The Freeze – Misery Loves Company

freeze_miseryBostonin tärkeimpiin punk/hardcore-bändeihin laskettava The Freeze on alkanut tulla itselleni tutuksi, lähinnä pätkittäin sekä Guilty Face-EP:n (1984) että Misery Loves Company-pitkäsoiton (1991) myötä, ja tämä teksti käsittelee nimenomaan tuota jälkimmäistä, joka oli jo teini-ikään päässeen bändin kolmas pitkäsoitto. Tein kuulemma aika erikoisen vedon kun lähdin The Freezen suhteen liikkeelle nimenomaan tästä levystä.

Hardcoreakin tehnyt ja jopa klassisella This is Boston Not LA –kokoelmalla (1982) esiintynyt The Freeze oli siirtynyt 90-luvulle tultaessa melodisen punk rockin pariin. Tokihan levyllä on nopeammat hetkensä jotka viittaavat hardcoreen, mutta pääosassa ovat Cliff Hangerin tunnistettava, vaikkakin hieman totuttelua vaativa ääni sekä Bill Closen työskentely kitaran parissa. Melko suuri osa The Freezen luovuudesta on käsittääkseni kummunnutkin juuri näiden herrasmiesten keskinäisistä kemioista (ja niiden yhteentörmäyksistä?), ja tuloksena olikin hyvää ja rullaavasti etenevää punkkia.

Tällä levyllä onkin joitakin parhaimpia kuulemiani The Freeze-biisejä, vaikkakin itselleni bändi ei ole erityisen tutuksi edes vielä muodostunut. Todennäköisesti tämä on juuri niitä levyjä, joiden merkitys pienenee mitä enemmän uhraan aikaa ja ajatusta bändin tuotantoon tutustumiseksi. Tosin onhan albumilla puutteensa, kuten se että albumin soundi on tyypillisen 90-lukulainen, eli ainakin näin cd-versiota kuunnellessa Misery Loves Company kuulostaa melko apaattiselta. Toisekseen albumilla ovat selkeät huippukohtansa, vaikkakin niitä on sijoittunut pitkin levyä. Niistäkin tosin parhaimmat ovat enimmäkseen kahdessa ensimmäisessä biisissä Bloodlight ja Talking Bombs.

Kohokohdat: Bloodlight, Talking Bombs, Forced Vacations, The Criminal Inside, Too Blind to See


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa