JKLDIY Kevätkarkelot 9.-10.5.2014 @ Ilokivi, Jyväskylä

Taas tuli käytyä näillä elämänmakuisilla kesteillä ja ”pari” hetkeä ikuistettua.

PERJANTAI

Houre.

Aortaorta.

Juggling Jugulars.

Gas Chamber.

Oheisvasara.

PÄIVÄKLUBI LUTAKOSSA

Slack Bird.

Slim Bean.

LAUANTAI

Ydinaseeton Pohjola.

Nervous System.

Shakin’ Legs.

Sur-Rur.

Instinct of Survival.

The Heartburns.

The Heartburns uudestaan, yleiskuvana koko viikonlopusta.

Kaikki kuvat!

Useampikin keikkakuvia (uusia ja vähän vanhempiakin)

Eihän sitä aina jaksa raahata painavaa digijärkkäriä aina keikoille, mutta jostain syystä haluan aina ikuistaa keikasta jotakin. Silloin tällöin olen ollutkin katsomassa keikkoja pokkarikameran kanssa. Eiväthän nämä kuvat nyt ihan samalla levelillä ole järkkärikuviin verrattuna, mutta kai joitakin näistä kehtaa katsoakin.

Lakes, The Reality Show & Ills. 25.10.2013 @ Liberte, Helsinki 
Täällä oli näiden kavereiden lisäksi myös Ravage Ritual, jota en kuvannut. En tiedä miksen. Illsistäkin on vain pari kuvaa mukana.

Famine Year, Ravage Ritual & Väistä! 6.12.2013 @ Aurinkotehdas, Turku
Tällä keikalla soitti myös Büfo, mutta sitä en syystä tai toisesta kuvannut. Muistelisin keikalla olleen kylläkin ihan helvetisti väkeä, eli en todennäköisesti vain jaksanut käyttää kyynärpäätaktiikkaa.

Käpykaarti, Sangesuga & Viimeinen Kolonna. 26.12.2013 @ Lepakkomies, Helsinki
Sangesugan kuvat otti herra Ron Superior.

Remissions & Raptus. 15.3.2014 @ O’Hara’s, Tampere
Täällä oli soittamassa myös Sur-rur, mutta voin kertoa O’Hara’sin olevan todella ahdas paikka kun sinne tuppautuu puoli Tamperetta, mikä vaikutti siihen etten jaksanut lähteä kuvailemaan.

Can Can Heads, Troutmen & Aortaorta. 14.3.2014 @ Varjobaari, Tampere
No tämä setti on jo itse asiassa kuvattu järkkärillä. Kiitos hei!

Out of Tune, Aortaorta, 1981 & Jukka Nissinen. 13.12.2013 @ Vastavirta, Tampere

Kauhean usein en näemmä enää jaksa kameraa rontata keikoille. Aina silloin tällöin tulee kuitenkin otettua valokuvauskojekin mukaan, niin myös tälle illalle. Juhlan aihetta oli sekä Aortaortan että Out of Tunen uusien levyjen tultua sopivasti julki.

Jukka Nissinen.

1981.

Aortaorta.

Out of Tune.

Töttöröö, loput kuvat.

The Escapist & Aortaorta. 11.4.2013 @ Suisto, Hämeenlinna

Hämeenlinnassa oli taas niin mustaa, niin mustaa. Kevät on totta totisesti saapunut Hämeenlinnaan, ja minä myös.

Toisin kuin olisin kuvitellut, niin Aortaorta soittikin ensimmäisenä. Setti koostui uusista biiseistä, joita bändi on äänittänyt muttei vielä julkaissut. Olisin huomannut, että sama kieroutuneisuus ja kenkkumaisuus paistaa niistä läpi, mutta jotkut biisit olivat ehkä aiempaa kevyempiä ja jopa helpommin lähestyttäviä. Nytkö on Aortaorta myyty?

 

The Escapist on sitten viime näkemän julkaissut jopa uuden seiskatuumaisen Slack Birdin kanssa. Viimeksi näin yhtyeen soittamassa Lutakko Liekeissä-bileissä elokuussa, ja silloin yhtye kärsi teknisistä ongelmista. Toki sitä tähänkin keikkaan kuului pientä kompastelua, eikä tämä ehkä ollut sellaisia keikkoja joita muistelisin vuoden parhaimpina. No, kyllä tuo kuitenkin katsottava ja nautittava keikka oli, ja olihan se mukavaa nähdä The Escapist pitkästä aikaa, joka on meikäläisen suosikkianarkobändejä tällä hetkellä ja muutenkin viihtynyt usein levysoittimessa.

