The Thing (peli)

Yksi aliarvostetuimmista scifi/kauhuleffoista on John Carpenterin vuonna 1982 ohjaama The Thing, joka oli uusintaversio jo vuonna 1951 ilmestyneestä The Thing From Another World-leffasta. Ainakin Carpenterin versiossa tarina oli seuraavanlainen: Joukko Etelänavalla sijaitsevalla tutkimusasemalla eristyksissä olevia tutkimusmiehiä joutuu tekemisiin ulkoavaruudesta tulleen vieraan eliömuodon kanssa. Tällä ökkömönkiäisellä ei ole varsinaista ruumista, sillä se pystyy matkimaan muita olentoja. Tästä syystä kukaan ei voi olla onko vieressä oleva kaveri oikeasti hän vai onko se avaruusolento. Parasta on tietenkin se että uhri ei välttämättä itsekään tiedä kuka tai mikä oikeasti on. Yleensä olio kuitenkin lähtee muuttamaan muotoaan, kohtalokkain ja verisin seurauksin.

Peli alkaa siitä mihin leffa loppui. Amerikkalaisten tukikohta on raunioina ja paikalle lähetään kommandojoukko selvittämään tapahtumia, porukan pomona häärii eräs Blake-niminen kovis, joka on siis pelaaja. Paikka on luonnollisesti hyrskynmyrskyn ja Blake lähtee selvittämään tapahtumia tutkimalla myös norjalaisten asemaa. Lopulta homma ei olekaan ihan niin yksinkertainen juttu vaan taustalta selviää kaikenlaista irvokasta kuten salaliittoilua ja petturuutta. Selviää myös että amerikkalaisten tukikohdan insidentillä oli yksi selviytyjäkin.

Olettaisin, että pelin tapahtumat tapahtuvat melkein heti leffan loppumisen jälkeen, eli suunnilleen vuonna 1982 mutta siltikin paikalla olevat tietokoneet näyttävät uudemmilta. Väkeä tuntuu tosin olevan paikalla enemmän, joten luulisi että pelaaja ampuu tai muuten vain näkee ruumiina suurimman osan Etelänavalla olevista tutkijoista. Pelihän tipahtaa survival horrorin puolelle ja on pääosin (kolmannesta persoonasta kuvattu) räiskintäpeli joillakin seikkailupelielementeillä. Lähin vertailukohta lienee Resident Evil.

Pelissä on hyödynnetty  psykologisia elementtejä loistavasti. Pelaajan kaverina pyörivät hahmot pelkäävät, laskevat alleen ja voivat lopulta seota. Välillä sitä oikein piti katsoa ja tarkkailla mitä eri hahmoille tapahtuu kun nämä laitetaan pelottaviin paikkoihin, heh. Suurin osa pelin hahmojen nimistä tuntuu muuten alkavan P-kirjaimella ja näin suomalaisena huvitti myös Peltola-nimen piipahtaminen. Mutta heti kun luuli olevansa loppumetreillä niin peli jatkuukin vielä. Siitäkin huolimatta pelin läpipeluuseen ei mene kovin montaa tuntia ja koska peli on tarinapainotteinen niin jälleenpeluuarvo jää pieneksi, varsinkin kun pelissä ei ole moninpeliä. Tallentaminen sujuu vain kun pelaaja löytää nauhurin, joten suurin osa pelistä kuluukin seuraavaa nauhuria etsiessä. Tämä toisaalta saa pelaajan pitämään henkikullastaan kiinni paremmin mutta ongelmallista onkin se että näitä nauhureita on sijoitettu epätasaisesti. Välillä pelaaja voi rämpiä lievästi sanottuna v*ttumaisissa olosuhteissa hyvinkin pitkään.

The Thing onnistuu olemaan säväyttävä peli ja viihdyttävä vaikka sen kesto ei olekaan kovin pitkä. Hyvä puoli on myös se että pelissä on oma tarinansa eikä leffan juonta ole lähdetty venyttämään peliksi mikä olisi ollut täysin aivoton veto. Peli on kuitenkin leffalle uskollinen, sillä se onnistuu tavoittamaan vainoharhaisuuden, verisyyden ja toivottomuuden tunteen loistavasti.