Muutamat keikkakuvat

No niin, lapsukaiset. Huomasin että keikkakuvia tuli otettua viime aikoina enemmänkin, ja koska porukka kuitenkin käy ne kuvasivuilta tsekkaamassa, niin tässäpä näitä linkkejä sitten olisi.

Sex Dwarf, Perikato, Armless Children & Kylmä Sota. 28.2.2014 @ Vastavirta, Tampere

Kuudes Silmä, 1981, The Escapist & Cold Institution. 1.3.2014 @ Lutakko, Jyväskylä

Blacklisted, Lighthouse Project & New Waters. 4.3.2014 @ Klubi, Tampere

Remissions & Long Gone. 6.3.2014 @ Suisto, Hämeenlinna

Armless Children / Ydinaseeton Pohjola – Split

yp_acTässäpä splitti, jonka bändit sopivat hyvin toisilleen. Toisessa bändissä soittaa nuoria sällejä ja toisessa vanhoja herroja. En sano kumpia vaikuttaa kummassa, koska lukija todennäköisesti tietääkin jo.

Turkulaisen d-beat/raw punk-kolmikko Armless Childrenin oma seiskatuumainen oli sellainen levytys, joka ei aluksi napannut niin hyvin kuin mitä oletin. Lähinnä soundeissa oli jotain minkä vuoksi en saanut täysiä siitä irti, mutta nyttemmin olen alkanut arvostamaan sitä levytystä, vaikkei se siltikään tavoita sitä samaa arvaamattomuutta ja silkkaa vaarallisuutta mihin Armless Children keikoillaan pystyy. Tämän splitin biisit pääsevät sitä lähemmäksi, mutta toisaalta nämä kihinäkarnevaalit edustavat varmaankin Armless Childrenia raaempana kuin koskaan. Yhtyeen soundista on tullut A:n etäisesti vokalisointia muistuttavaa ääntelyä myöten kaoottisempi ja ilkeämpi. Jos bändi vielä tästä soundiaan ruuvaa vieläkin murhaavammaksi, niin ollaan jo hämmentävyyden lähteillä.

Sitten olisi Ydinaseeton Pohjola. Yhtyeen ensimmäiset levytykset eivät ole mahdottoman lähellä sydäntäni, mutta toisaalta olen sittemmin alkanut arvostamaan niitäkin jo senkin myötä, että bändin splitti-LP Aokigaharan kanssa oli jo törkeän kova. Tämän splitin YP-osuus ei siitä ole oikeastaan lainkaan huonompi, vaan on jopa hieman parempi. Vaikkakin tuntuu erittäin lyhyeltä. Kaksi ensimmäistä biisiä menee hyvin nopeasti ohi, ja kuulija havahtuu temponkin vaihtuneen vasta kolmannen biisin kohdalla. Se biisi onkin vielä tolkuton The Comes-coveri Panic, joka on luonnollisesti kääntynyt Paniikiksi. Hyvä tulkinta, vaikkakaan ei yhtä hillitön kuin alkuperäinen.

Pommit tippuvat, ja tämän levysen on parempi tipahtaa myös omalle levylautasellesi.

Kohokohdat: Armless Children – Refugee at Early Age, Ydinaseeton Pohjola – Paniikki

Armless Children / Maailmanloppu – Split

Joskus ne kaikkein kiinnostavimmatkin tapaukset lojuvat pöydälläni pitkän aikaa ennen kuin ehdin sanoa niistä mitään edes vähänkään järkevää. Näin kävi valitettavasti myös Armless Childrenin ja Maailmanlopun kimppanauhalle, joka oli jo lähtökohtaisesti suurin piirtein kovinta mitä suomalaisissa punk/hardcore-piireissä on hetkeen ollut.