Joitakin lisäkuvia!

Cross Stitched Eyes, Aortaorta & Shoyu Squad. 6.9.2012 @ Vastavirta, Tampere

Vastavirta, syyskuun alku. Päivät muuttuvat kalseammiksi, ja melko kalseaa syysmusiikkia soittava Cross Stitched Eyes saapui kaupunkiin. Ympäri ämpäri levinneen bändin Suomitouri alkoi Tampereelta, josta karavaani sitten kulki Jyväskylään, Turkuun ja Helsinkiin.

Shoyu Squadin (joka ei kiertänyt Cross Stitched Eyesin mukana, vaan sattui olemaan sattumalta keikalla samana iltana) olin havainnut myös etukäteen erittäin päteväksi tapaukseksi, lähinnä From Bad to Worse and Nine to Five –pitkäsoittonsa myötä. Ihan samoja fiiliksiä tämä keikka ei kyllä herättänyt kuin mitä tuo mainittu levy, ja kyllähän bändin setti tuntui toisinaan vähän liiankin pitkältä.

Tampereen oma Aortaorta olikin sitten isketty tähän väliin. Olihan siitä näköjään puoli vuotta, kun viimeksi näin bändin soittamassa missään, ja tätä kirjoittaessa seuraava kerta lymyileekin jo parin viikon takana. Aiemmin samana iltana ehdin kuunnella bändin pitkäsoiton Chaos Rhymes (2009) läpi suurin piirtein ensimmäistä kertaa pariin vuoteen,* ja olihan se LP nyt parempi kuin mitä muistin.

Cross Stitched Eyesilta tuli niin hyvä keikka, että liivini selkämystä koristaa nyt tältä keikalta ostettu selkämerkki. Kyllähän tämä Killing Joke/Rudimentary Peni –vaikutteinen synkistely nyt vaan toimii, ja huomasin sen kyllä omankin distroni kanssa kun Cross Stitched Eyesin Decomposition tuntui olevan kysyttyä tavaraa. Bändin vokalisti oli erittäin hyvä hommassaan, ja toisen kitaristin mylvinnästä tuli vahvasti mieleen vanhempi Jaz Coleman. Settilista näytti järjettömältä, tosin bändin biisit ovat yleensä melko lyhyitä ja ne vedettiin muutenkin useamman biisin putkissa. Ja kun kelloakin katsoi, niin taisi CSE:n veto paukkua noin 45 minuutin mittaiseksi. Itselleni tästä keikasta jäi hyvä mieli, mutta toisaalta sitä seurasi myös ankee aamu. Kun VV:ltä pääsi lähtemään vasta puoli kahden aikaan yöllä ja kun vaimoke piti heittää työpaikalleen Ylöjärvelle puoli seitsemäksi, niin voi jokainen siitä laskea montako tuntia ehdin siinä välissä nukkumaan. Nämä kuvat on tosin käsitelty kunnollisen levon jälkeen.

*Olen muuten melko varma, että levy on kuunneltu ja kirjoiteltu jo alkuvuodesta 2010. Taisi jutun julkaisussa vaan kestää vähän enemmän aikaa.

Aortaorta – Schematic

Eka demo on paras. Tai sitten ei. Joskus asia saattaa noin ollakin, mutta monesti bändien ensimmäiset pienlevyt muuttuvat vertailukelvottomiksi, kun ne tehneet yhtyeet liikkuvat kauemmaksi omista lähtökuopistaan ja kehittyvät. Aortaortakin on ehtinyt vääntää kasvonsa useampaankin v*ttumaiseen virneeseen sen jälkeen, kun se vuonna 2005 iski Schematic –nimisen EP:nsä pihalle.

