Killing “Killing The Legacy”

Loka- ja marraskuun vaihteessa suomalainen, hardcoreen keskittynyt blogi Killing the Legacy koki tylyn herätyksen, kun Blogger –blogipalvelu* päätti suuressa viisaudessaan poistaa Killing the Legacyn. Syytähän Bloggerin puolesta ei ole ilmoitettu, mutta arvatenkin sivustoa pidettiin jälleen yhtenä piraattiblogina, joka levittää laitonta musiikkia miten sattuu. Monesta muusta blogista poiketen Killing the Legacyn tarjonta koostuikin harvinaisista hardcore –levyistä ja –demoista, joita ei voi kovinkaan helposti tänä päivänä saada. Niiden lisäksihän sivulla oli arvokasta informaatiota kustakin käsiteltävästä bändistä, eikä näitä tiedonjyviä ollut missään muualla.

Eipä voi muuta tehdä kuin antaa sympatiat Markukselle ja todeta “Pattu mitä viskaa”. Toivottavasti edes jotkin vanhoista jutuista ovat vielä tallessa, muodossa tai toisessa.

*Onneksi Pandaluola poistui Bloggerista omatoimisesti jo pari vuotta sitten.

Dead Punk Stars (nettisivu)

Törmäsin tähän Dead Punk Stars-nimiseen sivustoon etsiessäni tietoa Circle One-yhtyeen John Maciaksesta. Saitin tarkoituksena on koota yhteen menehtyneet punkkarit, joita on vuosien saatossa tipahtanut kyydistä. Jonkinlainen virtuaalinen muistokappelihan tämä on, ja mielestäni on hyvä että tällaisia on olemassa. Aihe on kieltämättä raskas, mutta nämä muistuttavat elämän katoavaisuudesta ja siitä, että jopa se kovinkin punkkari heittää lusikkansa nurkkaan jossain välissä. Tätä sivustoa selaamalla voi myös muistuttaa itseään, miten monta itselle tärkeää hahmoa on jo astunut ajasta iäisyyteen. Haudoille voi luonnollisesti “laskea kukkia” kommenttien muodossa, mutta toivon että saitti harrastaisi tämän asian suhteen edes jonkinlaista ennakkomoderointia. Toisaalta eteeni ei ole osunut kuolleita herjaavia kommentteja.

Suomalaisia mukana ei taida (toistaiseksi) olla ensimmäistäkään. Ei Jantsaa, ei Nappia tai edes Kai Kiveä, tosin heidänkin osallisuutensa olisi helposti korjattavissa lähettämällä itse “kuolleen punk-starban” sivustolle. En tunne läheskään kaikkia listoilla olevista nimistä, mutta toisaalta John Peelin ja Nicon listaaminen tuntuu hieman kyseenalaiselta, kyseessä kun on hyvinkin punk-sidonnainen sivusto. Toki molemmilla oli suuri roolinsa ja merkityksensä punkin parissa, mutta en sisällyttäisi itse heitä Dead Punk Stars-sivustolle. Mutta toisaalta… he ovat sentään ansainneet rispektinsä, samaa en menisi sanomaan Nancy Spungenista.

Yhdellä alasivulla on aika karua ja korutonta kertomaa kertovaa statistiikkaa. Tietokannan punkeista vuonna 2010 kuoli 21, 2009 taas 19. Luku on siis noussut viime vuosina, mitä ei tosiaan voi pitää kovinkaan hyvänä juttuna.

Tosin sivuston nimi “Dead Punk Stars” totta puhuen ärsyttää hieman. Ehkäpä taustalla onkin Amebixilta omaksumani “No Gods, No Masters”-ideologia, jota sovellan niin jumalolentoihin kuin punkkia soittaviin ihmisiinkin. Jumalat eivät toisaalta kuole, mutta eivät kuole näiden ihmisten muistotkaan.