Tällä nauhalla Armless Children on ehkä lähimpänä sitä livetilanteessa läsnä olevaa raivoa, tai oikeastaan se johtuu melun määrästä, joka puolestaan johtuu äänityksen demomaisuudesta. Kovinkaan pätevänä dokumenttina bändin nykytilasta tätä nauhoitusta nyt ei ainakaan voi pitää, sillä tämä on taltioitu jo vuonna 2009, ollen lähestulkoon vanhimpia äänityksiä mitä tällä bändillä ylipäätään on. Treenikämpällä hyvin aggressiivisesti taltioitu nauhoitus, ehkä primitiivinen mutta juuri sen vuoksi hyvä. Armless Childrenin puolen Nintendo-lopetus hämmentää.

Myös Maailmanlopun puolella on kohtuutiukka meininki. En ollut itse asiassa varmaan kuullutkaan koko bändistä ennen tätä nauhaa. Silloin en muuten edes tiennyt bändin Omaisuusvahinko-kytköksistä, ja minähän vanhana Omaisuusvahinko-diggarina olin toki innoissani. Maailmanlopun puoli on reilusti tuoreempaa perua, sillä bändin neljä biisiä on äänitetty “vasta” viime kesänä. Ja jälki on reilusti siistimpää, vaikka hifistely on silläkin jätetty välistä. Omaisuusvahinko kuuluu Maailmanlopunkin menosta, mutta muuten mennään ehkä lähemmäs d-beatia. Ihan tällä näytöllä Maailmanloppu ei ole kuitenkaan niin kova bändi kuin mitä Omaisuusvahinko oli, mutta potentiaalia näkyy olevan. Tosin mitään täysin tajunnanräjäyttäviä biisejä tällä puoliskolla ei ole, mutta eiköhän niitä ala tuleville Maailmanloppu-äänitteille siunaantumaan.

Niin, molemmilla puolilla on tosiaankin räminää ja primitiivistä soittoa, mikäli se ei vielä tästä tekstistä muuten tullut esille. Tämä on luullakseni loppuunmyyty, mutta kannattaa tämä kasetti poistaa vaan omaan talteen jos siihen pienikin mahdollisuus tarjoutuu. Die loud!

Kohokohdat: Armless Children – Hell Awaits, Desperate Warmachine. Maailmanloppu – Itsetuhoo, Mustan taivaan alla

Pispala Misery. 6.4.2012 @ Vastavirta, Tampere

Pääsiäisenä aikana päästellään muutakin kuin vain Jessen tuskia pihalle. Tässä Tampereen Vastavirralla nähdyssä viiden bändin kimarassa tärkein avainsana taisi olla viha, vaikka kaikki soittivat d-beat –mallista hardcorea. Ehkäpä illan bändit kuulostavat paperilta samalta siitä huolimatta, että niillä on kullakin omanlainen soundinsa ja otteensa.

T.E.K. ei oikein lähtenyt. Itselleni tämä jo melko vanhaksikin bändiksi kutsuttu tapaus ei ollut entuudestaan lainkaan tuttu, joten se oikeastaan taisikin olla esteenä sille, etten saanut keikasta juuri paljoakaan irti.

Maailmanloppu oli samalla kasetilla Armless Childrenin kanssa. Mutta koska olen tainnut ehtiä kuunnella kyseisen nauhan tähän mennessä vain kerran, ovat muistikuvat siitä suhteellisen hatarat. Sen verran muisti kyllä pelaa, että muistin yhtyeen soitannan olevan vihaista. Jonkin verran Maailmanlopun energinen performanssi aiheutti Omaisuusvahinko-mielleyhtymiä, johtuen bändin vokalistista. Tätä esitystä oli varsin mukavaa katsoa.

Perikadon uusi seiskatuumainen on jo itsessään perin ilkeä, mutta keikkahan se ilkeä vasta olikin. Hirveän vihaista kohkaamista ja koheltamista, ja perään tuli Riistetyt-coveri, joka olikin keikalla soitetuista biiseistä sieltä kesyimmästä päästä. Tukka heilui siihen malliin, että luulisi sen liian pahaksi äityneen säteilysairauden vuoksi tippuvan pian päästä… tai jotain. Perikato oli nyt vain jotain sanoinkuvaamattoman räjäyttävää, väkivaltaista ja nopeaa, toki hitaampia ja kerrasta voimakkaampia vetoja unohtamatta. Pikkasen hyvä!

Kylmää Sotaa en ole nähnyt missään keikalla pieneen toviin. En ole itse asiassa tainnut kuunnella yhtyeen mölyäkään levyltä pitkään aikaan, kun tuore Ydintuho-splittikin oli tässä vaiheessa jo hankittuna mutta säilynyt vielä tätä kirjoittaessa kuuntelemattomana. Viime kerta on tainnut ollakin Porissa vuoden 2009 puolella, ja sitä vetoa seurannut Puntala-keikkakin jäi katsomatta niinkin huonon syyn kuin vesisateen takia. Ei sillä että siinä välissä olisin unohtanut miten kova yhtye Kylmä Sota Rumban vääristä mielipiteistä huolimatta olisi, mutta kyllä tässä taas muisti miten helvetin tiukka bändi Kylmä Sota oikeasti on. Menkää kuuntelemaan vaikka Youtubesta tai jostain. Helvetin hyviä biisejä, mutta ne eivät kuulosta enää miltään kun bändiä on keikalla päässyt näkemään. Raivoa, vihaa, säröä ja meteliä, vaikkakin säröä oli ehkä vähemmän kuin yhtyeen perin lofi-tasoisilla äänitteillä.

Armless Childrenin keikka alkoi raivonpurkauksella, kun bändin laulajakitaristi purki vähän sydäntään. En sitten kommentoikaan asiaa sen enempää, mutta tyyppi sai ladattua itseensä aivan tolkuttoman annoksen vihaa, jota purki sitten seuranneen keikan aikana ja hieman sen jälkeenkin paukuttamalla kitaraansa. Vaikka Kylmä Sota olikin rahtusen verran kovempi, oli Armless Children ainakin vihaisempi. Kun nuori mies raivoaa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ja tämä pankki räjäytettiin p*llunpäreiksi soitolla, joka ei ehkä ollut teknisesti kovinkaan tarkkaa mutta sitäkin antaumuksellisempaa.

Lisää kuvia tästä järjettömästä raivosta ja silmittömästä terrorista korville.

Armless Children – S/T

Joskus kirjoittelin turkulaisesta Armless Childrenistä ja olin vielä positiivisesti haltioitunut nähdessäni yhtyeen lavallakin, vaikka kieltämättä kyseinen performanssi vaikutti hieman hillityltä bändin sangen väkivaltainen musiikki huomioiden. Mutta kun Puntalassa huomasin levyä olevan tarjolla, poistun valtuutetulta jälleenmyyjältä oitis yhden kappaleen laukkuuni. Ihan heti en päässyt kyllä levyä kotioloissa soitattamaan, ja jossain välissä onnistuin hukkaamaankin levyn jonnekin.

Armless Childrenin levy on seitsentuumainen, 45 kierroksen minuuttinopeudella kieppuva kiekko, jonka on julkaissut Raakanaama Records. Kiekko on nimetty “5 Track EP”:ksi. Se kertoo kaiken olennaisen – esimerkiksi sen että levyllä on viisi biisiä – eikä ilmeisesti halua nostaa mitään biisiä yksittäisenä teoksena muiden yli. Kansissa on sitä kuvastoa, jota hc-bändit suosivat jo pimeällä 80-luvulla, ja jo pelkästään näiden visuaalisten ärsykkeiden varassa levylle asettaa tiettyjä odotuksia, jotka täyttyvät vain osittain.

