Arkhamin Kirjasto, The Reality Show & Mother Susurrus. 12.9.2012 @ Vastavirta, Tampere

Kuten arvata saattoi, valui tänä iltana Pispalanharjulle enimmäkseen Circle-entusiasteja ja muita, joita ei VV:llä kovinkaan usein arkikeikoilla muuten tuppaa näkemään. Ja järjestelmäkameroita oli keskivertoa myös enemmän, tosin en antanut sen häiritä. Here’s me two cents.

Mother Susurrus. Ihan mukava keikka, mutta ei lähtenyt mielestäni ihan samalla tavalla kuin mitä Porissa alkuvuodesta. Saattoi kyllä johtua omasta vireystilastani.

The Reality Show. Lähti, ja siitä olikin kulunut tovi aikaa kun viimeksi näin bändin samassa paikassa puolitoista vuotta aikaisemmin.

Arkhamin Kirjasto. Lähti, mitä nyt en ollut päässyt jo hetkisen aikaa kuulostelemaani Torches Ablaze -levyyn vielä kunnolla, joten osa näistäkin biiseistä meni hieman ohi. Eikä tuossa ollut kovinkaan paljoa seiskatuumaisen meininkejä.

Enempi kuvia täällä!

Arkhamin Kirjasto – S/T

Siinä ei ole mitään yllättävää, että Porin seudulta ponnistaa koko ajan uusia bändejä, joihin Jussi Lehtisalo liittyy tavalla tai toisella. Mies on tosin saanut bändeihinsä mielenkiintoisia tyyppejä, ja Arkhamin Kirjasto-projektin puitteissa Lehtisalon aisapariksi osoittautui yksi ja ainoa Samae Koskinen. Kyllä, se sama Sister Flo-bändissä vaikuttanut Samae Koskinen, tuo herkkä riihimäkeläinen.*

Joudun tosin tunnustamaan, että jopa pidän Samae Koskisen toisesta soololevystä (Elossa, 2009). En tunnustaudu kylläkään miehen tyypilliseksi faniksi – mikä se ikinä sitten onkaan – mutta olin silti yllättynyt kuullessani Koskisen tekevän Jussi Lehtisalon kanssa yhtään mitään. Miehet vaikuttivat yksinäisiltä saariltaan, joiden välissä oli suuri valtameri ja yli 200 kilometriä. Toisin sanoen näitä ei mieltänyt saman bändin osasiksi ennen kuin Arkhamin Kirjaston ensimmäinen seiskatuumainen oli hyppysissä. Kannessa on kömpelö piirros ja takakannessa promokuva, josta on hankaluuksia erottaa kumpi ukko on kumpi. Yllättävää samannäköisyyttä havaittavissa.

Arkhamin Kirjasto on myös sisällöltään sellaista, mitä ei näiltä hemmoilta odota. Tai Lehtisalon hevidiggarointi nyt ei yllätä ketään, enkä nyt tiedä onko se suuri yllätys Koskisenkaan kohdalla, että Arkhamin Kirjasto on jonkinlaista heviä. Herrojen musiikillisten projektien valossa tosin saattoi odottaa jotain ihan muuta. Lehtisalon aidosta hevi-innostuksesta kumpuava ironiahevi on hyvin pitkälti samanlaista hevin näköalattomuudelle irvailevaa kökkökikkailua kuin mitä Motorspandex ja Mercedes Hell tekivät. Koskiselta taas tulee lyyrinen puoli, sillä useampikin levyn lyriikanpätkä voisi olla myös Koskisen soololevyillä. Kappaleiden nimet ovat sellaisia, jotka kuulostavat siistiksi englanniksi käännettyinä, mutta alkuperäiskielellä täysin korneilta. Kuten vaikkapa ”On asioita joita ei voi kuvailla”. Siistejä titteleitä.

Levyllä on vauhtia, olettavasti Koskisen örinälaulua ja korneja sanoituksia, mikäli nyt sain niistä edes selvää. Tarttuvuutta ei ole siltikään unohdettu, ja useampikin reilun minuutin mittaisista biiseistä tarttuu päähän helposti. Hyvä levyähän tämä on, pituudeltaankin juuri sopiva. Pitkäsoittona Arkhamin Kirjasto ei välttämättä enää toimisi, vaan kääntyisi jo itseään vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Kohokohdat: Ultimaalinen kaaos, On asioita joita ei voi kuvailla, Musta vuohi metsästä
*Tässä vaiheessa joudun taas korostamaan omia juuriani Kanta-Hämeessä. Hämeenlinnalaisena en toki pitänyt Riihimäkeä kummoisena paikkana, mitä se ei kyllä olekaan. Tosin mieluummin Riihimäki kuin Forssa…