Listan tuorein nimi olisi sitten Disfearin Henrik Frykman. RIP.

http://www.deadpunkstars.com/

METALLIN TOP 1000

Kaveri linkitti erään Jarno-nimisen hevimiehen blogiin, joka on suureellisesti nimetty muotoon “Metallin Top 1000”. Ukkeli on ottanut tehtäväkseen listata tuhat (!) mielestään parasta metallikappaletta. On siinäkin melkoinen homma, kun biisejä on tosiaan tuhat, eikä sataa tai edes viittäsataa. Vaan tuhat. Päivittäisellä postaustahdilla homma ei olekaan ihan nopeasti ohi. Jo etusivun sivupalkissa seisoo:

“Tämä on omaksi ilokseni, ja kenen tahansa, joka on kiinnostunut metallimusiikkiin keskittyvästä blogaamisesta. Sellaistahan ei ole, koska kaikki blogit ovat lähes yksinomaan muotiblogeja ja valitusvirsiä, tai kerrontaa perheen koiran elämästä.”

Ehkä hieman yksipuolisesti sanottu, mutta siinä piilee kuitenkin totuuden siemen. Metalliblogeja on kuitenkin silti olemassa. Tällä nyt en tarkoita (tietääkseni melko tuntematonta ja nykyään kaiketi enimmäkseen punkista kirjoittavaa) Pandaluolaa, vaan onhan olemassa myös Serpentin pitämä Metalpit ja vastikään löytämäni Earache My Eye. Ja sitten on tietty Rolle, joka tosin kirjoittaa kaikesta muustakin. Metallin suosioon nähden metalliaiheisia blogeja on kuitenkin yllättävän vähän, suurin osa musablogeista kun tuntuu olevan indiepainotteisia. Tai kyllähän metalliblogeja on, mutta suurin osa niistä ei kestä kovinkaan pitkää aikaa tekijänsä mielenkiinnon suuntautuessa jonnekin aivan muualle.

Pandaluolan aloittaessa syksyllä 2009 metalliaiheisia blogeja tuntui olevan vain kourallinen. Nyt määrä taitaa olla jotakuinkin sama, mutta noin puolet blogeista on vaihtunut uusiin. Itseäni myös ottaa kaaliin, kun puolet suomalaisista metalliblogeista on täyttynyt Jarnon mainitsemilla valitusvirsillä. Yhden blogin poistinkin seurannasta, kun jokainen postaus keskittyi vain vitutuksen purkamiseen ja sen kiroilemalla tehostamiseen. Ja parilla lauseella saatettiin mainita jostain viime aikoina soittimessa olleesta levystä ja sitten sitä hehkutettiin.

Homma tarjoaa kuitenkin valtavasti haasteita. Miten Jarno aikaa pitää motivaationsa yllä? Tuhannen biisin listaaminen kuulostaa jo sellaiselta tavoitteelta, jonka jälkeen blogi (tai pahimmassa tapauksessa koko kirjoittaminen) saattaa tyrehtyä. Entä päästäänkö edes sinne asti? Toivottavasti homma ei rutinoidu sille tasolle, että siitä tulee pakollinen arkinen askare töissä käymisen, peseytymisen, syömisen ja aamukahvinkeiton ohella.

En ole tosiaan samaa mieltä tyypin ensimmäisistä kappaleista. Mielestäni on jokseenkin ihmeellistä, että The Hellion / Electric Eye on matalammalla sijalla kuin mikään Korpiklaanin tekemä. Tosin nämähän ovat makuasioita, joista voi kiistellä mutta se ei johda mihinkään. Ja jotta voisi listata tuhat kappaletta yhdestä ainoasta populaarimusiikin suuntauksesta, on pitänyt kuulla melkoisen paljon musiikkia. Onhan tämän seuraamisessa jännitystäkin. Missä vaiheessa tulee black metallia, vai tuleeko sitä lainkaan? Mitä vanhan koulun klassikoita Jarno on kuluttanut? Vai ovatko hänen mielenkiintonsa kohteet modernissa nykymetallissa? Onko Top 50:n biiseistä puolet Iron Maidenia ja loput Metallicaa? Onko lista jo koostettu? Entä jos listan laittaa sekaisin jokin maaginen uutuuslevy, jonka biiseistä puolet pääsee listalle? Montako sellaista levyä ilmestyy vajaan kolmen vuoden aikana?

Laitoin blogin seurantaan. Olisi tietysti ihan kova veto laittaa linkkikin kyseiseen blogiin.

Keikka-arviot (Ensio Puolitaival)

Enpä tietenkään löytänyt puffaamastani Pläsistä tietoja netistä, kun en osannut etsiä oikeista paikoista. Eleanoora Rosenholmin keikalla törmäsin tähän sympaattiseen esiintyjään ja kysyin häneltä, josko mahdollisia nettisivuja olisi olemassa. Hän kirjoitti muutaman linkin ojentamani ruotsinmonisteen taakse, joista yksi oli tämän oman keikka-arvioblogin osoite. Kävin vielä saman illan aikana vilkaisemassa tuota sivua, ja sen pohjalta olen valmis kirjoittamaan tämänkin jutun.

Taustalla pyörii siis porilainen Tuomas Hautaoja-niminen herra, joka on myös tunnettu nimillä Ensio Puolitaival ja Pläsi. Tämän kirjoittamat keikka-arviot ovat jotain erilaista, enkä muista koskaan aiemmin törmänneeni vastaavanlaisiin. Hautaoja ottaa käsiteltäväkseen keikoilla olleen yleisfiiliksen ja kirjoittaa nimenomaan siitä. Teksteistä huomaa myös yksityiskohtien huomioimista, tosin gonzomaisella otteella.. Itse löydän näistä arvioista runsaasti myös runollista otetta, jolloin näitä sepustuksia voisi melkein kutsua jo “keikkarunoiluiksi.” Tekijä itse kutsuu tätä lähestymistapaa progressiiviseksi, ja siitä pitää kyllä olla samaa mieltä.

Tekstien ulosantiin toivoisin vielä hieman parantamista. Pitemmän päälle lukija alkaa kärsimään siitä, että jokainen arvio on otsikoitu vain “Keikka-arvioksi”, joten suositeltavaa on laittaa ainakin esiintyjän nimi otsikkoon. En tosin yhtään epäile, etteikö kirjoittajalta riittäisi mielikuvitusta myös erikoisempiinkin ratkaisuihin otsikoinnissa. Näistä kauneusvirheistä huolimatta blogi on varsin sympaattinen ilmestys. Herran suoltama arvioteksti on jotain aidosti erilaista ja sitä kautta rohkeaa. Voin kuvitella, että Hautaojan tyyli saattaa herättää ainakin hämmennystä, jos ei muuta. Tähän mennessä arviot ovat käsitelleet vain porilaisia keikkoja, mutta toisaalta ne ovat käsitelleet myös muunlaistakin musiikkia kuin porilaista vaihtoehtorockia.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleman pitää. Kaikkiin Hautaojan tyyli tuskin tehoaa, mutta sanoisin tämän sivua ainakin tutustumisen arvoiseksi.

http://ensiopuolitaival2.blogspot.com/

Pandaluola Facebookissa

Piparnakkeli Kämäkarhu päästettiin hetkeksi tietokoneelle, ja se meni pykäämään Pandaluolalle Facebook-sivut. PPL on ollut sen verran kauan pystyssä, että tuon sivun luominen katsottiin vihdoinkin ajankohtaiseksi. PPL:hän kuuluu nykyään Lammas Zine-verkostoon, mutta sen te varmaan jo huomasittekin. Muistinpa vain, etten ole kirjoittanut siitä erikseen, heh.

Pandaluolan Facebook-sivujen funktio ei ole minkään trendin perässä juokseminen tai klassinen “kaikki on feispuukis!”-tyylinen selitys. Sosiaalisen median hyödyntäminen nyt vain sattuu olemaan järkevää, ja kyllähän sitä kautta pitäisi “tykkääjienkin” (jösses mikä sana) saada myös linkit tuoreimpiin juttuihin suoraan omalle Facebook-etusivulleen. Siitä voi sitten poimia ne jutut, mitkä saattavat kiinnostaa.

Kannattaa tykätä PPL:stä, sillä se on kovien jätkien/muijien hommaa! Tämän joulun ehdoton hittilahja on ehdottomasti PPL:stä tykkääminen (tirsk!)! Spread the word! Peace!

Kerta kiellon päälle, eli vielä yksi linkki PPL:n FB-sivuille.

Rokkizine is dead… Long live Rokkizine!

