Useampikin keikkakuva

Välillä sitä käy niinkin, että sitä tulee käytyä useammallakin keikalla ja vielä kameran kanssa. Toisinaan käy niinkin, että puran suunnilleen kaikki kuvat yhden illan aikana, ja sen savotan jälkeen ei enää huvita kirjoitella itse keikoista mitään. Kertokoon kuvat enemmän:

Jyrki Nissinen Hot Visions, Grateful Dad, Pelkkä Väliviiva Umpituomio. 21.2.2013 @ Vastavirta, Tampere

Fun, Frivolvol, Throat Umpio. 23.2.2013 @ Saikku, Pori

JP Jakonen Plays J Mascis, 24.2.2013 @ Telakka, Tampere

Sokea Piste. 24.2.2013 Klubi, Tampere

Noituus, Aokigahara, Ekaria & Kura. 5.4.2012 @ Kulttuurikahvila Hertta, Tampere

Kävin Tampereen Kulttuurikahvila Hertassa tuossa pääsiäisenä, kun siellä Mämmitourin melskeissä mölysivät Noituus, Aokigahara, Ekaria ja Kura. Tarinoinnit säästin Toiseen Vaihtoehtoon, mutta kuvia olisi enemmänkin.

Kura

Kura

Ekaria

Ekaria

Aokigahara

Aokigahara

Noituus

Noituus

Noituus

Ja kuvia on totuttuun tapaan enemmänkin, nimittäin täällä. Jos haluat näitä käyttää, niin otathan yhteyttä eka, jooko?

Waltari. 19.11.2011 @ Monttu, Pori

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää varsinkin muotiblogeille ominaista tuotesijoittelua. Ja kumma kyllä, myös nuorten naisten blogeissa esiintyy usein myös ruokakuvia, niin myös tässäkin. Onko Piparnakkeli nyt myynyt itsensä?

Tämä lauantai-ilta oli varsin mallikas malli mallikkaasta lauantai-illasta. Kävin Anniksella järjestetyssä Lempi-ravintolassa kahdesti illan aikana, ja suosittelen siellä käymistä jos seuraavan ravintolapäivän aikana siihen on minkäänlaista mahdollisuutta. Ensimmäisen kerran kävin siellä jo iltapäivällä, mutta illalla ennen Monttuun menemistä kaverin kanssa toistamiseen. Raakasuklaa oli erityistä herkkua, toivottavasti lukijaa nyt v*tuttaa kuvan takia kun ei päässyt maistamaan moista herkkua, heh heh!

Olen nähnyt alati mielipiteitä jakavan Waltarin tätä keikkaa ennen kahdesti. Hämeenlinnassa kesällä 2008 Waltari oli vielä promotoimassa Release Datea (2007) ja soitti lähes tyhjälle Sirkukselle. Keväällä 2009 yhtye taas esiintyi Stupido Recordsin 20-vuotisbileissä ja soitti vain ihan vanhimpia biisejään. En ole siis nähnyt yhtyeeltä kahta samanlaista keikkaa, enkä nähnyt kyllä nytkään. Nyt Waltari oli täyttänyt 25 vuotta, julkaissut cover-levyn (jota en ole kuullut enkä oikeastaan erityisemmin välitä kuullakaan) ja kiertelee siellä sun täällä konsertoimassa.

Kävin tsekkaamassa ensimmäisenä myyntipöydän, jolta en voinut ostaa mitään käteisvarojen tilapäisesti loputtua. Kimalteleviin esineisiin mieltynyt Kärtsy Koruhatakka (huom! Koruharakasta ei saa noita sormuksia [tietääkseni], mutta pitipä linkittää kun ko. pulju on avovaimoni puolesta hyväksi havaittu) oli näemmä konkkaronkkansa kanssa tuonut markkinoille muinaisen munkki-Volkswagen –medaljonkinsa enemmän tai vähemmän suoran jatkeen, eli Waltari-sormuksen. Harvemminpa sitä näkee minkään bändin myyntipöydällä sormuksia, kun kirjatkin (joita oli niitäkin kaupan) ovat harvinaisia.

