Acid Elephant, Smokebender & Electric Psychedelic Pussycat Swingers Club. 13.1.2012 @ Monttu, Pori

Perjantai 13. päivä ei perinteisesti lupaa mitään erityisen hyvää. En ole taikauskoinen, mutta laitan silti tuona epäonnenpäivänä sattuneet sattumukset aina tuon päivän piikkiin. Tosin nyt ei tapahtunut yhtään mitään erikoista, muuta kuin että avarammaksi ja rokkibaarimmaksi remontoitu Monttu (jossa en ollut käynytkään sitten marraskuun) oli osoitteeni muutaman tunnin ajan. Desert Sound Night oli illan agendassa. Oli kiitettävän monen muunkin ohjelmassa, sillä keikalla oli ihan mukavissa määrin ihmisiä jopa katsomassa keikkoja.

Electric Psychedelic Pussycat Swingers Club – jonka nimeä en sittenkään osaa ihan vielä ulkoa sen pituuden takia – aloitti pörinät. Basistin hattu jäi kotiin, mutta kitaristilla sentään oli HOAXista tuttu desperado-imago. Keikan alussa allekirjoittanutta väsytti pitkän viikon ja pitkän päivän yhteisvaikutuksesta aivan tolkuttomasti, mutta jokin Electric Psychedelic Pussycat Swingers Clubin esiintymisessä kiihotti. Tällä en viittaa soittajien ulkonäköön, vaan musiikin mukaansatempaavuuteen. Yhtyeen instrumentaalinen psykedeliarockihan on sangen hypnoottista: Aavikon pörinää ja visioita, joissa taivas väreilee kaikissa mahdollisissa värityskirjan väreissä. Eiköhän se nyt heittämällä ollut bändin paras veto, jonka olen tähän mennessä nähnyt. Neljäs kerta toden sanoi.

Smokebender – joka paikkasi perunutta perin sabbatiaanisella nimellä kulkevaa Supetzaria – oli vähän kevyempi tapaus, se kun soitti perinteisempää stoneria ja oli illan ainoa tapaus, josta minulla ei ole lainkaan aiempia kokemuksia ja sitä kautta kirjoituksia tällä saitilla. Ihan mukiinmenevän hyvältähän tuokin rytinä kuulosti, vaikkei se tosiaan ollutkaan ihan sitä mitä tapaan kuunnella aina kotona iltaisin. Ei tuosta performanssista jäänyt kylläkään kovin montaa biisiä päähän soimaan, vaikka itse keikkatilanteessa ne hommansa hyvin hoitivatkin. Mutta jos jotain keikasta jäi mieleen, niin laulajalla ainakin oli hillitön ja hekumallinen draivi päällä ja rumpalilla puolestaan oli tolkuttomat päällikköpuikot!

Viimeksi kun näin Acid Elephantin, ei bändi onnistunut esiintymisellään täysin vetämään mukaansa. Nyt se kyllä sen teki, ja vakuuttavasti tekikin. Mukava huomata, että yhtye on kehittynyt parempaan suuntaan koko ajan. Pääasiassa instrumentaaliseen laahaukseen sointinsa perustaneet happonorsut murjoivat hyvin vakuuttavasti ja keikka oli todella pitkä, mutta ei se missään vaiheessa alkanut niin pahasti jumittamaan että se olisi itseä häirinnyt. Tosin keikan jälkeen väsytti entistä armottomammin, joten melkein heti keikan jälkeen piti alkaa lampsia kohti kotia. Eipä tästä illasta muuta, kuin että kukaan ei ilmeisesti vastannut taukomusiikista, mikä sitten näkyi Jukka Pojan ja Erinin soitattamisena.

Parit selventävät (?) kuvat muuten psykedeelisestä illasta. Ja parit psykedeelisetkin.

HOAX 2012. 24.9.2011 @ Annankatu 6, Pori

Todettakoon, että puoluepolitiikka ei ole oikein meikäläisen juttu. En näe itseäni minkään puolueen jäsenenä, vaikka nytkin otsikoissa riehuneen porukan ehdokkaiden numerot eivät ole tähän mennessä äänestyslipukkeeseen menneet ja tuskinpa menevät jatkossakaan. Tosiasia nyt taitaa olla se, että Porissa eivät taida muut kuin vasemmistonuoret järkätä bänditapahtumia, joiden musiikillinen sisältö puhuttelisi. En tosin usko, että paikalliset kokoomus- tai persunuoret järkkäisivät kovin kaksisia tapahtumia. Kolmanteen HOAXiin meneminen oli kuitenkin omalla kohdallani tosiasia, vaikken punalipun nimeen vanno.

Olen vihdoin oppinut kirjoittamaan ensimmäisen bändin nimen oikein. Electric Psychedelic Pussycat Swingers Club oli myös edellisen vuoden HOAXissa, mutta siitä keikasta en muista enää paljoakaan. Bändi tosin esiintyi kesällä Validi Sekmentti-klubilla, ja siihen vetoon nähden tämä oli parempi. Basisti oli jälleen Lampunvarjostin taas päässä, mutta pukeutumisleikki oli tarttunut myös kitaristiin, jonka olemuksessa oli vahvaa “The man with no name”-henkeä. Jotenkin siihen vielä sopi sekin, että mies tapaili rumpalin kanssa The Terminatorin tunnaria samalla, kun bassotaiteilija sääti katkenneen bassonkielen kanssa.

Seuraavaksi lavalle pystytettiin toteemipaalu. Sircuscus oli seuraavana vuorossa viidakkokolistelunsa kanssa ja teatraalisen “Trolololo”-Tarzan-laulunsa kanssa. Hyvä keikka, parempi kuin muutaman tunnin varoitusajalla heitetty (mutta silti mielestäni ihan ok!) Kattoklubin keikka, mutta kuulemma ei ihan yhtä hyvä kuin huhtikuun Validi Sekmentti-klubilla, jossa en tietenkään ollut enää siinä vaiheessa kun Sircuscus soitti. Keikkaan kuului ihan loppuvaiheessa se paikalleen jähmettyminenkin, mutta rumpali kampesi itsensä setin takaa heittääkseen basistia toteemipaalulla. Tilanteen kuvailu näin jälkikäteen saattaa antaa tilanteesta hieman oudon vaikutelman, mutta sitähän se loppujen lopuksi olikin.

N. Pulut oli kyllä jännä yhtye siinä mielessä, että se herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Bändi yhdisteli Jimi Hendrixiä ja Rauli “Badding” Somerjokea, vieläpä samassa biisissä. Ja kyllähän siinä tuli tribuuttia myös Topi Sorsakoskelle. Osa kappaleista – erityisesti Työmiehen kissa ja Arvoitus – olivat megacooleja, mutta liian usein huomasin häiriintyväni laulajan liiallisesta Ismo Alanko-vibasta. Mutta bändin pulupromokuvaa ei voi kuin diggailla.

Acid Elephant ei jostain syystä kolahtanut kunnolla. Merkillepantavaa oli kuitenkin, että laulua oli vähennetty/vähemmän kuin mitä muistin, joka oli mielestäni siitä hyvä veto että se on ollut bändin kompastuskivenä. Basso törähteli kuin flunssaan kuoleva mastodontti ja kitarasta tuli varsin hapokkaita riffittelyjä. Sellaistahan se on tämän bändin kohdalla aiemminkin ollut. Bändin hypnoottinen musa vei ainakin musikantit transsiin, mutta minut se vei kahvion puolelle biisin tai parin ajaksi. Olen nähnyt bändiltä parempiakin keikkoja. Ehkä johtui siitä, että bassoa ei rakasteltu samalla innolla kuin aiemmin?

Illan bändejä ei voi kovin poliittisina pitää, mitä nyt viimeisenä esiintynyt hip hop-kombo Mustahattuiset herrasmiehet olivat sellainen. Vähintään kohtalaisen hyvältä se kyllä kuulosti, mutta sillä hetkellä ei oikein ollut sopivaa fiilistä, enkä jaksanut koko settiä seurata. Oli se kyllä silti mielestäni parempaa kuin Tarkka-A:n soolotuotanto. Ja joka jätkällä tosiaan oli päässään musta hattu.

Vaikka tapahtuman järkkäreinä olikin Porin vasemmistonuoret, niin tapahtuma ei ollut silti erityisesti poliittisesti latautunut. Oven pielessä oli järjestölippu, jäsenet pääsivät ilmaiseksi sisään ja lavan vieressä oli mainos, mutta siihen se lähinnä jäi. Nazeja ei kaiketi tullut vieraisille, joten se traditio taisi kadota osaksi kadonnutta kansanperinnettä. Mutta tuskinpa ko. jengi olisi näitä bileitä pilannut. Tunnelma oli nimittäin kohdillaan.

Mer bilder!

Acid Elephant – Guerrilla Drive Valley

Ajattelin näin arvion alkuun nimetä Acid Elephantin Länsi-rannikon Neurosikseksi, mutta sitten muistin Calliston olemassaolon. Hyvin samoissa sfääreissä pyörii happonorsukin, eli bändin laahaavasta, hitaasta ja raskaasta musiikista tulee ennemmin mieleen kalifornialainen aavikko (yöaikaan) kuin suomalainen havumetsä. Niin, ja Acid Elephantin debyyttialbumi Guerrilla Drive Valleyn kannesta tulee kovasti mieleen Neurosis.

Heittoni “kuolevasta ja ylipainoisesta mammutista” on näemmä päätynyt Acid Elephantin MySpace-sivuillekin. Sanon kommenttia edelleen kurantiksi, sillä keksisin sen todennäköisesti uudestaan näin levyä arvioidessani. Mutta jos pitäisi keksiä lisää näppäriä kuvauksia Acid Elephantin musiikille, olisi se jotain tämänsuuntaista; Acid Elephant on kuin liian tujulle happotripille ujuttautunut liskokuningas, joka on hikoillut kruununsa pois ja alentunut alamaiseksi. Ei naurata yhtään, kun niillä samalla tasolla oleville liskoilla onkin myrkkyhampaat ja niiden puraisun seurauksesta päätyy vieläkin pahemmalle tripille. Musiikista löytyy sen Neurosiksen lisäksi myös Melvinsiä, Kyussia ja Mastodonia.

Tuotantopuoli on jätetty melko raakilemaiseksi. Soundipuoli on kieltämättä ohut ja tukevampi tuotanto olisi tehnyt gutaa näille raskaille kappaleille, mutta Guerrilla Drive Valley on raakilemainen myös muutenkin. Plätty on nimittäin äänitetty päivässä (!), jolloin sitä ei ehditty loppuun asti studiossa viilata. Bändin edustajan itsensä mukaan levylle onkin tallentunut soittovirheitä, mutta ne saivat ihan ollakin siellä. Rehellistä meininkiä. Ainoastaan kitaristilaulajan vokaalipuoli hieman ontuu. Se on edelleen hieman turhan ponnetonta ja heikohkoa,* tarvitseehan tämänkaltainen musiikki vahvan tulkitsijan. Kitaristin hommassa tyyppi on kyllä mies paikallaan. Bassottelija Väliverho (salanimi!) taas rakastaa keikoillakin bassoaan, ja tämän pompotteleva ja kurnutteleva basso mörisee myös levylläkin lämpimästi. Sykkivästi, ellen sanoisi, vaikka silloin tällöin tulee fiilis että jätkät soittavat eri biisiä.

Nuorehkolla bändillä ja ensimmäisellä albumilla on osoitettavissa useampiakin mokia, mutta Guerrilla Drive Valleyn tempaavaa groovea ei voi olla vastustelematta kun Truckfighting/Knives of Gonorrhea matelee toiselle kymmenelle minuutilleen. Hyvin livemäiseltä ja jammaavalta kuulostava levy näyttää, että Acid Elephant voi esiintyäkin stoner/sludge/mikälie-genren ystävien silmissä jos ei nyt ihan uutena kestosuosikkina, niin ainakin uutena ja mielenkiintoisena tuttavuutena. Kunhan se vain saisi vielä soundipuolensa kuntoon.

Kohokohdat: Sway (In My Sleep), V8, Truckfighting/Knives of Gonorrhea
*Molemmat näkemäni Acid Elephant-keikat on soitettu tämän levyn äänittämisen (11.9.!) jälkeen.

Klustermus saapuu kaupunkiin, 28.1.2011 @ Bar Kino, Pori

Yleensä paikalliset kulttuuriyhdistykset tuppautuvat pysymään vain omilla reviireillään. Raumalainen kulttuuriyhdistys Klustermus on kuitenkin päättänyt lähteä nuuhkimaan uusia tuulia toisiin kaupunkeihin, joissa kaikissa on todennäköisesti omat kulttuuriyhdistyksensä. Raumalaiset päättivät lähteä liikkeelle Porista, tuosta kaupungista jonka asukkaat elävät raumalaisten kanssa ainaisessa viha-rakkaus-suhteessa. Klustermus vielä päätti mainostaa muutamista klubikeikoista koostuvaa kiertuettaan vaatimattomasti “Klustermus saapuu kaupunkiin – Klubikiertue tuo maailman toiseksi parhaan festarin kotikaupunkiisi!”

Porin areenaksi oli valikoitunut Bar Kino. Ajattelin ensin Kinoa vähän liian isoksi paikaksi näinkin marginaalisten bändien esiintymispaikaksi, mutta paikalle saapui yllättävän paljon väkeä vaikka mistään suuresta ryntäyksestä ei voidakaan suoranaisesti puhua.

Ensimmäisenä esiintyi raumalaislähtöinen Njet!, joka soitti jonkinlaista instrumentaalia urkupunkkia. Jotenkin tuosta menosta tuli mieleen Downstairs, tosin ilman laulua ja hieman maanisemmalla otteella. Bändissähän ei ollut lainkaan basistia, vaan nelikielisen korvasi toinenkin kuusikielinen. Erityisesti hyväntuulinen, (lavan edestä katsottuna) oikeaan reunaan asemoitunut rumpali ja tämän temput olivat hauskaa seurattavaa. Tämä myös päästi ainoa vokaalintapaiset karjumalla ja kiljumalla aina, kun se kappaleeseen sopi. Jätkillä oli silminnähden hauskaa, mutta toisaalta näitä vaivasi myös pieni epävarmuus. Varsinkin kitaristia, joka näytti siltä kuin olisi ollut mieluummin jossain ihan muualla. Ja jos toisenkin miinuspuolen haluaa tuosta muuten draivia ja energiaa tihkuneesta performanssista löytää, niin on syytä vilkaista kappaleita. Vaikka keikka ei ollut järin pitkä, alkoi tämä meuhkaaminen pitemmän päälle puuduttamaan kaikkien biisien ollessa samasta puusta veistettyjä.

Tällä kiertueella ainoan keikkansa soittaneen Acid Elephantin doom/stoner/psykedelia-osastolle painottunut mammutintappomusiikki oli illan bändeistä eniten metallista, ja ehkä siten omaan korvaani mieluisinta. Tosin en muistanut, että laulajakitaristin ääni oli noin heikko. Ehken ollut sitten aiemmalla kerralla vaan kiinnittänyt huomiota tuohon seikkaan, joka nousi nyt jopa häiritsevästi esille. Kitaristina tämä sentään on parempi, mutta basistin elkeistä kommentoidakseni siteeraan erästä paikalla ollutta kaveriani:

“Tuo basson rakastelu on jo kunnioitettavaa!”

Kahden ensimmäisen bändin aikana lavan edessä pörräsi lähinnä vain kameroilla varustettua väkeä. Runotyttöbändi Itkevän tytön aloittaessa lavan edusta täyttyi kourallisesta bändin tukijoista. Bändin lyriikat tosin ovatkin kuin lukioikäisen runotytön muistivihosta repäistyjä, ja bändin kitaristilaulajaa voisi kuvailla unelmavävyksi. Olin itse kuullut aika ilkeitäkin kommentteja bändin musiikillisesta annista, mutta itse en osannut niidenkään perusteella odottaa yhtään mitään. En tosin odottanut, että laulajakitaristilla olisi tuolla tavalla eläytyvä ja maaninen ote esiintymiseensä. Ehkä sittenkin pitää peruuttaa se unelmavävykommentti, varsinkin kun setin loppuvaiheilla tämä heitti kitaransa nurkkaan ja alkoi laulamaan ratkaisuista. Tällöin sain väistämättömät assosiaatiot Risto Ylihärsilään, ja tuon ajatuksen ääneen lausuminen ilmeisesti aiheutti vieressä olleessa, erään aiemmin esiintynee bändin basistissa* hysteerisen naurukohtauksen. Tai näin ainakin tuota tilannetta tulkitsin.

Yksi asia kiinnitti huomioni: kameroita oli paikalla aivan tolkuton määrä. Suurin osa näistä vielä oli digitaalisia järjestelmäkameroita, ja laskin niitä olleen paikalla ainakin kuusi kappaletta, ja sitten omani vielä siihen päälle. Lipun ostaneisiin suhteutettuna tämä määrä oli aivan järjetön, sillä monta kertaa suuremmissakin tapahtumissa bongaan kameroita 2 – 3. Tosin enpä ole nähnyt kovinkaan montaa näistä kuvaajista missään aiemmin, mutta jäin myös ihmettelemään sitä nähdäänkö näiden kuvaajien ottamia koskaan missään? Päätyvätkö ne vain ottajiensa henkilökohtaisiksi muistoiksi kovalevyjen uumeniin?

Tämmöinen oli siis Porista startanneen kiertueen ensimmäinen kiertue. Seuraava keikka on 2.2. Turun Dynamossa, erilaisella kattauksella. Keikkailu jatkuu läpi helmikuun eri kaupunkeihin, eikä yksikään keikka ole samanlainen kuin edellinen. Tsekkaa keikkapäivät ja –paikat täältä.

Keikalla otetut kuvat taas täältä.

*Tämmöisillä viittauksilla koetellaan lukijoiden lukutaitoa.

HOAX 2010, 17.9.2010 @ Annankatu 6, Pori

Porin Vasemmistonuoret järjestivät nuorille ikärajattoman tapahtuman, jossa esiintyi huimat kuusi esiintyjää. Sisäänpääsyn hinta oli järisyttävät kaksi euroa, ja tapahtuman teemana oli rasisminvastaisuus. Olen rehellinen ja mainitsen heti kättelyssä, että Yleislakon takia tulin paikalle, mutta saavuin jo seitsemän maissa tsekkailemaan bändien menoa. En tuntenut muita bändejä lainkaan, osan ehkä nimeltä, joten avoimin mielin olin liikenteessä. Lähes kaikki bändit olivat porilaisia, jos eivät muuten niin ainakin joillakin musikanteilla oli yhteyksiä Poriin.  Tapahtuma myös järjestettiin “kaikille kaikkea” –periaatteella, mikä on kyllä toisaalta myös hyvin riskialtis konsepti.

IMG_1307IMG_1296 Jari Laasasen Valoisampi Tulevaisuus aloitti illan. Tämä kolmikko poikkesi radikaalisti kaikista muista esiintyjistä, sillä se oli lähinnä kitaran ja/tai syntikan (sama mies vastasi molemmista) sekä saksofonin yhdessä tuottamaa ambienttimaista äänimaisemaa, jonka päälle esitettiin sitten runonlausuntaa. Oletetun runoilijan tyyli oli paikoin pehmeä, paikoin aggressiivinen. Itse en tämmöisiä esiintyjiä käy kovin usein kuuntelemassa, mutta tein kuitenkin kuten kaikki muutkin, eli istahdin lattialle kuuntelemaan.

IMG_1343

IMG_1321Electric Psychedelic Pussycat Swingers Club oli sitten jotain täysin erilaista. Kolmikon instrumentaalisesta musiikista tuli lähinnä mieleen 70-luvun proge ja Hawkwind-tyylinen spacerock. Rytmiryhmä kykeni hypnoottisesti toistamaan samoja juttuja minuuttikaupalla samalla, kun kitaristi toteutti itseään rönsyilevällä sooloilla ja improvisoinnilla. Esimerkiksi rumpukapula taipui sekä slideksi että viulukeppinä (vai mikä sen viulun soitossa tarvittava kalikka on?), vaikka instrumenttina tosiaan oli kitara. Kyllähän tätäkin seurasi. Mutta Austin Powersistako tämä nimi on otettu?

IMG_1380 IMG_1406 IMG_1403Seuraava yhtye oli porilainen The Celene. Jos joku ei vielä tiennyt, niin tämän bändin karhupojat ovat kuunnelleet yhtä kotikylänsä suurimmista bändeistä tällä hetkellä: Disco Ensembleä. Diskojengiin verrattuna The Celene on kuitenkin rahtusen metallisempaa. Ainakin vokalistihemmo osasi lavaliikehdinnän elkeet, vaikken ehkä laulutekniseltä kantilta miestä korkealle arvostaisi. Olihan lavalla eniten liikehdintää kuin muilla bändeillä, paitsi ehkä Yleislakolla. Tämänkaltainen indie on sellaista musiikkia, jota voin kyllä kuunnella tämmöisissä tapahtumissa, joissa olen jo muutenkin paikalla, mutta en tiedä maksaisinko The Celenen keikan sisäänpääsystä.

IMG_1425 IMG_1438 Acid Elephant oli sitten jo lähempänä Electric Psychedelic Pussycat Swingers Clubia, mutta oli huomattavasti raskaampi ja ilkeämpi. Trion musiikkihan oli raskasta kuin kuoleva ja ylipainoinen mammutti. Vokaaliosastokin oli, mutta kitaristinkin tonttia hoitanut herra jätti sen yleensä hoitamatta. Eipä sitä raakkumista kaivattu, kun ilmankin pärjättiin. Basistilla (joka oli itse asiassa yksi tapahtuman järjestäjistä) oli langattoman piuhan päässä oleva basso, minkä vuoksi äijä hortoili muuallakin kuin lavalla. Enemmänkin tästä tuli mieleen sludge mallia Neurosis, ja ehkä stoner rock. Toimisikohan tämä vinyylinäkin?

IMG_1481

Jiri Rantanen Paikallinen The Fauna oli melko eläimellistä menoa. En katsonut tämän bändin keikkaa kokonaan (kaikki muut katsoin), sillä olihan jo neljän bändin katsominen putkeen melkoinen saavutus. Vokalisti kiekui kovaa ja korkealta, ja bändin soitto kulki. Siihenastisista bändeistä The Fauna oli ehdottomasti suoraviivaisin, mutta eipä bändi saanut minua syttymään samalla tavalla kuin esimerkiksi Acid Elephant. Viimeisen biisin aikana lavalla vieraili Countless Goodbyes –yhtyeen rääkyjä Jiri.

IMG_1492IMG_1521 Yleislakon vuoksi olin paikalle saapunut, ja odotin tietysti bändiltä eniten. En tosin ollut ainoa, joka oli tullut paikalle Yleislakon takia, sillä bändiä tuli katsomaan sellaista jengiä jotka eivät muita bändejä nähneet ollenkaan. Tanssia tai sii
hen rinnastettavaa liikennettä näkyi Yleislakon aikana eniten… tai oikeastaan muiden bändien keikoilla sitä edes näkynyt. Bongasinpa myös erään kouluikäisen (tai alle?)pikkutytön tanssahtelevan lavan reunalla Yleislakon aikana. Bändin setti vaan oli aikalailla samanlainen kuin Puntalassa, mutta eipä yhtyeellä olekaan ohjelmistoa niin paljoa että niistä voitaisiin joka kerta muodostaa täysin erilainen setti. Mutta taidanpa pitää pientä breikkiä Yleislakon katsomisesta, etten ehdi kyllästymään siihen. Mutta niiden, jotka eivät ole bändiä vielä livenä nähneet, suosittelen tutustumaan.

IMG_1498

Järjestelyt pelasivat, tai ainakin siltä vaikutti näin yleisön näkökulmasta. Soittoaikataulut pitivät jokseenkin kutinsa, eikä teknisiä ongelmia juuri esiintynyt. Ongelmia tosin kyllä ilmeni ovelle ilmestyneiden kansallissosialistisempien yksilöiden muodossa. Näitä sankareita ei tosin saapunut paikalle edes kymmentä, ja poliisi kehotti heitä poistumaan ennen kuin mitään häslinkiä pääsi syntymään. Viime vuonna tosin poltettiin vasemmistonuorten järjestölippu, mutta niin ei tänä vuonna tehty. Varmasti mieltä ylentävää toimintaa, varsinkin kun sillä hetkellä suurin osa yleisöstä oli teinejä tai jopa lapsia. Tuosta ja väliajalla telkkarista näkyvästä Hjallis Harkimon pärstästä huolimatta tämä ilta oli oikein miellyttävä.