Deadforger, Dead in the Water & Fault’Indication. 1.7.2011 @ Suisto, Hämeenlinna

Perinteikkääksi muodostunut Ämyrock sai tänäkin vuonna varaslähdön. Metalliahan ei muuten Ämyssä tänä vuonna ollut tarjolla, joten hevitarjonta piti tyydyttää sitten Suistossa järjestetyllä aloitusklubilla. Totta puhuakseni minua ei kiinnostanut Fault’Indication tai Deadforger tippaakaan; olin paikalla Dead in the Waterin takia. Taas.

Jonkinlaista melodista metallia bändi soitellut, melko nuori Fault’Indication sai toimia aloittelijana. Ei bändi varsinaisesti mitään täydellistä musiikkia tehnyt eikä ehkä muutenkaan mitään sellaista mitä vapaa-ajallani kuuntelisin, mutta bändin toikkarointia lavalla oli ihan hauska seurata, vaikken jaksanut keskittyä siihenkään ihan koko keikkaa. Eivät jätkät ainakaan ramppikuumeesta kärsi, tai sitten yrittivät peittää sen energisellä esiintymisellään. Sitten se kompastuskivi; vokalisti. Mies tuntui yrittävän liikaa, ja tämän korkeammat kiekaisut eivät olleet varsinaisesti mieltä ylentävää kuunneltavaa. Monesti huomio karkasi itse musiikista, eikä se nyt tietystikään ole erityisen hyvä asia. Mutta nuori bändi kun on kyseessä, ei siltä kannata täydellisyyttä vielä odotellakaan.

Dead in the Waterin takia tosiaankin olin ylipäätään paikalla. Olen nähnyt bändin jo melko monta kertaa (ja joka kerta niistä on ollut Suistossa), mutta jos bändi on tarpeeksi hyvä sen katselee vaikka 47 kertaa. Sitä paitsi en ollut nähnyt bändiä soittelemassa missään uuden In the End of Hope-pitkäsoittonsa julkaisun jälkeen. Setti oli hieman spesiaalimpi, kun lavalle asteli In the End of Hopella naislaulusta vastannut Sinikka Salminen. Leidi ei tosin sen pitempää lavalla viihtynytkään, ja hoiti muutenkin tonttinsa yhtä eleettömästi kuin bändikin, ilman että esityksestä olisi tullut sen kummempaa teatteria. Tai linssilude-Lökä nyt heilui metritukkansa ja mikrofoninsa kanssa kuten aiemmillakin kerroilla. Välispiikkejäkin oli vain parissa välissä, ja niissäkin kitaristi Putte kehotti sijoittamaan bändin uuteen levyyn, josta oli muuten juuri sopivasti ilmestynyt cd-versiokin. Toisaalta settikin taisi käsittää (mikäli oikein laskin) vain neljä biisiä.

Ihmettelen kyllä hieman Dead in the Waterin sijoittamista keskelle, kun tuomiopäivän doomailu olisi sopinut illan päättäväksi aktiksi, mutta nyt ei näin menetelty. Olen ilmeisesti jo sen verran pihalla Hämeenlinnan metalliskenestä (jossa en ole varsinaisesti koskaan kokenut olevanikaan), joten en tiennyt mitään Deadforgerista. Enkä käynyt tätäkään bändiä ennakkoon kuuntelemasta yhtään mistään, mutta arvasin bändin nimestä kyseessä olevan melodista death metallia soittava pumppu. Eikä arvaukseni mennyt edes pahasti metsään, mutta se oli kuitenkin hieman metalcorempaa ja modernimpaa kuin mitä arvasin. Pisteet tosin nousivat Paradise Lost-coverista ja vielä sen aikakauden biisistä (Say Just Words), mitä kaikkein vähiten osasin odottaa. Keulilla häärivä Ami on toki pitkän uran tehnyt ja miehessä on karismaa, mutta sanotaan nyt näin, ettei Deadforgerin musiikki oikein meikäläisen mieleen ollut. Liian modernia, kliinistä ja äijää. Fiiliksissä (eli kännissä) olevalla yleisöllä kyllä näkyi olevan hauskaa, ja sehän on se pääasia? En tosin itse jaksanut katsoa bändiä kuin vain parin biisin ja muutaman kuvan verran.

Mutta mitäpä terveisiä lähettäisi järjestävälle taholle? No, kolmesta esiintyjästä minua puhutteli vain yksi, mutta Fault’Indicationin ja Deadforgerin puolustukseksi pitää sanoa, että esiintyjälista oli monipuolinen. Järkkärit pelaavat liian usein varman päälle, joten olikin ihan mukava että erityylisiäkin bändejä soittaa samoina iltoina, siinä kun voi avartaa näkemyksiään. En tosin itse kokenut omien näkemyksieni juuri avartuneen tällä kertaa.

Kuvia, taas vaihteeksi.

Ämyrock, 3.7.2010. @ Hämeenlinnan kaupunginpuisto, Hämpton

Kävinpä Ämyrockissa taannoin, kuten saattoi jo arvatakin. Suunnilleen kesken kekkereiden keksin tehdä aiheesta raporttia Lammas Zinelle. Otin myös kuvatkin, mutta olin tietenkin varustautunut vain hieman tavallista pokkarikameraa järeämmällä vekottimella, ja kuvat tuli tietty otettua automaattisalamalla ilman, että olisin säätöihinkään koskenut. Ja koska päätös raportin tekemisestä oli melko spontaani, niin en tietenkään päässyt ilman pressipassia valokuvausaitioon. Teknisistä puitteistaan huolimatta muutama kuva oli mielestäni silti ihan onnistuneita niistä välittyvän tunnelman myötä. Koko paska luettavissa täällä.

IMG_1564 Paikallista osaamista edusti myös päivän avannut Rikoslaki. Jotain hyvää sentään Masshysterin peruuttamisesta siis seurasi.

I Was a Teenage Satanic Worshipper. Valotus meni sinänsä loogisesti päin persettä, mutta tilannekuvana tämä on mitä mainion. Bongatkaa basisti ja tämän elkeet!

IMG_1591 Purple Reckoning, jonka  suuresta kokoonpanosta on näkyvillä viisi seitsemästä + lavamiksaaja.

Maho Neitsyt – Fuck Party & Ottaa päähän

Toisin kuin suurin osa 80-luvulla operoineista punk-bändeistä niin 90-luvulle tultaessa oli kaikkea todennäköisyyksiä uhmaten Maho Neitsyt yhä hengissä. Se oli aloittanut toimintansa 80-luvun alussa ja soittanut perinteistä punkkia aikana, jolloin hardcore oli nostamassa rumaa päätään. Mitä on punk?-ensisinglestä oli kulunut tasan kymmenen vuotta ja oltiinkin vuodessa 1991 kun Maho Neitsyt julkaisi toistaiseksi viimeisen levynsä Ottaa päähän.

Vuotta ennen Ottaa päähän-singlen julkaisemista oli Maho Neitsyt siirtynyt tuoreen, riihimäkeläisen Alternative Actionin remmiin. Kyseinen lafka julkaisi ensitöikseen Maho Neitsyeltä vuoden 1985 Ämyrockissa (Hämeenlinnassa, jos ette tienneet) nauhoitettuja livebiisejä Fuck Party-nimellä. Ämyrockissa nauhoitetut biisit on alunperin vain nauhoitettu videokameralla ja noista nauhoista on tietääkseni levykin koostettu. Näin siis tietääkseni. Olen nähnyt kyseisen taltioinnin, siinä onkin varmaan laadullisesti parasta kuvanauhaa mitä bändistä on olemassa. Fuck Party muistetaan myös sen raflaavasta kannesta, jossa Örkky ja Arska näyttävät lerssejään.

Kaikista Maho Neitsyen julkaisemista levytyksistä taitaa Ottaa päähän olla helpoiten saatavissa. Itsellä on vain yksi Maho Neitsyen seiskatuumainen ja se on juurikin Ottaa päähän. Nimibiisi ei ole bändin omaa tuotantoa vaan on lainattu tamperelaisen jo 70-luvulla toimineen Räime-nimisen orkesterin (joka oli käytännössä sama kuin Hellhound) repertuaarista. Kovin montaa biisiä Räimeellä ei koskaan ollutkaan, nauhoitetuksi asti päätyi vain kaksi biisiä joista toinen on siis tuo Ottaa päähän.

Kaksi muuta levyllä olevaa biisiä eli Eläin sekä Älä jätkä piere ovat Mahojen omaa tuotantoa ja vilahtavat nykyäänkin bändin livesetissä. Eläin on ilmeisesti aika vanhakin biisi, sillä sen tekijäksi on etiketin mukaan merkitty (tännekin kommentoinut) Sir Jyce Laine, joka ei bändissä ollut 80-luvun alun jälkeen. Alkuperäisjäsenet olivat muutenkin vähissä, sillä Arska oli poissa ja tilalla oli jopa kaksi kitaristia; Muke ja Veke. Örkky oli tilapäisesti tullut takaisin. Harmi vain, että Ottaa päähän ei ole erityisen kova julkaisu, vaikka tuotannollisesta näkökulmasta (=soundien selkeys) Maho Neitsyt oli saavuttanut lakipisteensä.

Tähän päättyy artikkelisarjani Maho Neitsyestä. Vaikka bändi ei olekaan julkaissut uutta materiaalia sitten vuoden 1991 on se edelleen kasassa ja soittelee keikkoja, tosin hieman vaihtelevalla tahdilla. Itsekin olen nähnyt bändin lauteilla kaksi kertaa. Maho Neitsyt on pyristellyt hengissä jo kauan, toivottavasti se pyristelee vastedes.

Aiheeseen liittyvää:
Proteesi, Tipi & Ministerit
Mitä on punk?
Tehdaskaupungin lapset
Vitustakos näistä tietää?
JNE…