Mitä itse Waltariin tulee, niin kyseessähän on likipitäen planeetan ainoa bändi, jolla on edelleen vielä 2010-luvulla pokkaa käyttää niitä kikkoja joiden olisi toivonut jäävän 90-luvun alkuun. Ei ihme, että jotkut inhoavat Waltaria ja Kärtsy Hatakkaa antaumuksella vieläkin, muttei toisaalta ole ihme että Waltaria myös rakastetaan. Rap metalli ja funkkibassot ovat juurikin niitä juttuja, mutta eihän bändi kehittymistään toki siihen jättänyt. Tähänkin keikkaan kuului bändin kenties suurin hittibiisi So Fine, metalliteknohirvitys, jonka kuuleminen Montun kaltaisessa luolassa on joka kerta todella absurdi ja vääristynyt tilanne. Mutta ei voi muuta kuin ihailla. Ja tästä tulikin mieleeni, että myin pari vuotta sitten kaverille So Finen! vitosella. Nyt kaduttaa. Haluaako Hartsa antaa sen takaisin?

Settiin kuului todella paljon Monk Punkin aikaista materiaalia, mitä pidän tietysti hyvänä asiana kuin tuo Hevosen kuva, Rap Your Body Beat ja Good God –klassikot sisältänyt levy on suosikkejani Waltarin tuotannosta. Toinen suosikki on Release Date, jolta olisin kuullut useammankin kappaleen Get Stampedin lisäksi, esimerkiksi Wish I Could Healin, mutta tokihan kaikki omat suosikit eivät yhteen settiin mahdu. Mutta itse bändihän oli kyllä kovassa vedossa, vaikka toivoin enemmän palaa historiasta – tai tarkemminkin Palaa leipää (maksaa viis euroo) – sieltä bändin varhaisimmilta vuosilta, olihan tämä kuitenkin 25-vuotisjuhlarundia. Mutta hyvin oli monipuolinen setti nytkin, kun ei Radium Roundiakaan (1999) tyystin sivuutettu, vaikka esimerkiksi Below Zero (2008) ei tarjonnut minulle yhtään mitään. Mutta toisin kuin viimeksi Waltarin nähdessäni – jolloin tinttasin olutta ja keskustelin henkeviä aamuun asti – menin nyt ihan vain kotiin keikan jälkeen.

Muutamia lisäkuvia täällä!

Ristisaatto, Yhteiskunnan Ystävät?, Petturin Palkka & Tuhkaus 2.6.2011 @ Vastavirta, Tampere

Kävin tosiaan Pispalassa pitkästä aikaa katsomassa Tuhkausta, Petturin Palkkaa, Yhteiskunnan Ystäviä? ja Ristisaattoa. Tapani mukaisesti olen keikkaraportinkin vääntänyt, mutta se meni Toiselle Vaihtoehdolle, eli se ilmestynee sitten numerossa 233.

Tuhkaus

Petturin palkka

Yhteiskunnan Ystävät?

Ristisaatto

Eipä tässä muuta, pällistelkää kuvia ja koettakaa siitä päätellä, mikä oli meininki!

Dead in the Water, Deathbed, Horros & Tii Nakujalka, 7.1.2011 @ Suisto, Hämeenlinna

Poikkean perinteisestä kaavasta ja jätän Pandaluolassa tai Lampaassa kirjoittamatta taannoisesta, Hitaiden miehiä järjestämästä tapahtumasta. Raportti on kirjoitettu, mutta se on lähetetty Toiselle Vaihtoehdolla. Se ilmestyy sitten kun se ilmestyy.

Tii Nakujalka

Horros

Deathbed

Dead in the Water

Siirryin Flickristä käyttämään Kuvat.fi –palvelua. Osoitteena on näppärä http://piparnakkeli.hi.fi/kuvat/, jossa ovat tätä kirjoittaessa loputkin tämän tapahtuman kuvat sekä Beartown Hardcorefesteiltä ja Municipal Wasten keikasta!

