Rush – A Farewell to Kings

Vuonna 1977 paukkui ja räjähteli monella eri rintamalla. Kaikkein äänekkäimmin itsestään meteliä piti punk rock, joka heilutteli keskisormea pöhöttyneille proge- ja hevibändeillä. Toisaalta samaan aikaan kanadalainen Rush – joka oli siihen mennessä sinnitellyt enimmäkseen poissa kirkkaimmasta valokeilasta – julkaisi albuminsa A Farewell to Kings, jota pidetään ensimmäisenä klassisena Rush-äänitteenä.

Ihan rehellisesti sanottuna olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä Rush oli parhaimmillaan sen kymmenen vuoden ajan 70-luvun puolivälistä jonnekin seuraavan vuosikymmenen puolivälin paikkeille. Tuo voittoputkihan alkoi A Farewell to Kingsistä, joka olikin jo todella kovan tason Rush-kiekko, siinä missä sitä edeltäneet levyt olivat enemmän tai vähemmän hakemista. Rush ei jättänyt tällä levyllä jäähyväisiä kuninkaille. Ei, se pikemminkin lyöttäytyi vasta niiden seuraan.

Kehittelen tässä muuten huvikseni sellaisen nyrkkisäännön, että jos edes progebändi ei saa tuupattua kaikkea oleellista 40 minuuttiin, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Rush sai A Farewell to Kingsillä sanottua kaiken olennaisen ja lisäksi vähän muutakin. Otetaan nyt valokeilaan yksi Rushin tunnetuimmista kappaleista, eli Xanadu – kymmenminuuttinen rock-ooppera, joka ei ole niinkään ooppera tai millään muullakaan tavalla liioiteltu tai liian pitkä. Se on järkevän mittainen, mutta ehkäpä albumin B-puolella yhtyeeltä katoaa fokus ainakin joksikin aikaa. Tuo puolisko ei tunnu etenevän juuri mihinkään, jolloin A Farewell to Kings ei olekaan ihan niin totaalinen yllätys kuin se olisi voinut olla. Suunta oli kuitenkin oikea.

Kohokohdat: Xanadu, Cygnus X-1

Vastaa