 

Nyt on kotimaisista nettizinetoimijoista ulkona taas yksi. Korroosio lopetti toimintansa noin vuosi sitten, ja siitä lähes yksin vastannut Aki Nuopponen siirtyi sekä Infernon että Imperiumin palvelukseen. Nyt myös Rokkizine on lopettanut toimintansa… ainakin entisessä muodossaan. 19.10.2010 Rokkizine ilmoitti, että sen toiminta perinteisenä nettizinenä loppuu, ja se muuttuu blogiksi. Ilmaisen asiasta mielipiteeni musiikin suurkuluttajana, Rokkizinen lukijana, Lammas Zinen toimittajana sekä PPL:n ainoana bloggaajana. On tässäkin taas roolileikkiä kerrakseen, vaikka koko ajan edustan vain ja ainoastaan itseäni.

Ymmärrän kyllä tyyppien päätöksen Rokkizinen toiminnan muuttamisesta, sillä eihän elämä voi pelkästään nettizinejen ympärillä pyöriä. Homma varmasti alkaa maistumaan puulta, jos päivittäin joutuu käymään läpi asioita, jotka eivät kiinnosta edes niistä informoivia toimittajiakaan. Uutisointi alkaa käymään ennen pitkää työstä, josta ei saa juurikaan liksaa. Jos blogityylinen kirjoittelu sopii tekijöille paremmin, niin eihän siinä mitään väärää ole. Kun tyypit eivät ota itse paineita kirjoittamisesta, niin homman luulisi toimivan. Kehtaan väittää sen toimivan myös Pandaluolan kohdalla.

Mitään kilpailuasetelmia nettizinejen välillä en näe tai ainakaan myönny tunnustamaan. Oletan, että sellainen pitäisi automaattisesti löytyä, kun Rokkizine oli kuitenkin ns. “kilpailija” Lammas Zinelle, joka toimii hyvin pitkälti samantyylisten bändien parissa. Näen kuitenkin kilpailuasetelman luomisen väkisin väännettynä turhuutena, joka ei palvele ketään: ei nettizinejen tekijöitä, ei lukijoita, ei bändejäkään. Jos bändejä kiinnostaa niistä tehdyt jutut, ne linkittävät jokaisessa mediassa niistä kirjoitettuihin juttuihin mitkä vaan pystyvät löytämään. Eihän tästä hommasta kukaan saa edes rahallista korvausta, joten senkin takia stressaaminen tuntuu turhalta.

Ehkä sorrun nyt hieman idealistiseksi, mutta esimerkiksi levyistä ei voi olla liian montaa mielipidettä esillä. No okei, Metallican levyistä näkee “arvosteluita” (voiko Rate Your Musiciin yhden haukkumasanan lisäämistä sanoa arvosteluksi?) liikaakin, mutta Rokkizinekin kirjoitteli levyistä, joista ei liiankaan montaa mielipidettä julkisteta. Nyt kun Rokkizine muuttaa linjaansa, niin yksi mielipide jää kuuluttamatta. Jokainen perusteltu mielipide ansaitsee tulla kuulluksi, varsinkin kun kyseessä on pienien bändien esilletuominen. Onhan niitäkin bändejä nykyään paljon – jopa liikaa – mutta jyviä ei voi erottaa akanoista muillakaan tavoilla. Vai onko se bändi musiikillisesti paras, jolla on eniten kavereita ja sitä kautta eniten näkyvyyttä? Nyt ei näytä siltä, että bändien määrä olisi dramaattisesti vähentymässäkään.

En täysin jaa rokkijätkien ajatusmaailmaa nettizinen aseman horjumisesta. Nyt tuntuu hassulta puhua “perinteisestä nettizinestä”, kun sekin ilmiö on vielä melko tuore. Tai siltä se ainakin tuntuu meikäläisen mielestä, joka käytännössä näki kun ne nettiin ylipäätään ilmestyivät. Uskon myös, että “standardihaastatteluilla” ja bändien arvioimisella on yhä paikkansa. Jos bändin fani haluaa lukea suosikkiyhtyeestään juttua, niin hänhän lukee sen haastattelun vaikkei se millään tavalla eroaisi niistä muista olemassa olevista haastatteluista. Oikeasti.

Mutta vaikka blogityylinen kirjoittelu olisi miten trendikästä, modernia ja käytännöllistä tahansa, niin eiväthän sitä kaikki halua lukea. Näin itsekin bloggaavana tyyppinä joudun tunnustamaan, että luen esimerkiksi Rumbablogin juttuja vain harvakseltaan. Toisaalta Rumba on printtimedia, jolle blogi on vain oheistoiminto, ei itsetarkoitus kuten Rokkizinen tapauksessa. Mutta syötetilaukseeni kuuluu esimerkiksi Lazysod.com, jota kautta oikeastaan sain ensimmäisen kuulla Rokkizinen muutoksesta. Miten kuvaavaa se sitten on?