Reijo Porkka & Tommi Liuhala – Korkealta ja kovaa: rokkikuvia 70-luvulta

Kaikennäköisiä valokuvateoksia julkaistaan nykyään runsaasti. Rokkibändeihinkin teoksia on julkaistu paljon, mutta 70-luvulla otettuihin suomalaisiin rokkikuviin keskittyviä teoksia on julkaistu verrattain vähän. Ainakin Reijo Porkan kuvista koostettu Reijo Porkka & Tommi Liuhala – Korkealta ja kovaa: rokkikuvia 70-luvulta (Tammi, 2007) tunki jalkansa tuon oven väliin. Bändien määrällä ei mässäillä, mutta jokaisen kohdalle Porkan aisapari toimittaja Tommi Liuhala on kirjoittanut muistelmiaan ja knobbitietoa. Kirja muistuttaa, että Suomi oli rockin takapajula 70-luvun alussa. Jos tänne yksikin ulkomaalainen rock-bändi eksyi, olivat Liuhala ja Porkka taatusti paikalla kuvaamassa ja raportoimassa.

Kuvat ovat pääosin laadukkaita, mutta osa niistä on teknisesti rajoittuneita. Kohinaa on joissakin kuvissa aivan tolkuttomasti ja monessa on ollut pitkä valotusaika, mikä näkyy kohteen tärähtelyinä. Tosin ei näitä kuvia ole tarkoitus katsellakaan teknisestä näkökulmasta, vaan itse sisällön takia. Itseäni välillä tosin ahdisti näiden kuvien katseleminen, sillä tunsin oman pienuuteni valokuvaajana näiden otosten rinnalla. En koe itse ainakaan saavani omiin kuviini läheskään yhtä paljon sielua kuin näihin, mutta silti jatkan hampaat irvessä. Helppoa tuskin on ollut Porkallakaan, sillä eivät nämäkään ole kaikki onnistuneita otoksia. Vai onko näiden kuvien viehätys sittenkin siinä, ettei Porkan lisäksi juuri kukaan muu näitä keikkoja 70-luvulla kuvannut?

Valokuvaus ei kuitenkaan ole välineurheilua. Kuvat ovat aitoja, eikä niitä ole rukattu fotarilla piloille. Itse arvostan nimenomaan mustavalkofilmille roiskittuja otoksia huomattavasti korkeammalle kuin epärealistisen näköisiksi rukattuja värikarnevaalikuvia. Sitä paitsi Porkka on ollut ilmeisen paneutunut kuvaamisiinsa, toisin kuin suurin osa nykyisestä keikkayleisöstä, joka napsii kamerakännyköillään ja pokkarikameroillaan kuvia salamat välkkyen. Olen pari kertaa todistanut digijärkkärinkin käyttöä keikoilla salaman kanssa.

Lukija saa ihastella Cisse Häkkisen sieraimia, tunnelmakuvia ensimmäisestä Ruisrockista (1970) sekä moppitukkaisen ja hölmösti hymyilevän Frederikin poseerausta. Joukossa on myös se ikoninen kuva Jukka Tolosesta, joka päätyi tämän ensimmäisen soololevyn kanteen. Muita kuvia yhtään väheksymättä on sanottava, että Wigwamin promokuva oli kirjan ainoa kuva, jonka näkemisen takia suustani pääsi aidosti ihastunut “ooh”. Kuvassa on Wigwamin lyhytikäiseksi jäänyt unelmakokoonpano, johon kuuluivat Jim Pembroken ja  Ronnie Österbergin lisäksi juuri bändiin tullut, tuntematon ja ujonoloinen Rekku Rechardt. Näiden seurana ovat vielä bändissä olleet Jukka Gustavson ja Pekka Pohjola. Rechardt katselee kameran ohi kauas horisonttiin, John Lennonilta näyttävä Pembroke pitää käsiään nuhjuisen puseron taskuissa ja varjoisten kujien mieheltä näyttävällä Pohjolalla on käsissään epämääräinen muovikassi. Seurakunnan vieressä on rautatie ja taka-alalla on ränsistynyt talo ja lehtensä pudottaneita puita. Kerrassaan vaikuttavaa! Tämä kokoonpano ehti tehdä yhdessä vain Live Music from the Twilight Zone –livelevyn (1975), itse kuva on mitä ilmeisimmin vuodelta 1974.

