Amorphis – The Beginning of Times

Jos minulta olisi vuoden 2007 tai 2008 paikkeilla kysytty maailman kovimman metallibändin nimeä, olisi vastauksena hyvin herkästi tullut Amorphis. Tai jos ei ihan kovin, niin ainakin top viidessä olisi helsinkiläisbändin nimi komeillut. Nyt olen toista mieltä, vaikkei Amorphisin laatu ole sen jälkeen juuri merkittävästi laskenutkaan. Mutta oli lopulta vain ajan kysymys, kumpi tulee ensin; Amorphisin uusi (ja samalla totaalinen) tasonlasku vaiko oma kyllästymiseni Amorphisiin. Kaikeksi onneksi The Beginning of Timesin julkaisun (2011) aikoihin kyse oli nimenomaan jälkimmäisestä.

Väinämöisen ponnistuksiin keskittyvä levy on tyypillinen Amorphis-julkaisu, sekä hyvässä että pahassa. Silent Watersia (2007) en ole totta puhuen kuunnellut juuri ollenkaan julkaisunsa jälkeen, kun se tuli koluttua turhankin ahkeralla tehosoitolla liiankin tutuksi. Skyforgerin ostin vasta noin vuosi julkaisunsa jälkeen, eikä sillä ole oikeastaan yhtään sen parempaa asemaa. Amorphis on pitänyt musiikkinsa jo vuosikaudet laadukkaana, eikä The Beginning of Times oikeastaan tuo poikkeuksia sääntöön. Sävyjä on kyllä hieman rikastettu ja bändi on kehittynyt sävykkäämpään suuntaan, mutta perusasiat ovat pysyneet samoina. Mutta singlenä julkaistu You I Need oli todella valju jopa singlebiisiksi. Ei mitään sitä tehoa, mitä oli vielä Silver Bridessa tai edes Silent Watersissa. On tosin mukava huomata, että Amorphis ole jämähtänyt pelkästään Joutsenen erinomaisuuteen. Siksipä jopa naislaululle on annettu hieman tilaa (kappaleessa Soothsayer), luoden mukavaa lisäväriä.

Toisaalta The Beginning of Times on todellakin tuttu ja turvallinen levy, jopa siinä määrin että se muuttuu täysin ennalta-arvattavaksi, joka ei edes säväytä kuin vasta loppupuolellaan. The Beginning of Times ei ole levynä missään nimessä huono, mutta ei se toisaalta ole niin inspiroivakaan että se saisi vanhan ja kyynistyneen Amorphis-fanin polttamaan housunsa innostuksesta. The Beginning of Times muistuttaa liiankin kanssa Skyforgeria (2009), sekä yleisilmeensä että yksittäisten biisiensäkin osalta. Heikoimmillaan tilanne vaikuttaa siltä, että The Beginning of Times on Skyforger uusilla kappalenimillä. The Beginning of Times olisi todennäköisesti päräyttänyt enemmän, jos sillä ei olisi niitä edeltäjiä mitä sillä sattuu jo olemaan.

Kohokohdat: Soothsayer, Crack In A Stone, Beginning Of Time

Amorphis – Magic & Mayhem – Tales From The Early Years

Onko kukaan muu huomannut, että uusintaäänitysten tekeminen on tätä nykyä varsin trendikästä? Moiseen kelkkaan hyppäsi myös jo maailmanlaajuisestikin vakuuttavan uran itselleen luonut Amorphis. Yleensä nämä rahastuskokoelmat eivät tarjoa juuri mitään lisäarvoa, kun useimmiten uudet tulkinnat eivät dramaattisesti poikkea alkuperäisistä.

Tietyssä mielessä Magic & Mayhem (2010) on tarpeellinen. Viimeistään Tomi Joutsenen värvääminen Amorphisin keulahahmoksi aiheutti Magic & Mayhemille tilauksen. Bändi sai uutta ryhtiä sekä uuden ja valovoimaisen laulajan että ryhdistäytyneen biisinkirjoituksen myötä. Joutsen on vuoden 2005 jälkeen hoitanut sekä puhtaat laulut että örinät, kun Amorphis oli sitä ennen viettänyt monta vuotta örinätöntä kautta Koivusaaren vetäydyttyä hommasta ja Koskisen pidättäydyttyä siitä, vaikka kärinä silti maistui miehen lukuisissa sivuprojekteissa. Joutsen oli käytännössä sitä, mitä Amorphis tarvitsikin. Yhtye soitti vanhojakin biisejä livenä (ja soittaa yhä), mutta niitä ei oltu dokumentoitu. Magic & Mayhem onkin periaatteessa juuri sitä; yhtyeen nykykunnon dokumentoimista.

Vaikka Amorphis onkin nykyään hyvässä vedossa, on Magic & Mayhem kuitenkin arveluttava: se nimittäin pureutuu bändin kolmeen ensimmäiseen studioalbumiin. Mukaan lukien Tales From Thousand Lakesiin. Sehän on pyhä teos, kuinka nuo turjakkeet kehtaavatkin? Levyllä on tosin myös biisejä siltä ajalta, kun Amorphis soitti nimenomaan death metallia. Tältä kantilta mielenkiintoisin veto on coveroida vielä Abhorrencen Vulgar Necrolatry ja iskeä se jopa heti kakkosbiisiksi. Pikkutyttöjen hymy hyytyy todellakin herkemmin kuin bändin nykylevyjen kohdalla.

