Bolt – True Colors

bolt_trueBolt. Bändi, joka on hiljaksiin noussut yhdeksi maan arvostetuimmista metallista hardcorea soittavista bändeistä. Yhtye ei ole pitkän uransa aikana ehkä kovinkaan montaa levyä julkaissut, mutta niillä on laatu tosin pysynyt korkeana. Nyt tuli “True Colors”, kun “Behind the Obstacles Lies the Truthista” oli kulunut jo useita vuosia.

Millekään uusille urille “True Colors” ei tunnu Boltia vievän, mutta yhtye tuntuu tekevän juuri sitä mitä osaa parhaiten ja lopputulos kuulostaa ihan Boltilta. Ehkä Bolt toistaa itseään jossain määrin, mutta on Bolt saanut levystään kuitenkin sellaisen ettei se kuulosta edellisten hiilipaperikopioltakaan, kun biisejä ei ole kaikkia taottu samasta muotista. En tiedä onko levy sitten aiempia jotenkin vapautuneempi yleisfiilikseltään, mutta ainakin meikäläisestä tuntuu siltä, että Bolt uskaltaa nyt tulla päälle täydellä voimalla. Siinä missä “Behind the Obstacles Lies the Truthilla” vyörytys tuntui olevan hillitympää. Toisaalta toisessa ääripäässä melodisuuskin on nostanut taas päätään vähän korkeammalle, vaikka enimmäkseen Bolt heittelee päälle perinteistä riffimyllyä ja breakdown-myllyä.

Onhan Bolt nyt metallisen hardcoren kärkibändejä Suomessa, ja “True Colors” saattaa hyvinkin olla genrensä parhaimpia levyjä tänä vuonna. Kun huomioidaan vielä Chad Keithin tekemät komeat kannet, on “True Colors” kaikkinensa hyvin vakuuttava ilmestys. Bändin parhaaksi en sitä uskalla sanoa – onhan “True Colors” nyt kuitenkin hämmentävän kovassa seurassa – mutta mihin kohtaa “True Colors” Boltin diskografiaa sijoittuu jää nähtäväksi. Silti se edustaa hyvin Boltia vuonna 2013.

Kohokohdat: In the Name of Progress, Dying Season, True Colors, Heart of Darkness

Eri esittäjiä – Building a Legacy

buildingalegeacyJätkillä oli 90-luvun lopussa kovat puheet. Full Housen kolmas julkaisu oli Various Artists-henkisesti kulkenut kuuden bändin kokoelma Building a Legacy. Sen ajan Helsinki-skeneen painottunut kokoelma toi yhdelle levylle joukon metallista hardcorea soittavia, 90-luvun New York-soundille olemuksensa pohjaavia bändejä. Ja sitten on toki enemmänkin katupunkin perinteitä kunnioittava Angry Old Man and the Fuck You Youth. Metallisen hardcoren tyylisuuntahan ei ollut mikään erityisen vanha tuohon aikaan, siinä missä nykyään puhutaan “perinteisestä” meiningistä tämmöisen musiikin kohdalla. No, 90-luvulla tämänkaltainen hardcore oli Suomessa vasta lapsenkengissään, mutta Building a Legacylle on saatu kaapattua joitakin legendaarisia bändejä… joista suurin osa on tähän päivään mennessä jo lopettanut toimintansa. Oikeastaan näistä bändeistä taitaa ainoana toimia aktiivisesti vain Bolt, joka oli sekin vasta aloittelemassa toimintaansa.

Koska Building a Legacy on tehty jo vuonna 1999, on tällä kokoelmalla esimerkiksi Another One Deadin ensimmäisiä virallisia äänityksiä. Omat julkaisut seurasivat perästä. Kokoelman kokeneimmat bändit olivat jo omat seiskatuumaisensa Full Housen kautta julkaisseet Down My Throat, Death From Above ja Bolt. Ensiksi mainitulla oli ulkona oma seiskatuumainen, kahdella jälkimmäisellä taas splittilevy. Nämä bändit eivät olleet kyllä saavuttaneet parasta teräänsä vielä siihen mennessä kun näitä biisejä pistettiin narulle, vaan näiden esittämä materiaali onkin hyvin erilaista verrattuna näiden bändien myöhäistuotantoon. Toisaalta sitten tällä kokoelmalla on melkeinpä parasta Another One Deadia.

No, aika laadukasta hardcorea tällä kokoelma on, vaikka bändit eivät välttämättä olleetkaan vielä parhaassa iskussaan. Kokoelman nimi ainakin oli sen verran paikkansapitävä, että vaikka Vantaanjoessa on virrannut paljon vettä ja bändejä hajonnut, mutta näitä bändejä katsotaan silti ylöspäin. “Building a legacy” on siis jo sanontana hyvinkin paikkaansa pitävä.

Kohokohdat: Down My Throat – Lift You Up, Another One Dead – Self-Created Hell, The Unloved – Make No Mistake

Bolt – Deep Within

bolt_deepBolt. Yhtyeellä on kovaakin kovempi maine, mutta johonkin tuo mainekin perustuu. Yksi aika olennainen tekijä olisi toki bändin ensimmäinen pitkäsoittolevy vuodelta 2003, Full Housen julkaisema Deep Within.