Seuraan kyllä Rokkizinen toimintaa jatkossakin mielenkiinnolla ja lupaan kommentoidakin, kun siltä tuntuu. Mutta mitä niille lukuisille zineen tehdyille levyarvoille ja haastatteluille tapahtuu?

Unohdetut levyt

Kiitos Kairon, löysin erään mielenkiintoisen paikan netistä. Kyseessä on Unohdetut levyt –niminen blogi (joka on tosin yhtä paljon blogimainen kuin tämäkin, Piparnakkelin Pandaluola –niminen kammotus, hyh!), jonka löysin ihme kyllä vasta nyt. Paikka on näköjään pistetty pystyyn vain vähän aikaa Pandaluolan perustamisen jälkeen, eli syksyllä 2009. Ja koska netti on täynnä kaikkea paskaa, niin koen tästä blogista kirjoittamisen sitäkin aiheellisemmaksi. Googlella en itse paikkaa löytänyt, tosin enpä sitä tajunnut aktiivisesti edes etsiä.

Tekstiä ei näy tulevan kovin usein, vain muutamia kertoja kuukaudessa, mutta kerralla sitä tulee sitten senkin edestä. Blogin takana oleva hyypiö tosiaan omistautuu asialleen! Levyt käydään tarkasti läpi, biisi biisiltä, ja Youtubeen on auliisti jaeltu linkkejä käsiteltäviin biiseihin. Tekstit rönsyilevät, ja niiden lukemiseen menee tovi jos toinenkin, varsinkin kun aiheesta eksytään välillä kunnolla. Arvosteltavana on lähinnä vain 80-luvun ja 90-luvun alun materiaalia, ja senkin aikakauden musiikista on keskitytty lähinnä kasariheviin, mutta myös popahtavampaankin kamaan. Vaikka sektori on kapea, se tunnetaan sitäkin paremmin.

Tietenkin tämä huutelu on hieman kyseenalaista r*nkkarilta, joka itse ylläpitää Piparnakkelin Pandaluola –nimistä sivustoa, mutta Unohdetut levyt on nimeä vähintäänkin kyseenalainen. Osaa levyistä kun en sanoisi niinkään unohdetuiksi, vaan enemmänkin vähemmälle huomiolle jääneiksi, esimerkiksi Savatagen Gutter Ballet (1989) ja Queensrÿchen Rage of Order (1986). Sitten taas on niitä levyjä, joihin unohdettu –käsite ei sovi niin millään, kuten Twisted Sisterin Stay Hungry (1984) tai Megadethin Countdown to Extinction (1992), mutta toki erikseen ovat ne levyt, joihin tuo määritelmä sopii mitä parhaiten. Q5:n When the Mirror Cracks (1985) käy sellaisesta levystä, mutta esimerkiksi Kix –bändin Midnite Dynamitesta (1985) en ole koskaan kuullutkaan. Ja mukana on jopa yksi levy (White Wizzard – Over the Top), joka on julkaistu ihan tämän vuoden aikana.

Unohdetut levyt meni minulla saman tien syötetilaukseen. Ehkä sinullakin olisi syytä moiseen, sinä kasarin ystävä?

http://unohdetutlevyt.blogspot.com/

Death With a Dagger – Dark Alleys (Levypicnick III) / Kanerwala

Haastoin Haudanusvan taannoin Levypicnickin merkeissä kuuntelemaan yhden viime vuoden mielenkiintoisimmista punk-levyistä, eli Death With a Daggerin Dark Alleys-debyyttialbumin. Helsinkiläisen Death With a Daggerin metalpunk teki minuun suuren vaikutuksen ja halusinkin nyt nähdä mitä mieltä Haudanusva levystä olisi. Sen hevimetallisen tatsin takia ajattelin, että kaveri pitäisi levystä jonkin verran vaikkei hänen soittolistallaan punk ole vallannut yhtä isoa osaa kuin omassani. Itse kirjoitin aiheesta jo, joten minun panostukseni Levypicnickin kolmatta osaa kohtaan olikin sitten tässä. Levypicnickin kolmatta osaa tosin odotella. Vaikka tässä välissä ehtikin vierähtää tovi, niin ei tätä projektia suinkaan ole kuopattu. Nelososan levyä on kuunneltu, mutta en tietenkään vielä paljasta mikä se on.

