntelutahdista selittyy levyn pituudella. Välillä Reverend Bizarre meni niin synkille vesille, ettei se kahlaaminen naurattanut enää ketään. Levyllä ei ole ripaustakaan II: Crush the Insectsin rokkaavuudesta jäljellä, vaan III: So Long Suckers on sitä vastoin äärimmäisen synkkä, sairas ja brutaali levy, jonka parissa ei tule vietettyä aikaa kovin usein, mutta silloin harvoin sitten sitäkin enemmän. Tällä en tarkoita pelkästään albumin kuuntelemiseen menevää aikaa, vaan myös koko kuuntelukokemuksen kokonaisvaltaisuutta. Kolmen miehen Reverend Bizarre jätti jälkeensä kuolemantuoksuisen mutta sitäkin mahtavamman perinnön.

Kanteen lätkäistyssä tarrassa Reverend Bizarre julisti, että “Doom metal is dead”. Eipä se kuollut ole, ja Reverend Bizarrenkin hautajaisia pitkitettiin läjällä pääasiassa vinyylillä julkaistuja pienlevytyksiä, joita ripoteltiin vielä paria vuotta So Long Suckersin jälkeenkin.

Kohokohdat: They Used Dark Forces / Teutonic Witch, Funeral Summer, Caesar Forever, Anywhere Out of This World

This entry was posted in Levyt and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kuinka paljon on 4 + 6?