Viikonlopun keikkakuvat

Tuli taas käytyä keikoilla viime viikonloppuna. Kesälomani alkamisen kunniaksi suuntasin Helsinkiin ja Lepakkomieheen. Bändeistä tosin sain kuvattua vain Uhrit, muiden suhteen en jaksanut raivata tietäni eteen, enkä toisaalta edes ehtinyt käydä lavan edustalla enää Uhrien jälkeen. Uhrienkin kuvat menivät mielestäni enempi tai vähempi reisille. Salamaa olisi tarvittu, mutta akut tietty tyhjät. No, jotain tuli kuitenkin säädettyä.

Uhrit. 16.8.2013 @ Lepakkomies, Helsinki

Lauantaina oli taas Hervannan aika kuolla.

Axeslaughter.

Huoripukki.

Necropsy ensimmäisellä Tampereen keikallaan.

Necropsy, Huoripukki Axeslaughter. 17.8.2013 @ Varjobaari, Tampere

Ja sunnuntaina ehti käydä vielä Näsinpuistossakin vilkaisemassa Kaupungin Valojen keikan.

Kaupungin Valot. 18.8.2013 @ Pax Näsinpuisto, Tampere

Coughdust, Axeslaughter, The Wandering Midget Sunface. 16.2.2013 @ Vastavirta, Tampere

 

Sunface. En ole nähnyt tätä bändiä koskaan aiemmin, vaikka levytyksillään bändi on vakuuttanut niinkin hyvin että siitä oli pakko tehdä bändiprofiili Lammas Zinelle. Sopivan väkivaltaista menoa, mutta hieman harmitti että bändi esiintyi jo ensimmäisenä. Ei sillä että olisin ollut lähelläkään myöhästymisvaaraa, mutta tämän jälkeen eivät muut bändit vaikuttaneet ihan yhtä väkeviltä… vaikka yhtään huonoa keikkaa ei nyt tänä iltana nähty!

 

The Wandering Midget. Tämä konkkaronkka on itselleni jäänyt melko tuntemattomaksi bändiksi, syystä jota en edes tiedä. Helvetin hyvää doomiahan tämä bändi kyllä esittää, sitä ei käy kieltäminen! Haltuuni päätyivät bändin cd-levyt (+Chestbursterin uuden kympin) keikan jälkeen, sen verran vakuuttavaa tuo doomailu oli.

Axeslaughter. Jumaliste, tämähän toimi paljon paremmin kuin mitä Varjobaarissa missä sen edellisen kerran näin. Alan lämpenemään tälle bändille, ja taisin kyllä jossain kohtaa puida keikalla nyrkkiäkin? Hyvä merkki, sanon ma.

Coughdust. Ei yskinyt kone tälläkään kertaa, mutta ei porukkaa tuntunut niin kauheasti Axeslaughterin jälkeen innostavan. Coughdust on kyllä ihan pätevä bändi, mutta vielä se ei ole täysillä meikäläiseen kolahtanut. Johtunee varmaan siitä ettei bändillä ole erityisen mieleenpainuvia biisejä, joita oltaisiin tässäkin tilanteessa tarvittu.

Axeslaughter & Necrolepsy. 18.8.2012 @ Varjobaari, Tampere

Näiden bakkanaalien takia piti jättää Ikurin Virelän punk-karnevaalit kesken! Tuon anteeksiantamattoman tekoni perustelen sillä, että olen nähnyt sekä Riistetyt ja Wardin hyvinkin moneen kertaan, mutta Hervannan Varjobaarissa samana iltana esiintyneet Axeslaughter ja Necrolepsy taas näin ensimmäistä kertaa. Ja sitä paitsi vanhan ystävän pölähtäminen kaupunkiin vaikutti asiaan myös. Tämä oli toinen kerta kun olin Varjobaarissa ja kolmas kun ylipäätään olin Hervannassa. Edellinen kerta oli ollut paria viikkoa aiemmin Wardin, Acid Elephantin ja Heremin yhteiskeikalla, mutta siellä keskityin lähinnä levynmyyntiin ja viihtymiseen.

Necrolepsyä tässä varsinaisesti odottelen. Bändin Deathnoise-kasetti teki kaikella likaisella ja rupisella Autopsy-palvonnallaan selväksi, että kyseessä on melko pätevä orkesteri. Kahden Iron Maiden-paitaisen kielisoittajan ja yhden Remu Aaltonen-fanaatikon orkesteri soitti oman matskunsa perään vielä Hurriganes-coverin.

Axeslaughter on itselleni taas tuttu vain Necrolepsyn kanssa tehdyltä splittikassulta. Olihan sekin kyllä likaista ja saastaista, ja tässäkin bändissä palvottiin Chris Reifertiä. En saanut tästä keikasta kaikkea mahdollista irti kun materiaali ei ollut ennalta tuttua. Toisaalta kuulin ettei Axeslaughter loista niin hyvin äänitteillään kuin livenä, ja havahduin kyllä siihen sitten itsekin myöhemmin kun tutustuin Axeslaughterin levytettyyn tuotantoon. Keikkahan oli siis kyllä hyvä.

Eipä ole paljoa kuvia, mutta jotain sentäs.