Haudanusva on avannut Tuonelan porttien kylkeen uuden päiväkirjasivuston, joka kulkee nimellä Kanerwala. Kanerwala pyrkii nostamaan esille päiväkirjamaisesti kuulijaansa vaikuttaneita yksittäisiä biisejä. Ihan passeli idea, ei ole kovin montaa tuolla periaatteella kulkevia sivuja Suomessa tällä hetkellä.  1000 Sparks menee lähelle, mutta Tampereen ainoa elävä poika pistää tulille aina useamman biisin per postaus ja pojan maku on itselleni turhankin kevyt. Vertailukohta siis on, mutta “suora apinointi”-kortti voidaan jättää iskemättä pöytään. Haudanusvan tosin tuntien sieltä voi tulla melkein mistä tahansa juttua (olenkohan muuten sanonut näin aiemminkin?) joten jäämme odottamaan mitä tuleman pitää. Ainakin siis mitä Haudanusvan soittolistaan tulee, omastani en ota mitään vastuuta.

Sivuston vihreä väriteema sopii ainakin tähän vuodenaikaan hyvin, siitä tulee oikein kesäinen fiilis. Myös sivun ylälaidassa oleva “päivän kappaleet”-teksti tuo kuvaan letkeyttä, tosin samanlaista letkeyttä kuin vaikka Mamban kaltaista iskelmää suosivilla radioasemilla. Haastankin näin epävirallisesti Haudanusvan (jonka käyttäjätunnus ei tosin ole kovin “iskelmällinen”, heh) lisäämään soittolistalleen Burzumia ja kirjoittamaan siitä mahdollisimman nopsaan!

Tuonelan portit:
Death With a Dagger – Dark Alleys

Linkit:
Kanerwala

Aiheeseen liittyvää:
Death With a Dagger – Dark Alleys

Lars ja Joppe Orava

Nettiin ilmestyy koko ajan uusia sarjakuvia. Tänä vuonna olen noteerannut kahden uuden suomalaisen tulokkaan ilmestymisen. Alkuvuodesta alkoi ilmestymään sekä työttömästä Lars-karhusta että sekopäisestä Joppe Oravasta kertovat sarjakuvat. Nämä sarjakuvat ovat keskenään melko erilaiset, mutta myös hieman samanlaiset. Molemmilla hahmoilla on päihdeongelmia, satunnainen flaksi vastakkaisen sukupuolen kanssa eikä kumpikaan rakasta Kansaneläkelaitosta.

Larsia on tehnyt Arttu Heikkinen. Lars on silmälasipäinen, ruutupaitaan pukeutuva työtön karhu, joka asuu Lillukkametsässä ja käyttää suurimman osan runsaasta vapaa-ajastaan lähikapakassa keppanaa juoden ja tupakkaa poltellen. Piirrosjälki on yksinkertaista ja karua, mutta joitakin yksityiskohtia vilahtelee ruudussa. Henkilöhahmot ovat ihmiseläimiä, eli ihmisiä joilla on vain joitakin eläimien ulkoisia piirteitä. Tarinat kertovat lähinnä työttömän Larsin arjesta ja ovat tarinankerronnaltaan melko perinteisiä. Tarinat ovat aina kerralla pitempiä, noin normaalin A4-kokoisen sivun mittaisia. Heikkinen tekee myös perinteisiä strippisarjakuviakin, joissa vilahtelee viittauksia esimerkiksi Naurunappulaan. Mutta itse Larsin edesottamuksia on tosin ehditty lukea vain kahdeksan tarinan verran, toivottavasti lisää tulee vielä!

Toinen tapaus on Joppe Orava, jonka edesottamuksia on voitu seurailla lähes päivittäin tämän vuoden aikana. ZeroCicolo Productions (joka koostuu kahdesta hemmosta; Zerosta ja Cicolosta) on ehtinyt tehdä montakin Joppe-tarinaa, jotka ovat perinteisiä kolmen ruudun strippisarjakuvia. Joppe on Larsiakin pelkistetympi eikä yksityiskohtia ruuduissa niin paljoa vilahtele, tosin uudemmissa tarinoista on alkanut näkyä monimutkaisempiakin taustoja. Joppe on orava ihmisten keskellä ja tarkastelee maailmaa oravan ominaisuudessa, vaikka jotenkin aina joutuu poliisin jahtaamaksi ja menee ihmisten töihin. Jopella on lähestulkoon aina sama, pönttö mutta viaton ilme, mutta siitä huolimatta tämän jutut ovat välillä hyvinkin sairaita. Jutut ovat puujalkamaisen (hyvällä tavalla) huonoja ja mauttomuuden rajat ylitetään toistuvasti ja häpeilemättä, mutta lopputuloksena syntyy paskaisia räkänauruja aiheista, joille nauraminen ei aina ole kovin soveliasta. Koska Joppe ilmestyy päivittäin typerän ilmeensä kanssa, on tämä kyennyt olemaan ajankohtainen, vitsaillen esimerkiksi Pikku G:n huumetuomiolle ja Vesa-Matti Loirin levytyksille. Jos pelkästä Fingerporista saa mielipahaa, niin kannattaa jättää Joppe väliin ja palata takaisin Aku Ankan pariin.

Linkit:
Lars / Arttu Heikkinen
Joppe Orava

Tuonelan portit

Taas on olemassa yksi blogi/sivusto (en itse mielelläni käytä tässä sanaa “blogi”) joka taistelee valtavirtaa vastaan. Maaliskuussa 2010 näki päivänvalon Tuonelan portit-sivusto, joka kuvauksensa mukaan “tuo esiin ajatuksia taiteesta; musiikista, kirjallisuudesta, elokuvista ja kuvataiteesta, miksei jostain muustakin taiteenmuodosta”. Kuvauksesta saa myös sen käsityksen että perinteisempien arvioiden lisäksi voi tulla toisenlaisiakin, pohdiskelevampiakin kirjoituksiakin. Samanlaisista aiheistahan kirjoittelee suomeksi myös Damn Good Coffee, mutta siihenhän nuo sitten jäävätkin. Joo, Haudanusva sattuu olemaan ystäväni joten nyt voitte vapaasti ja ihan luvan kanssa syytellä hyväveli-toiminnasta, heh.

Kaveri asuu Janakkalassa (siinä Hämeenlinnan eteläpuolella) eli aika lähellä luontoa. Tyyppi ei asu täysin keskellä korpea, mutta käy alvariinsa kikkailemassa metsässä, ja luonto on muutenkin hänen sydäntään lähellä. Tähän johtopäätökseen voi päästä jo katsomalla tähänastisia kirjoituksiakin. Musiikkimakumme ovat samanlaisia: kuuntelemme molemmat paljon ja kaikenlaista, mutta toisaalta tuon takia molemmat kuuntelemme sellaistakin paskaa mikä ei ole toiselle millään lailla tuttua. Levyjä on vaihdeltu keskenään ja suosituksia annettu, joten Tuonelan portit ja Pandaluola todennäköisesti käsittelevät jossain vaiheessa samoja levyjä. Vaikka Tuonelan portit on musiikin osalta käsitellyt tähän mennessä vasta black metallia, niin Haudanusvan tuntien voin sanoa että kirjoituksia voi tulla lähes kaikenlaisesta rock-musiikin alaisuuteen niputettavasta. Syytä on ainakin epäillä, onhan tähän mennessä kirjoitettu jo Satanic Warmasterista, Nukku-Matista ja huuhkajista.

Tuonelan portit on pohjimmiltaan samanlainen sivusto kuin Pandaluolakin, tarkastelukanta ja yleinen ote vain ovat erilaisia. Tuonelan portit on myös uusi sivusto, joten kyllähän sinne pitää linkittää, varsinkin näin alkuvaiheessa kun sivu ei ole vielä löytänyt yleisöään. Googlekaan ei ole vielä ehtinyt sivua kunnolla indeksoida. Mutta voisinpa vastaisuudessa muutenkin linkittää TP:lle jos satun kirjoittamaan joskus samoista aiheista kuin Haudanusvakin. Otan popcorni-kulhon käteen ja jään odottamaan mistä Haudanusva seuraavaksi keksii kirjoittaa.

Linkit:
Tuonela portit