Aortaorta oli piirtänyt soundinsa raamit jo konkreettiseksi suunnitelmamöhkäleeksi Schematicilla. Toisin sanoen se tiesi millaista soundia oli hakemassa, mutta rakennuspalikat olivat vielä hieman levällään treenikämpän lattialla. Samaten kokoonpano, vaikka Aortaorta ei tehnytkään Schematicia kaikkein suttuisimmilla äänenlaaduilla. Itse asiassa Schematic ei paljoa eroa esimerkiksi Bloodrushista (2006) noin soundeiltaan. Ei laadun tai oikeastaan ilmaisunsakaan puolesta. Aortaortan myöhempiin äänitteisiin verrattuna Schematic on primitiivinen ja jopa yksipuolinen. Tokihan yhtye uskalsi olla tavanomaista punk-bändiä erilaisempi, mutta ilmaisultaan Schematic on selvästi punkimpi ja suoraviivaisempi. Yleisfiilis on kylläkin melko kiero ja pimeäsävyinen. Demolla meluavan bändin tunnistaa kyllä Aortaortaksi, mutta nykyään yhtyeen voidaan sanoa olevan kehittyneempi, tukevampi ja määrätietoisempi. Ja vielä kierompi ja veemäisempi.

Schematic on Aortaortan tähän mennessä ainoa cd-muodossa julkaistu äänite. Hard to find, mutta eipä Schematic ole kokonaisuutena ihan niin hieno, että sen takia kannattaisi yöunensa menettää. Schematic on kylläkin silti ihan laadukas levytys, tai ehkä paremminkin lupaava. En saanut Schematicia ihan sen julkaisuhetkellä kätösiini, mutta silloin olisi todennäköisesti kutsunut Aortaortaa sen perusteella lupaavaksi tapaukseksi.

Kohokohdat: Numb Sources, Monotheistic Atheist

Radiopuhelimet, Aortaorta & Tii Nakujalka. 17.2.2012 @ Vastavirta, Tampere

Olin hullu kääpiö, joka tarvitsi virkistysmatkaa Tampereelle Radiopuhelimien keikalle. En vielä jokin aika sitten arvannut matkustavani Tampereelle asti pelkästään Radiopuhelimien perässä, vaikka totta puhuakseni tänä iltana myös illan kaksi muuta bändiä kiinnostivat kovasti. Niistä ensimmäisenä vetänyt Tii Nakujalka ei ole luonnollisestikaan ihan samanlainen keikkakone kuin illan muut bändit, mutta huonoksi ei tämänkään bändin keikkaa mitenkään kuvailla. Omaa eläytymistäni helpotti kyllä kummasti kasetin biisien tunteminen, kun viimeksi nähdessäni bändin Suistolla tammikuussa 2011 ei ollut yksikään biisi entuudestaan tuttu. Katselisin tätä bändiä mieluusti useamminkin.

Aortaortakaan ei ollut vetänyt keikkoja puoleentoista vuoteen. Siinä välissäkin oli vaihtunut rumpali ja syntynyt pari uutta biisiäkin. Hypnoottista katseltavaa, ja varsinkin kuunneltavaa. Aortaorta oli parempi, kuin mitä edellisten keikkojen jäljiltä muistinkaan. Oli muuten kiva tulla biisillä omistetuksi. Toimivaa, yhtä kaikki, ja mukavahan Aortaortakin oli nähdä pitkästä aikaa keikalla. Sen kunniaksi iskin yhtyeen tuotantoa soittimeen.

Sitten olikin Radiopuhelimien vuoro. Jos ette kestä tätä kipeää vuodatusta, niin jättäkää lukematta. Viimeksi näin Radiopuhelimet keikalla Ämyrockissa heinäkuussa 2010. Ja häpeäkseni toki tunnustan, etten ollut vielä päästänyt Radiopuhelimia vielä tuolloin elämääni rakastamaan minua. Ehkäpä silloisella päivänkululla ja festarivetomaisuudella oli jotain tekemistä asian kanssa, ettei Radiopuhelimet ollut läheskään samalla energisyyden tasolla kuin mitä Vastavirralla. Tiivistunnelmaisen keikan kuvaamiseksi eivät ylisanat ja huutomerkit taida tällä hetkellä riittää, joten tästä ehkä sekavastakin tekstistä ei välttämättä saa totuudenmukaista kuvaa asioiden kulusta. Eipä sitä aina tarvitsekaan kaikkea sanantarkkaan kuvaillakaan. Pastoraali. Hailuoto. Jäämeri. Joskus olen leivonnainen. Lyhyesti sanottuna olin vaikuttunut. Syvästi. Päätin samalla, etten jätä enää yhtäkään Radiopuhelimet-keikkaa välistä kuin vain erityisen painavasta syystä. Ja se syy saa ollakin todella painava.