Kolmijäseninen Armless Children soittaa siis silkkaa d-beat –terroria, joka on paljon velkaa alan legendoille muttei ole siltikään lähtenyt apinoimaan jokaista riffiä suurilta pioneereilta, mutta toisaalta suuria kokeilujakaan ei kannata Armless Childreniltä odottaa. Soundipuoli on melko raakaa sahaamista, joka risteilee jossain Dischargen ääriväkivaltaisen murjomisen ja Disclosen surinahelvetin välissä. Toisaalta olisin toivonut raaempaakin menoa, vaikka nykyiselläänkin Armless Children on melkoista lo-fia. Lyriikoista saa kyllä selvää, vaikka nimimerkki A kiljuukin ne kurkku suorana. Ja toisaalta on ihan hyvä ratkaisu, että väkivaltaisuus on sälytetty biisien ja soittajien niskoille eikä pelkästään suhinasoundeilla yritetä tehdä levystä raakaa. Näin paljon väkivaltaa ja irronneita raajoja mahtuu pieneen muovinpalaseen, mutta livetilanteiden äärimmäisyys ja vaarallisuus ei välity kotioloissa levyä kuunnellessa samalla tavalla kuin mitä etukäteen odotti. Kaipa sen energian taltioiminen on yhtä haasteellista kuin erottuminen d-beat –massasta, mutten voi sanoa olevani levyyn missään suhteessa pettynytkään. Turun kovimpana d-beat –jyränä pysyy edelleen Kylmä Sota, joka on saanut levyilleen kaapattua myös livetilanteiden arvaamattomuuden. Armless Childrenin tulisi mielestäni pyrkiä samaan.

Ja niin, “Armless Children” tarkoittaa sitten ihan oikeasti kädettömiä lapsia. Voitte itse arvailla, miten lapsoset ovat kätösensä menettäneet.

Kohokohdat: Armless Children, Towards Peace Through Violence

Money for Nothing –Fest, 5.11.2010

Sain vihiä tästä keikasta hyvissä ajoin Arx-talossa työskentelevältä kaveriltani, mutta suhtauduin hieman varovaisesti kyselyihin mahdollisesta osallistumisestani. Olin kuitenkin innosta soikeana heti kun kuulin, mitä bändejä tapahtumaan olisi tulossa: Night Offer, Armless Children, Backlash (joka peruutti, tilalle siis Katekismus) sekä Horros. Vaikka olin juuri edellisenä viikonloppuna matkustanut Hämeenlinnaan katsomaan Left Coldia ja Lighthouse Projectia Suistolla, niin piti jälleen ostaa opiskelijahintainen junalippu Kanta-Hämeen räntäiseen sydämeen.

Siitä on kulunut vähäsen aikaa, kun viimeksi olin millään Arx-talossa järjestettävällä keikalla. Edellinen kerta taisi olla elokuussa 2008, kun I Walk the Line ei saanut ensimmäistäkään biisiä soitettua, kun keikka piti keskeyttää. Korvaava keikka järjestettiin myöhemmin samana syksynä, mutten kyennyt osallistumaan johtuen vierailusta Poriin. Mestaa oli remontoitu sitten viime näkemän, sillä en muista esiintymissalin olleen noin valoisa, mutta tarvittaessa pimeä kuin perunakellari.

Horros

Horroksen ensinäkemisestä on kulunut kohta vuosi, ja ensimmäisen omakustannelevyn arvioimisesta… hitto, aika kuluu nopeasti! Siellä se Horros vaan oli lavalla, kolmimiehisenä kuten ennenkin. Kehitystä oli jälleen tapahtunut sitten viime näkemän, vaikka muutos ei ollut ehkä yhtä dramaattinen kuin ensimmäisen ja toisen näkemäni keikan välissä. Eleettömään ja välispiikittömään esiintymiseen on tarttunut varmuutta, ja biisitkin alkavat kolisemaan paremmin. Tämähän alkaa kuulostamaan jo Doomilta, joka yrittää soittaa Neurosista. Coverina soitettiin taas crustimpi versio Morbid Angelin Chapel of Ghoulsista. Mainittakoon vielä, että laulajakitaristi (joka osasi vastata hyvin yhtäaikaisen kitaransoiton ja laulamisen tarjoamiin haasteisiin) Elias oli yhtenä olennaisimmista tekijöistä tapahtuman järjestämisessä.

Katekismus

Toisena bändinä soitti Katekismus, joka saatiin paikkaamaan peruuttanutta Backlashia. Katekismus oli minulle täysin entuudestaan tuntematon yhtye. Pari biisiä olin yhtyeeltä etukäteen kyllä käynyt Myspacen kautta kokeilemassa, mutta ne eivät kaikessa käppäsyydessään iskeneet. Katekismus olikin jokseenkin omituinen mikstuura melodista punkkia, mutta laulupuolesta vastaava tyttö (jonka nimi jäi epäselväksi) kärisi kuin missäkin d-beat / crust –jyrässä. Nämä ärinävokaalit ja seiskaseiskapunkki vaativat runsaasti yhteensovittamista, mikä ei tosiaankaan ole mikään helppo tehtävä. Katekismus ei sitä (ainakaan nyt) osannut. Katekismus kuulosti vähän Creepy Crawlielta, joka yritti soittaa Bad Religionia progressiivisella tatsilla.

Armless Children

Seuraavaksi soitti Armless Children, joka oli Wittgensteinin kova. Olin kiroillut sitä, kun bändi tuntui keikkailevan enimmäkseen Turun ja Helsingin ympäristössä. Demo vakuutti, jonka vuoksi odotin bändin näkemistä kovastikin.  Armless Children oli oikeastaan kovempi kuin mitä osasin odottaa. Tämänkaltaisia yhtyeitä ei ole liikaa, joilla on sekä musiikilliset ansiot kunnossa että selkeä, vaarallinen jännite livetilanteessa. Laulajakitaristin antaumuksellinen lavaolemus on kyllä jotain, mikä pitäisi jokaisen d-beatin ystävän todistaa.

Night Offer oli suurimmalle osalle yleisöstä tuntematon, mutta itse olin nähnyt nämä tamperelaiset jo aiemmin. Sitten tuon Porin Baarikaapissa Thrashwaxfesteillä soitetun keikan jälkeen on paljon vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Vanajavedessä, ja yhtye olikin hieman muuttunut. Heinäkuussa 2009 Night Offerin musiikki oli hardcorehtavaa punkkia ja heviä, nyt se oli lähempänä japcorea ja heviä. Vokalistikin oli vaihtunut, ja ilmeisesti tämä on vaikuttanut yhtyeen ulosantiin suuresti. Tämä silmälasipäinen herrasmies rähisee myös Aokigahara-yhtyeessä, ja arvaankohan täysin väärin jos tämä on tuonut Night Offeriin japcore-vaikutteet mukanaan? Sanoisin, että tältä kuulostaisi Death With a Daggerin ja Selfishin äpärälapsi! Mainittakoon nyt vielä, että toisella kitaristilla oli yllään Crude-paita, mikä oli itsessään varsinaista kohtalon ivaa: kekkereillä piti tosiaan alunperin esiintyä Backlash, mutta tämä päätyikin supportoimaan Crudea Vastavirralle. Hyvinhän Night Offerin metalpunkki toimi, mutta väkisinhän se kuulosti valjulta Armless Childrenin jälkeen.

