The Reality Show, Horros & Ravage Ritual. 13.4.2013 @ Bar Zoom, Hyvinkää

Hyvinkää. Ei millään pahalla paikallisia kohtaan, mutta taas huomasin miten ankea paikka Hyvinkää on. Tosin kyllä sitä välillä ilmaantui joitakin hyviä syitä mennäkin sinne, kuten esimerkiksi tälle keikalle, jonne oli luontevaa tulla koko päivän kestäneen eteläisen Suomen maailmankiertueeni puitteissa.

Ravage Ritualin näin ensimmäistä kertaa. Yhtyeen cd ei miksikään suureksi suosikikseni ole noussut, mutta tutuilta olen kuullut kehuja yhtyeen keikoista. Näemmä syystäkin, kun bändi tuntui vetävän lavalla ihan eri otteella, ja tuota oli mukavaa katsella. Ja kuunnella.

Horros. Siitä olikin näköjään jo puoli vuotta, kun näin Horroksen edellisen kerran, ja siinä välissä oli uusi seiskatuumainenkin tullut. Peto oli irti. Havahtukaa metallitodellisuuteen.

Tämä taisi olla kaikista väkevimpiä The Reality Show-keikkoja millä olen nähnyt, siitäkin huolimatta että teknisten ongelmien takia biisit vedettiin instrumentaalisti, tai paremminkin ilman laulumikkejä. Tosin kuuleman mukaan Kallen mylvintä kuului takariviin siitä huolimatta, eli mies tosiaan laittaa itsensä täysillä peliin. Myös matala lava laski kynnystä riehua ja huojua, oli kyseessä sitten vain bändi tai muutamasta hämeenlinnalaisesta koostuva pitti, jonka seurauksena allekirjoittanutkin pisti jalalla koreasti. Oli niin tolkuton meno, että venäytin kätenikin siinä rytinässä.

Minua ei kuvissa näy, mutta bändejä kylläkin.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa