Pekka Pohjola – Pihkasilmä kaarnakorva

Suomen kovin basisti on omasta mielestäni Pekka Pohjola. Piste. Tänään miehen kuolemasta tuleekin kuluneeksi viisi vuotta, ja tänä vuonna miehen ensimmäinen soololevy on täyttänyt 41 vuotta. Pihkasilmä kaarnakorva on julkaistu vuonna 1972, ja on Pohjolan ensimmäinen soololevy. Pihkasilmä kaarnakorva on tehty Pohjolan ollessa vielä Wigwamissa, jossa vaikutti vielä albumin julkaisuaikoihin silloinen yhtyetoveri Jukka Gustavson.

Pihkasilmä kaarnakorva kuulostaa jokseenkin samanlaiselta kuin Pohjolan muutkin 70-luvun soololevyt, eli Pohjolalla oli ilmeisen vahva visio musiikistaan jo alusta alkaen. Pihkasilmä kaarnakorvalla on vain neljä biisiä, jotka ovat progressiivisia kuin mitkä, melko pitkiä ja polveilevia. Ja toki lisäksi instrumentaaleja. Kavereitakin oli studiossa mukana, kukin omalta osaltaan soittimensa mestari. Vaikka kyseessä onkin Pohjolan soololevy, niin tässä tulevat Risto Pensolan ja Pekka Pöyryn vaskipuhaltimet ja Gustavsonin koskettimet esille enemmän kuin Pohjolan bassohiplailu. Levy ei onneksi ole minkäänlaista bassopornoa (vaikka Pohjola soittaa sitäkin), mutta Pohjolan rooli korostuukin säveltäjänä, sovittajana ja koko roskan yhteensaattaneena visionäärinä, leikittelevänä sellaisena. Jotain albumin lähtökohdista varmaan kertoo sekin, että albumin kansitaitelija Mats Huldén keksi albumin ja kappaleiden nimetkin, niitä kun ei ilmeisesti oltu nimetty.

Pihkasilmä kaarnakorva ei kuitenkaan ole missään nimessä parasta Pohjolaa ja kyllähän tämän levyille tuli toisaalta svengaavuutta ja rokkaavuutta enemmän, mutta toisaalta Pohjolan sävellyksistä tuli myös kunnianhimoisempia.

Kohokohdat: Armoton idylli

Vastaa