Tämän reissun aikana päätin myös, etten enää koskaan heitä Robin- tai frontside ollie-vitsejä. Robin-ateriat olivat saapuneet Hesburgereihin, ja yhdestä sellaisesta mukana ollut toveri osti itselleen perinteisen juustohampurilaisaterian, jonka mukana tuli Robinin Koodi-levy. Robin on todennäköisesti itse ollut sanoittamassa kappaleita, kun niissä ruoditaan melko realistisesti 13-vuotiaan elämää, johon kuuluvat murkkuikäisten tappelut faijan kanssa, kiukuttelut äidille, Heseen viikkorahojen kantamiset ja tietty frontside olliet. Tai sitten ne ovat 13-vuotiaan tasolle jämähtäneen henkilön rustaamat, mutta kohderyhmä varmasti arvostaa “Robbaria” heidän ajatusmaailmaansa iskevien, maailmantuska-vapaiden sanoitusten ja ajatusten tulkkina.

Lisää mikrofonin nuoleskelua.

Aortaorta – Chaos Rhymes

aorta_chaos Punk-skenen kummajainen Aortaorta julkaisi ensimmäisen oikean levynsä ennen joulua 2009. Aortaortan edellisestä julkaisusta eli Life Giving Watersin (RIP) kanssa tehdystä splitistä olikin kulunut jo pari vuotta joten Chaos Rhymes tulikin oikein mieluisana yllärinä vastaan. Levyn julkaisivat yhteistyössä Tuska & Ahdistus, Verdura Records sekä bändin oma levymerkki Sonitus Insulto.

Täyspitkällään Aortaorta ei ole vieläkään suoristanut sekavaa ilmaisuaan. Sekava on siis tässä tapauksessa kehu, sillä kieroutunut, synkkä ja raaka noiserockaava weirdcore hakee edelleen vertaistaan Suomen punk-skenestä. Raakuuden ja kakofonian ylistys saadaan aikaan kahdella kitaralla, bassolla, rummuilla sekä kuiskailevalla että karjuvalla (mutta välillä turhan lattealla) huutolaululla. Mitään ylimääräistä levyllä ei ole, mikä on sinänsä harmi koska jäin kaipaamaan Movement is Allilla (2007) olleita kieroja tuomiopäivän pasuunoita.

Biisilistaa selatessa silmille ponnahtaa Suomisen Olli saa aseen. “Miten nyrjähtäneet sanoitukset tuossa voi olla?” mietin hetken kunnes huomasin sen olevan instrumentaali. En ole koskaan osannut mieltää Aortaortaa suomenkieliseksi enkä näemmä joutunut tämän dilemman eteen nytkään. Suomisen Olli saa aseen ei jää levyn ainoaksi instrumentaaliksi, sillä Disco Fucks tekee saman pari biisiä aiemmin. Levyllä on joitakin huippuhetkiä kuten Surface of the Still Water, keskitempoinen Man Made Moon sekä bändin biisien parhaimmistoon pääsevä You can Laugh. I’m Not Amused.

Mutta Aortaorta ei valitettavasti yllä ihan sille tasolle mille se välillä pääsi Movement is Allilla, jolla oli mielestäni paremmat sounditkin. Mutta toki Chaos Rhymesilla on ne hyvät hetkensä. Oikeastaan levyllä ei niitä huonoja hetkiä oikeastaan juurikaan ole, sillä se on hyvin tasaiseksi kokonaisuudeksi värkätty. Harmi vain että se välillä tuntuu turhankin tasaiselta ja ne suurimmat kliimaksit jäävät saavuttamatta kovasta rynkytyksestä huolimatta. Kaiken lisäksi levy on vaikeasti lähestyttävä tapaus, sillä muutamat ensimmäiset kuuntelukerrat eivät jätä jälkeensä muuta kuin kakofoniaa ja hämmennystä. Myöhemmillä kerroilla pärisee, muttei niin paljon kuin odotin.