Night Offer

Bändien esiintymisten suhteen mentiin ihan onnistuneissa merkeissä, mutta myös järjestelytkin pelasivat. Aikataulut kaiketi pitivät kutinsa, tosin en ehtinyt kelloa juuri vilkuilla. Tapahtumalla oli mukavan aikainen ajankohtakin johtuen Arx-talon nuorisoystävällisestä luonteesta. Harvemmin käyn keikoilla, jotka päättyvät ennen kymmentä ja joiden jälkeen ehtii käydä Williams-pubissakin ottamassa parit mallaspirtelöt ennen paikan sulkemisaikaa, joka on siis kahdeltatoista. Tosin lavan edessä ollut aita vähän verotti fiilistä, sillä tilanne ei ollut kovinkaan intiimi. Tapahtuma oli kuitenkin ikärajaton ja päihteetön, joten tuskin mitään mellakkaa olisi saatu aikaiseksi. Järjestyksenvalvojiakin oli enemmän kuin Suistolla keskimäärin, jossa ei aitausta siis ole. Tosin kyllä jengi riehui niitä aitoja vasten sen verran mallikkaasti, että kyllä niiden olemassaolo oli tietyllä tavalla perusteltua. Mutta olikohan tuo syy aitaukseen vai sen seuraus?

Koko illan aikana taukomusiikkina soi tasan yksi kappale. Kyseinen kappale ei ehkä ollut se ensimmäinen biisi, mikä tulisi punkkimenoista mieleen. Gary Numanin Cars ehti soida sen verran monta kertaa illan aikana, että siihen ehti jo turtua viimeistään kello kahdeksaan mennessä. Enpä tule laittamaan biisiä vapaaehtoisesti soimaan pitkään aikaan, tosin enhän minä sitä ole tainnut tehdä koskaan muutenkaan. Maksaneita oli pikaisten arvioiden mukaan 40 – 50, joista jotkut olivat sen verran nuoria, ettei heillä ole Suiston harvoille punk-keikoille vielä asiaa. Kyllähän tämä tapahtuma todisti, että tämänkaltaisille tapahtumille on Hämeenlinnassakin tilausta.

Tsiigaile kekkereiltä otetut kuvat Flickristä!

Armless Children – Demo 2009

 

armless Luin PML-zinen kolmosnumerosta Armless Childrenin haastispaastiksen, ja mielenkiinto heräsi. D-beatistahan ei ole toisaalta pulaakaan tänä päivänä, mutta jostain syystä tämä turkulainen (mutta hieman myös helsinkiläinen), vuonna 2007 perustettu kolmen hengen kopla vaikutti kiinnostavalta. Ehkä ilmaiseksi netissä jaettava demo saattoi herättää mielenkiintoa.

Bändin nimi voidaan käsittää 77-tyylisesti soittavan käppäpunk-bändin nimenä, mutta myös sodan kauhuja realistisesti kuvaavana. Armless Children saattaa ollakin aikamatkailua ajassa taaksepäin, mutta ainakaan vuoteen 1977 ei päädytä. Armless Childrenin vaikuttajat ovat sitä tuoreempia, ja heti ensimmäisenä bändin musiikista tuleekin mieleen Discharge ja Anti-Cimex. Vaikutteita on tosin kuulemma haettu myös Kaukoidästä, ainakin japanilaisen hardcoren vaikutuksen pystyy aistimaan. Discloseakin on varmaan kuunneltu, onhan lapsosten nettisivutkin otsikoitu mojovalla “d-beat raw punk”-tittelillä. Näistä kuvauksista tulee kovasti mieleen myös Turussa majaansa pitävä Kylmä Sota. Eli nyt näitä säröistä d-beatia soittavia bändejä onkin yhtäkkiä kaksi, molemmat vielä samasta kaupungista? Bändien välille voi kyllä laittaa monetkin yhtäläisyysmerkit, mutta kyllä Armless Children poikkeaa paljonkin Kylmästä Sodasta. Löydän demon biisien nimistä kaikenlaisia viittauksia. Genocidal Tendencies viittaa satavarmasti Suicidal Tendenciesiin, Hell Awaits taas lienee lievä viittaus Slayeriin? Ja hemmetin hyviä – vaikkakin monella tavalla perinteisiä – biisejähän demolla on kahdeksan ruikaistuna reilussa kymmenessä minuutissa. Soundit eivät ole Disclosemaista pörinää, mutta erityisesti kitarasoundeissa ei pieni lisäsärö olisi pahitteeksi, jos sitä kautta saadaan hieman raakuutta lisää. Mutta miten tyly bändi tämä olisi lauteilla?