Vaikka Magic & Mayhem onkin mielenkiintoinen tuttavuus, en ole vanhana Amorphis-fanina kuitenkaan jaksanut edes ostaa sitä vielä hyllyni täytteeksi. Kyseessä taitaa kylläkin olla vain ajan kysymys, tosin en ole vielä hankkinut bändin tuoreinta studioalbumi The Beginning of Timesiakaan kuunteluun. Ehkäpä ehdin kyllästyä Amorphisiin jo ennen kuin olin kuullut nuottiakaan Magic & Mayhemista…? Olen nähnyt Amorphisin livenäkin joka kesä vuoden 2005 jälkeen – joskus jopa kahdesti – joten minuun on iskenyt ähky. Siksipä en ole katsonut Magic & Mayhemin hankintaa pakolliseksi, varsinkin kun nämä biisit eivät nyt niin dramaattisesti alkuperäisistä esityksistä eroa. Vanhaan puroon ei missään nimessä kusta lorotetakaan – itse asiassa Amorphis selviytyy itsensä coveroimisesta vahingoittamatta biisien alkuperäistä henkeä, mutta sekä death metal –biisit että Elegy –aikakauden melodisemmat palat ovat käytännössä saaneet vain uudet vaatteet ja uuden tulkitsijan. Eipä mitään sen kummempaa.

Kohokohdat: Magic And Mayhem, Vulgar Necrolatry, Sign From The North Side, Against Widows

Amorphis – Skyforger

amorhpis Yksi ns. suomimetallin (yäks mikä termi!) suurimmista nimistä, Amorphis, julkaisi toukokuussa 2009 kolmannen albuminsa Tomi Joutsenen kanssa kolmen vuoden sisään. Ahkera bändi sai kylläkin spektikoiden huomion osakseen: Albumin nimen luulisi viittaavan erääseen Latvialaiseen folk metal-bändiin, kansikin on jo kertaalleen käytetty ja itse musiikki kuulostaa Amorphisilta. Onko Amorphis kykenevä tekemään jo yhdeksännestä studioalbumistaan tajuntoja räjäyttävää kuuntelukokemusta. Skyforgeria kuunnellessa vanha Amorphis-fani tuntee olonsa kotoisaksi, mutta pää ei onnesta räjähdä. Mitenkään yllättävä levy ei ole, sillä Skyforger on juurikin sitä mitä Amorphisilta on tässä vaiheessa lupa odottaa: takuuvarmaa, melodista metallia, joka ammentaa sanoituksensa edelleen Kalevalasta. Tällä kertaa pääosassa Seppo “Seppä” Ilmarinen, hemmo joka takoi taivaankannen ja sammon. Minullakin on Kalevala hyllyssä, tosin enpä ole vielä ehtinyt kunnolla syventymään siihen.

Levyn aloittava Sampo on ihan ookoo ja antaa hyvän kuvan koko loppulevyn sisällöstä. Biisi vaihtelee monta kertaa kasvojaan ja Joutsen sekä laulaa että murisee. Silver Bride (=kullasta ja hopeasta taottu vaimonkuvatus, jonka Ilmarinen teki kuolleen vaimonsa korvikkeeksi) on kuin Skyforgerin vastine Eclipsen House of Sleepille. Biisi etenee koukuttavan kitarariffinsä parissa, joka tempaa mukaansa. Bändin tiedetään aloittaneen keikkojaan tällä biisillä, ja se onkin hyvä biisi heti alkuun oikean tunnelman saavuttamiseen. Toinen single, From The Heaven Of My Heart on hyvin tyypillinen Amorhpis-biisi, joten ei sinänsä ihme että sekin lohkaistiin singlenä. Yksi levyn parhaista biiseistä on kuitenkin nelosbiisi The Sky is Mine, ainakin keikoilla se on todettu hyvin toimivaksi biisiksi. Majestic Beast taas esittelee nyky-Amorphisia raskaimmillaan, tätäkin biisiä kuultiin keikoilla.

Huikean alkupuoliskon jälkeen Amorphisin kone alkaa hieman yskiä. Loppulevyllä on hieman persoonattomampaa menoa eikä samalla tavalla koukuttavaa menoa kuin levyn alkupuoliskolla. Highest Star ja Skyforger ovat silti hienoja ja melodisia. Koko levy luottaa koukuttaviin kitarariffeihin ja helppoihin kertosäkeisiin, mutta minuun teki vaikutuksen myös syntikkasoundi. Vokaalipuoli on erityisen onnistunut, Joutsen kun osaa käyttää ääntään monipuolisesti, ja onhan miestä on ollut sparraamassa Marco Hietala.

Vaikka Skyforger vaatii aikaa muiden Amorphis-levyjen tapaan, on se kuitenkin hyvin tutunoloinen levy heti ensimmäisilläkin kuuntelukerroilla. Skyforger muistuttaa enemmän Eclipseä kuin Silent Watersia, jota en ole kyllä kuunnellut sitten julkaisunsa vuonna 2007. Kyllästyin kyseiseen levyyn melko nopeasti, mutta Skyforger tuntuu kestävän kuuntelua pitempään. Ehken uskalla sanoa Skyforgeria paremmaksi kuin Eclipse, mutta on se Silent Watersia ainakin parempi, joka oli hyvä sekin. Tänään toteutan perinteitä, ja näen taas Amorphisin lavalla. Painotus sanalla “taas”, olen nähnyt bändin nyt joka kesä vuodesta 2006 eteenpäin, joinakin kesinä useammin kuin yhden kerran.