Speedtrap – Raw Deal

speedtrap_rawMuistan kyllä, kun tämä levy julkaistiin. Speedtrapin esikoinen. Tai eihän siitä nyt niin ihan kauheasti aikaa ole, kun Raw Deal-mini julkaistiin vasta vuonna 2009. Jo bändin nimi, tyylisuunta ja ilmiselvät viittaukset Exciteriin äänitteen kannessa nostivat kiinnostusta levyä kohtaan, mutta melko pitkään kesti ennen kuin oikeasti lähdin kuuntelemalla kuuntelemaan Speedtrappia. Oli sellainen vaihe elämässä ettei pikahevi ollut itselleni se kaikkein eniten kolahtava musiikkityyli.

Raw Deal oli tietysti vanhan speed metallin kaverille aika muikea levy. Speedtrapin tulkinta metallista oli sitä osastoa, jossa puhuttiin nimenomaan speed metallista, eikä juurikaan thrash metallista. Alansa isoista nimistä lähimpiin vertailukohteisiin kuuluu Exciter ja suomalaisista bändeistä Solitaire tuli kummasti mieleen. Ja tietysti Motörhead. Namedroppailua, namedroppailua, mutta mikään turha pastissirippausbändi Speedtrap ei ole vaikka sen vaikutteet ovatkin selvät. Speedtrapin riffeissä on mukavasti myös rokkaavaa groovea mukana, mikä toki tekee Speedtrapista mukaansa herkästi tenhoavaa musiikkia joka lähes väistämättä pakottaa maantiellä kuunneltuna lisäämään kaasua.

“Vitu awesome ajaa taajamanopeuksilla ja kuunnella Speedtrappii”.

Isoimmat Raw Dealiin liittyvät murheet liittyvät vokalisti-Jorin vähän ohuesta tulkinnasta (tähän on tullut enemmän särmää, joten menee hakemisen piikkiin) sen turhan puhtaaseen äänimaailmaan. Eihän speed metal nyt ehkä sitä kaikkein räkäisintä heviä ole, mutta olisi näissä soundeissa saanut olla enemmän paskaa. Death With A Dagger-splitillä tämä puoli oli kyllä jo paremmissa kantimissa, ja oletettavasti on myös Powerdose-pitkäsoitolla. Niin, sen pitäisi olla pihalla tänään.

Kohokohdat: Heat of the Battle, Living Sacrifice, Redemption of Might


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs1/0/chambers/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

Vastaa