CD-R –painos käsitti 50 kappaletta ja kasettipainos 20. Bändin omilta nettisivuilta voi kuitenkin ladata demon kokonaisuudessaan, kansineen päivineen. Eli ei muuta kuin hihat heilumaan ja DIY-hengen mukaisesti omaa kappaletta väsäämään!

PML #3

Lappeenrantakeskeisen PML (= Pikakelauksella Maailman Loppuun) –zinen kolmannen numeron arviointi tulee hieman myöhässä, sillä lehdestä on jo ilmestynyt neljäskin numero, joka toimitetaan seiskatuumaisen lärpäkkeen kera. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Reagoin valitettavan hitaasti zinejen ilmestymiseen, sillä tämä(kin) lehti on ollut pihalla jo kohta vuoden, ja sitten kestää vielä hetken aikaa lukeakin se. Kohtalaisen kauan menikin PML #3:n lukemiseen, sen verran tiivis lukupaketti se oli.

Taiton suhteen PML edustaa kolmannessa numerossaan perinteistä zineilyä leikkaa-liimaa –taitollaan ja vaikutelmalla, että se olisi tehty käsin. Punk Illegal –raportti tosin onkin kirjoitettu käsin ruutupaperille ja suoraan sellaisenaan isketty lehden sivuille kaikkine yliviivauksineen ja suttuineen. Kirjoittajan käsialasta johtuen raportin lukeminen on välillä vaivan takana, vaikka itselläni ei ole mitään varaa valittaa toisten käsialasta, kun en edes itse saa käsialastani aina selvää.

Pääasiassa Helsingistä ja Lappeenrannasta kirjoitettujen keikkaraporttien lisäksi lehdessä on myös tekijöidensä Villen ja Iiron omaa pohdintaa maailman tilasta, zinen tekemisen ihanuudesta ja vaikeudesta sekä Pavelin mystisestä katoamisesta. Pavelin tekstejä lehdessä ei ole, ja koska en ole kahta ensimmäistä numeroa lukenut niin en sitten tiedä mitä olen menettänyt… ja tämähän vaivaa minua jo sen verran pahasti, etten ole saanut yöllä enää unta. Onneksi miehen juttuja on nelosnumerossa. Levyarvioita ei ole mukana lainkaan, mutta kolumneja ja haastatteluita on sen verran paljon, ettei arvioita jää edes kaipaamaan.

Haastateltaviksi ovat päätyneet Anvils Drop (linkkaanpa Lammaksen arvion jutun hännille), Armless Children (tiukka bändi, demo on tällä hetkellä syynissä!), Grand Theft Auto –pelien kuvituksesta vastaava Brian Wood, Wasted sekä graffitimaalari Pez (tahtoo Happy Fish –lelun!). Hieman yllättäen punk-zinelle PML on haastatellut lappeenrantalaista hip hop –mies Laineen Kasperia, jolta irtoaa paljon asiaa ja jonka haastattelu edustaa lehden parasta antia. Loppupuoli lehdestä on taasen omistettu valokuvaamiselle, vaikka valokopioitu zine ei ehkä olekaan paras vaihtoehto keikkakuvien julkaisemiselle. Lähes kaikki kuvat ovat tummia, mutta niistä saa pääsääntöisesti selvääkin, vaikka tunnistamista olisi helpottanut kuvattavan bändin nimen laittaminen jonnekin kuvan yhteyteen. Kahta valokuvausta harrastavaa ihmistäkin (Lauri Tujula ja Hilja Mustonen) on haasteltu.

Ja eikä siinä vielä kaikki! Lehden mukana tulee vielä keräilykortti! Niitä on kuusi erilaista, eli kerääpä koko sarja!

Aiheeseen liittyvää:
Anvils Drop – Death Worship (Lammas Zine)