Kirjan aihe on rajattu varsin tiukasti: Kuvat ovat 70-luvun alkupuolelta ja vain rokkibändeistä. Vuoden 1977 jälkeiseen punk-räjähdykseen ei edetä, 80-luvusta nyt puhumattakaan. Liuhalan kirjoittamissa teksteissä on lämminhenkistä, omakohtaista muistelua ja satunnaisia faktatietoja. Tosin välillä kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että kirja on suunnattu nimenomaan niiden suurten ikäluokkien edustajille, jotka viettivät nuoruutensa rokkikeikoilla ja ettei 70-luvun jälkeen tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Pienine puutteineenkin teos on silti mitä mainiointa viihdettä, mutta yhdellä istumalta sitä ei kannata selata läpi.

Taavin tulet 2010, 1.10.2010 @ Kirjurinluoto, Pori

 

IMG_1965

Porin kaupunki on palanut historiansa aikana yhdeksän kertaa. Tähän mennessä vain Oulu on palanut useammin; kymmenen kertaa. Porilla oli tänä syksyisenä iltana mahdollisuus saavuttaa maaginen 10-10 –tilanne, kun sekalainen seurakunta koululaitoksia ja kulttuuriyhdistyksiä järjesti nähtävää koko kaupungille. Oli aika päästää pyromaanit irti, jotka eivät tosin saaneet koko kaupunkia poltettua.

IMG_1989

Kokemäenjoen pohjoisrannan hiekkarannalle oli roudattu vaikka minkälaisia, vaivalla rakennettuja puisia häkkyröitä, jotka sitten tylysti tuikattiin tuleen. Itse olin paikalla 19:30 – 20:30 välisenä aikana. Saapuessani paikalle vastarannalla ei palanut vielä mikään, mutta lähtiessäni noin tuntia myöhemmin olivat kaikki häkkyrät mukavasti liekehtimässä. Puut rätisivät kivasti samalla, kun liekit nuolivat niitä. Aivan kuin olisi notskilla ollut, ainoa vaan että nämä liekit eivät tuolla etäisyydellä lämmittäneet.

IMG_1995

Etelärannan puolella piti olla myös rumpuryhmä Paukepiiri (jota sangen hippimäinen kaverini kommentoi aiemmin samana päivänä “hippien touhuiksi”) ja tuliteatteriryhmä Tulikansa, mutta itseltäni nuo menivät täysin ohi. Odotin suurempaa ja hämmentävämpää spektaakkelia, mutta kyllä näidenkin hökötysten kärventymistä mielellään katseli. Mutta missasinkohan sitten jotain, kun en saapunut ihan seitsemäksi ja poistun ennen yhdeksää? Vai olinko vain väärässä paikassa?

IMG_1998

Aluksi paikalla oli paljonkin väkeä, mutta ennen lähtemistäni oli aika orvon oloista. Ympärilläni oli ensin paljon väkeä, mutta hetken päästä huomasin olevani tyttöystäväni kanssa paikalla lähes yksin. Aluksi ainakin lapsiperheitä oli joen laidalla runsaasti, mutta jäljelle jäi silmiinpistävästi eräs tietty kansanosa: Paikalla taisi olla Porin jokainen ammatti- ja harrastevalokuvaaja, rannan molemmilla puolilla.

IMG_2003

Suohauta-fest II, 24.9.2010 @ Suisto, Hämeenlinna

Syksy saapui. Lehdet tippuvat puusta, taivaalta sataa paskaa alvariinsa ja tummasävyinen musiikki alkaa vallata asemia levysoittimeni lisäksi myös keikkapaikoilta. Suisto-klubilla oli tällä kertaa erilaisiin paketteihin pakattua doomia koko rahan edestä: Ghost Brigade, Dead in the Water ja Garden of Worm. Minulle tosin jäi hieman hämäräksi, että mikä se ensimmäisen Suohauta-fest oli? Oliko se juuri tämä Piparnakkelin pandaluolan ensimmäinen liveraportti, vai oliko se juuri se iltama jonka jouduin jättämään omien aikataulusotkujeni (=porilaisuuden) takia väliin?

Garden of Worm

Maallikon korvin nämä kolme yhtyettä soittivat samaa paskaa, vain äijät lavalla vaihtuivat. Mutta asiaan vihkiytyneet ymmärtävät, että kaikki kolme yhtyettä erosivat toisistaan melko radikaalistikin. Kaikki kolme ovat olleet reilun vuoden aikana levynjulkaisupuuhissa: Ghost Brigaden kakkoslevy Isolation Songs ilmestyi vuosi sitten, Garden of Wormin ensimmäinen pitkäsoitto viime keväänä ja Dead in the Waterin kakkosalbumin pitäisi pärähtää tiskiin vielä tämän syksyn aikana, jos jumalat ovat suotuisia.

Garden of Worm

SJ / Garden of WormGarden of Worm soitti ensimmäisenä. Jostain syystä bändin uusin albumi ei oikein ole iskenyt, mutta lavalla bändi tuntui toimivan paremmin. Aika kului Garden of Wormin parissa kuin siivillä, mutta samalta kyllä tuntui kahden muunkin bändin kohdalla. Pari paikalla ollutta kaveriani kuittaili Harjun laulusta, mutta minun mielestäni se oli ihan hyvällä tasolla ja sopi oikein hyvin tuohon progeilevaan ja traditionaaliseen doom metalliin. Mutta minun pitää tunnustaa, etten tunnistanut sitä joltain tamperelaiselta bändiltä lainattua kappaletta. Jotenkin tutulta se silti kuulosti…

DITW

DITW, etualalla Pasi "Putte" LehtinenLökä / DITWGarden of Wormin perinteisemmästä progedoomista kuljettiin kohti Neurosista kumartavaa  Dead in the Wateria odotin eniten, ja sen tuleva LP se vasta odotettu onkin. Raastavasti kärisevä Marko “Lökä” Lönnqvist on edelleen Suomen mittakaavassa melko omaperäinen lavaesiintyjä. Tuolla tukkajumalalla on tapana laulaa osan ajasta rumpalia kohti, eikä äijä rimpuile kuin sätkynukke, mutta jotain liikehdintää tämäkin harrastaa, kuten kuvista näkee. Lökä ei tosin ollut ainoa lavalla ollut tukkajumala, sillä joku toinenkin tyyppi käväisi pari kertaa lavalla, josta tosin meinasi loppua tila. Mutta enpä tiedä, onko tämä sitten sellainen bändi, jonka keikoilla tulisi tolkuttomasti riehua, onhan musiikkikin rauhallista ja melko minimalistista. Viime kerrallakin kun bändi soitti Emptiness Insiden koin liikutusta. Biisihän ei ole maailman masentunein ja surullisin biisi, mutta siihen sattuu liittymään tiettyjä tunnetiloja ja tilanteita omassa menneisyydessäni. Nyt se fiilis palasi taas, mutta edelliskertaa voimakkaampana. Alankohan seuraavalla kerralla pillittää, ja mitenköhän kieroon moista toimintaa katsottaisiin?          Ghost Brigade

Ghost BrigadeIllan pääesiintyjä (tai ainakin viimeinen, jos pääesiintyjistä voidaan varsinaisesti edes puhua) oli Ghost Brigade. Tämä bändi on ns. nosteessa ja sen huomasi yleisömääristäkin. Tupa ei ollut ihan täynnäkään, mutta silti väkeä oli hyvin paikalla jo DITW:n aikana. Ilosaarirockissa Ghost Brigaden setti viehätti, mutta se lopullinen kliimaksi jäi saavuttamatta. Nyt intiimimmässä keikkapaikassa jyväskyläläispoppoo kuulosti paremmalta, ja tulinkin ainakin kaksi kertaa. Ehkä pitäisi haamuprikaatin levyihinkin tutustua? Yhdistyyhän bändin musiikissa aggressiota, kauneutta ja hallittua musertavuutta. Lavalla oli ahdasta, mutta sepä ei näyttänyt kielisoitintaiteilijoita haittaavan lainkaan. Liikettä ja eloa oli lavalla sekä jossain määrin myös yleisössä. Mutta vaikka yhtyeen soitanta vakuutti edelliskertaa paremmin, päätin kuitenkin lähteä encoren aikana kalppimaan, johtuen sekä väsymyksestä että narikassa olevan ruuhkan ennakoimiseksi.

Ghost Brigade

PS. Dead in the Waterin Facebook-sivujen kuvagalleriassa muutama lisäkuva DITW:n keikasta. Huomatkaa, että meikämandoliinon ottamia kuvia ovat vain 24.9. otetut kuvat, ne muut ovat muiden ottamia.