Victims – Divide and Conquer

Ensimmäinen kuulemani Victims-lätty on vuoden 2008 Killer, ja pidän siitä kovasti. Arvostan myös kovasti tuoreinta studioalbumi A Dissidentista (2011), mutta noita vanhemmista levytyksistä kolahtaa oikeastaan vain In Blood (2004). In Bloodin ja Killerin välissä julkaistu kolmospitkäsoitto Divide and Conquer (2006) sen sijaan on jäänyt lähes jokaisella tasolla väliinputoajaksi.

Kansien Sex Pistols-estetiikka on enemmänkin luotaantyöntävää kuin kiihottavaa, mutta muuten Divide and Conquerissa on kyse niin perinteisestä Victimsistä kuin vaan voi olla. Yhtye soittaa ripeästi likaisen Motörheadimaisen crustinsa ja hardcorensa ristisiitoksen. Yhtye kuulostaa omalta itseltään ja Divide and Conquer kuulostaa nimenomaan Victims-levyltä, mutta ei juuri erityisen mahtavalta Victims-levyltä. Onhan tässäkin joitakin hyviä biisejä, mutta ei tätä pitkiä pätkiä kerralla jaksaisi, tosin sama juttu on kyllä jotakuinkin jokaisella Victims-levyllä. Divide and Conquer alkaa kylläkin olemaan sellainen levy, jota kuunnellessa Victims jopa hieman tökkii. Ehkä yksi osasyy on albumin melko heppoisissa ja ohuissa soundeissa, joista puuttuu jyräävin voima vaikka likaa ja räkää onkin mukana ihan sopivasti.

Luulen olevani mielipiteineni kuitenkin yksin. Ainakin Rate Your Musicin keskiarvojen mukaan porukka tuntuu diggailevan tästä enemmän kuin kahdesta tätä seuranneesta levystä, mutta välillä sitä pitää uida vastavirtaan.

Kohokohdat: Who the Fuck Are We?, Lydande små dockor, Darkness Blinds You, Refuse to Feed the Machine

Vastaa