Sixpackgods – Sessions

Tällä bändillä on erittäin läheiset suhteet Loiseen, jopa läheisemmät kuin kykenee arvaamaankaan. Sixpackgodsissa on tosin kyse ihan erilaisen musiikin soittamisesta, ja se musiikki on jumittavaa hypnojurnutusta. Jossain vaiheessa viime vuotta ensimmäiset Sixpackgods-nimellä tehdyt treeniäänitykset laitettiin nettiin, eli kaksi biisiä Bandcampiin.

Yhteyksistään huolimatta tämähän on eri bändi kuin GG:n aiempi projekti Sixpack-God, mutta myös täysin eri bändi kuin Loinen. Jos helpollakuitenkin halutaan päästä, niin Sixpackgodsia voitaisiin sanoa rokki-Loiseksi. Mudassa vellotaan yhtälailla ja kummankin musiikkia voidaan kuvailla iljettäväksi, tosin Sixpackgodsissa on käytössä kitara, jota ei ole Loisessa ollut vuosiin, ja se onkin käytännössä suurin syy mikä erottaa Sixpackgodsin ja Loisen toisistaan. Sixpackgods etenee lähinnä yhden riffin varassa per biisi. Vaihtelevuutta tulee lähinnä silloin kun kitara päätyy yksinään soittamaan liidiä. Jos tässä olisi käytetty toistakin kitararaitaa, niin kitara olisi kuitenkin jumittamassa sitä samaa pääriffiä. Sixpackgodsia on helppo kuvitella umpitylsäksi juntaksi, mutta ainakin minun korvissani se on kaikkea muuta. Ei yksinkertainen musiikki paljoa tarvitse jotta se muuttuu hypnoottiseksi, ja hypnoottistahan Sixpackgods kyllä on. Seitsemän minuuttia sitä samaa menee yllättävänkin kivuttomasti ohi.

Tätä kirjoittaessa nämä biisit ovat olleet kuunneltavissa vain bändin Bandcamp-sivuilla. Keikkojakin Sixpackgods on soittanut, tosin tähän mennessä vain kourallisen. Mielenkiinnolla katselen ja seuraan mihin suuntaan Sixpackgods aikoo mennä. Kuullaanko joskus biisi, jossa on kaksikin riffiä?

http://sixpackgods.bandcamp.com/

Kohokohdat: Stakeface Girl


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa