Anvils Drop, Rains, The Reality Show, Viva Clarity & Left Cold. 25.2.2011 @ Arx, Hämeenlinna

Hämeenlinnan hardcorekeikat ovat melko vähissä. Edellisen kerran olin käynyt kotikaupungissani samalla, kun Suistolla oli jotain häppeningiä. Lomakauden päätteeksi suunnistin Hämeenlinnaan, ja siellä kaupungin omistamaan nuorisotila Arxiin. Illan aikana kuultiin paljon hösseliä, notkuttiin myyntipöydän äärellä, morjensteltiin tuttuja, otettiin kuvia ja havaittiin, että artistien järjestys keikkajulisteessa ei aina vastaa soittojärjestystä.

Ensimmäinen bändi aloitti noin 40 minuuttia aikataulusta jäljessä. Syyhän tähän oli se, että muilta paikkakunnilta tulleet bändit (Left Cold oli Arxin Koeajoille epätyypillisesti illan ainoa paikallisbändi) eivät yksinkertaisesti voineet saapua aiemmin paikalle. No, homma lähti kuitenkin käyntiin pontevan hardcoren merkeissä. Ajattelinpa vain, että onpa tymäkkää, raskasta ja metallista hösseliä. Sekä jotenkin tuttua. Vasta keikan lopussa tajusin, että se oli Anvils Drop. Bändi, jota olin odottanut lähestulkoon eniten mutta jota en musiikkinsa puolesta puukorvaisuuttani tunnistanut ja josta en ollut nähnyt aiemmin ensimmäistäkään promokuvaa.

Seuraavaksi soitti illan ainoa Helsingin vieras Rains. Kitaristi oli melkoinen velmu, sillä tällä oli varmaan enemmän pedaaleita jalkojensa edessä kuin muilla bändeillä yhteensä. Bändin kitarasoundi oli illan monipuolisin, vaikka kitaran varressa olikin vain yksi ukkeli. Pääasiassa riffit olivat melko perinteistä hardcore-osastoa edustavia, mutta herra kitaristi sai tilaa kikkaillakin. Keikka esimerkiksi alkoi ja päättyi kitaraefektipörinällä. Musiikki itsessään ei ehkä ollut mieleenpainuvin mahdollista, mutta kyllä erityisesti vokalistin kieppumista katseli mieluusti.

The Reality Showlta odotin jotain ihan toisenlaista ilmaisua. Tämäkin bändi vaikutti nimensä perusteelta melodiselta punk rockilta, mutta turkulaiskolmikko soittikin illan vihaisimman keikan, vaikka hemmoilla ei ollut mukana edes settilistaa. Pidin erityisesti grindivaikutteiden sotkemisesta mukaan, tuolla lähestymistavalla varustettuja bändejä kun ei taida olla nykyään liikaakaan. Tosin jo ensimmäisistä biiseistä lähtien oli selvää, ettei bändin setti kestäisi kauaa. Eikä se sitten kestänytkään. Kelloa en katsonut, mutta arvelen sen kestäneen vartin. Yhtyeen kasetti (numero 67/100) tarttui mukaan ja yhtyeen tulevaa seiskatuumaista odotellaan.

Viva Clarity toimi tällä kertaa paremmin kuin Baarikaapissa, jossa bändi jäi altavastaajan asemaan. New Waters teki tyrmäävän yllätyksen ja Lighthouse Project taas oli muuten vaan hienoa kuultavaa ja nähtävää, niin Viva Clarity ei kuulostanut silloin niin hyvältä. En sano etteikö se olisi silloinkin kuulostanut hyvältä, enkä sano myöskään sitä että muut bändit olisivat olleet Viva Clarityä huonompia. Jotain bändin antaumuksesta kertoo laulajan tulisieluinen esiintyminen ja bändin yleinen periksiantamattomuus. Kitaristilta räpsähti kitarasta kielikin poikki, ja tämä sai vasta seuraavan biisin aikana Rainsin kitaristin kepin lainaan. Ei siis annettu moisten pikkuseikkojen häiritä.

Left Coldin keikka oli vaakalaudalla. Huvilupa oli hankittu kello 23 asti, ja kello oli lähempänä yhtätoista kuin kymmentä kun Viva Clarity lopetti. Siitä huolimatta Left Coldin jässikät iskivät soittimensa pelikuntoon nopeasti ja soittivat pikakeikan. Keikka ei tosiaan ollut pitkä, mutta oli se silti pitempi keikkana kuin yhtyeen treenikämpän veto. Nyt sentään basistikin oli lavalla. Soitto loppui tasan kello 23, mutta bändi ehti itse lopettaa soittonsa eikä sähköjä tarvinnut katkaista.

Bändit soittivat kaikki lähestulkoon samantyylistä musiikkia, joten niiden voisi sanoa olleen samasta puusta veistettyjä. Kuvittele Vaahteramäen Eemeli, liiteri, puukko ja pölkky. Bändien välillä oli siis riittävästi eroja, eikä niiden voi missään vaiheessa sanoa kuulostaneen liikaa toisiltaan. Jees ilta siis, mutta olisi sitä porukkaa voinut olla paikalla enemmänkin. Tuskin kahden euron sisäänpääsykään mikään este oli.

Kuvamateriaalia.

PML #3

Lappeenrantakeskeisen PML (= Pikakelauksella Maailman Loppuun) –zinen kolmannen numeron arviointi tulee hieman myöhässä, sillä lehdestä on jo ilmestynyt neljäskin numero, joka toimitetaan seiskatuumaisen lärpäkkeen kera. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Reagoin valitettavan hitaasti zinejen ilmestymiseen, sillä tämä(kin) lehti on ollut pihalla jo kohta vuoden, ja sitten kestää vielä hetken aikaa lukeakin se. Kohtalaisen kauan menikin PML #3:n lukemiseen, sen verran tiivis lukupaketti se oli.

Taiton suhteen PML edustaa kolmannessa numerossaan perinteistä zineilyä leikkaa-liimaa –taitollaan ja vaikutelmalla, että se olisi tehty käsin. Punk Illegal –raportti tosin onkin kirjoitettu käsin ruutupaperille ja suoraan sellaisenaan isketty lehden sivuille kaikkine yliviivauksineen ja suttuineen. Kirjoittajan käsialasta johtuen raportin lukeminen on välillä vaivan takana, vaikka itselläni ei ole mitään varaa valittaa toisten käsialasta, kun en edes itse saa käsialastani aina selvää.

Pääasiassa Helsingistä ja Lappeenrannasta kirjoitettujen keikkaraporttien lisäksi lehdessä on myös tekijöidensä Villen ja Iiron omaa pohdintaa maailman tilasta, zinen tekemisen ihanuudesta ja vaikeudesta sekä Pavelin mystisestä katoamisesta. Pavelin tekstejä lehdessä ei ole, ja koska en ole kahta ensimmäistä numeroa lukenut niin en sitten tiedä mitä olen menettänyt… ja tämähän vaivaa minua jo sen verran pahasti, etten ole saanut yöllä enää unta. Onneksi miehen juttuja on nelosnumerossa. Levyarvioita ei ole mukana lainkaan, mutta kolumneja ja haastatteluita on sen verran paljon, ettei arvioita jää edes kaipaamaan.

Haastateltaviksi ovat päätyneet Anvils Drop (linkkaanpa Lammaksen arvion jutun hännille), Armless Children (tiukka bändi, demo on tällä hetkellä syynissä!), Grand Theft Auto –pelien kuvituksesta vastaava Brian Wood, Wasted sekä graffitimaalari Pez (tahtoo Happy Fish –lelun!). Hieman yllättäen punk-zinelle PML on haastatellut lappeenrantalaista hip hop –mies Laineen Kasperia, jolta irtoaa paljon asiaa ja jonka haastattelu edustaa lehden parasta antia. Loppupuoli lehdestä on taasen omistettu valokuvaamiselle, vaikka valokopioitu zine ei ehkä olekaan paras vaihtoehto keikkakuvien julkaisemiselle. Lähes kaikki kuvat ovat tummia, mutta niistä saa pääsääntöisesti selvääkin, vaikka tunnistamista olisi helpottanut kuvattavan bändin nimen laittaminen jonnekin kuvan yhteyteen. Kahta valokuvausta harrastavaa ihmistäkin (Lauri Tujula ja Hilja Mustonen) on haasteltu.

Ja eikä siinä vielä kaikki! Lehden mukana tulee vielä keräilykortti! Niitä on kuusi erilaista, eli kerääpä koko sarja!

Aiheeseen liittyvää:
Anvils Drop – Death Worship (Lammas Zine)

Anvils Drop – Death Worship

Hyvää hardcorea tulee nykyään sen verran paljon, että hyvä jos kaikkea kiinnostavaa ehtii kuuntelemaankaan. Mutta eipä tämänkään seiskatuumaisen kesto olekaan kuin reilut 10 minuuttia, joten sen ehtii kuuntelemaan monestikin.  Bändissähän tosiaan soittaa Lighthouse Project- ja Satura Lanx –tyyppejä, joten oletan menon olevan keikoillakin yhtä tylyä, varsinkin tämän seiskan biisien perusteella!

Arvioimisen jälkeen pääsin vielä lukemaan bändin haastattelun PML-zinen kolmosnumerosta, niin mielenkiinto vain lisääntyi. En ole bändiä päässyt vielä livenä näkemään, mutta jos esimerkiksi Hitaiden miehien edustajia käy koskaan tätä juttua lukemassa, niin kehotan painamaan tämän nimen korvan taakse.

Arvostelu:
Anvils Drop – Death Worship