Boltiahan pitää arvostaa hyvin paljon siitä ettei se ole tehnyt samaa levyä kahteen kertaan. Siten myös Deep Within erottuu Boltin diskografiasta edukseen, vaikka toki levy ei kuulostakaan ihan siltä että Bolt kuulostaisi “valmiilta”. Bändin soitto on kyllä varmalla pohjalla, mutta myöhempiä levyjä leimaava mietteliäisyys ei ole niin paljoa läsnä, vaan Bolt tuntuu suosivan Deep Withinillä hieman suorempaa ilmaisua vaikka albumilla onkin muutamat mietteliäämmätkin vedot. Yksi toinen seikka mihin albumissa kiinnittää huomiota, on Tom Hamaran laulutyyli. Tämä ei nimittäin tunnu löytäneen sitä ihan ominta tyyliään vielä Deep Withinillä, vaan tämä onkin petrannut laulusuoritustaan kunnolla vasta Deep Withinin jälkeen.

Mitä kappalemateriaaliin tulee, niin levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä, vaikkakin jotkin biisit ovat mieleenpainuvampia kuin toiset. Siltikin näitä hienoja hetkiä on osunut sinne sun tänne pitkin levyä, mutta parhaimmat hetket koetaan mielestäni vasta lähempänä levyn puoliväliä, varsinkin nimibiisin ja Souls Separatedin myötä. Perinteistä hardcoresta poiketaan aina lyhyeksi ajaksi kerrallaan, esimerkiksi Never Forsakenin introssa ja Basis to Brotherhoodin suomenkielisessä osiossa. Nämä kaikki peruskaavasta poikkeamiset elävöittävät Deep Withiniä kokonaisuutena, mutta Bolt pitää itsensä tyylilleen uskollisena, eikä kokonaisuudesta saa levotonta niin millään. Hyvä levy, mutta koska Boltilla on muitakin todella kovia levyjä, niin en tiedä onko tämä nyt niistä parhaimpien joukossa vai ei. Ainakin Boltin pitkäsoitoista Deep Withini on kolmen parhaan joukossa.

Kohokohdat: Soul Solstice 365, Deep Within, Souls Separated, Never Forsaken

Bolt – Behind Obstacles Lies Truth

Tulipa pokattua tämä LP Metalliauringosta jokunen vuosi takaperin, tuosta tapahtumasta jota voisi sanoa hupparicoreilijoiden kokoontumisajoiksi. Metalliaurinko järjestettiin edellisen kerran tosin vuonna 2011, mutta Boltia puolestaan on pidetty yhtenä tämän hetken kovimmista suomalaisista metallista hardcorea soittavista bändeistä. Turhaan hätäilevästä bändistä ei ole kysymys, sillä kakkosalbumi Deep Withinin (2003) ja tämän kolmosen Behind Obstacles Lies Truthin (2009) välillä oli kuusi pitkää vuotta. Välissä tosin ilmestyi Self-Made –seiskatuumainen (2006), mutta eihän se tietenkään ole sama asia kuin täyslaidallinen.

Bändi itse on kutsunut Behind Obstacles Lies Truthia 12 vuoden tasaisen kehityksen tulokseksi. Bändin aiempaa tuotantoa tuntemattakin kuulija voi silti havaita albumilta rautaisen ammattitaidon ja tietyn kypsyyden. Vaikeuksiakin voisi arvata kasaantuneen bändin tielle, se selittäisi jo albumin nimen lisäksi myös pitkäksi venähtäneen julkaisuvälinkin. Vihaiselta bändi kuitenkin kuulostaa, mutta on osannut pukea sisällään vellovan aggressiivisuuden tyylitajuisten sävellysten lomaan. Kitarat paiskovat thrash metallisia riffejä, vaikkakin hieman sofistikoituneemmin kuin monet muut vastaavat alan bändit. Boltilla on ikää ja kokemusta, eikä sen tarvitse meuhkata tyhjänpäiten.

Muistelisin, että ensimmäisistä kuunteluista käteen ei jäänyt mitään, vaikka sittemmin olen oppinut arvostamaan levyä todella korkealle. Tätä tosin ilmenee suunnilleen joka toisen kuuntelemani albumin kohdalla, jonka vuoksi kokonaisuudet yksittäiset palaset alkavat erottua vasta useamman kuuntelun jälkeen, jos ovat erottuakseen. Bolt on kuitenkin osannut piilotella vaikka mitä melodioita, koukkuja, nyansseja sun muita yksityiskohtia metallisen sahauksensa osaksi, mutta noista yksityiskohdista huolimatta albumin yleisilme on synkkä, lohduton ja raskas. Nämä kaikki elementit yhdistyvät loistavasti päätösbiisi Forever Dedicatedissa, joka on albumin selkein huippu. Albumilla on kaiken muun lisäksi mukavan ponnekkaat soundit, vaikka eivät nekään täysin tuhdit tai steriilitkään ole. Siitähän pandat tykkäävät!

Tänään on Full House-bileet Helsingin Tavastialla ja Semifinalissa. Olen paikalla, ja Bolt julkaisee siellä uuden levynsä True Colors, sekä soittaa keikankin. Huhheijaa!

Kohokohdat: Always Outnumbered, Through Thick and Thin, Forever Dedicated

Bolt – Self-Made

bolt_selfHelsingin yllä jo ties kuinka pitkään salamoinut Bolt on nyt julkaisemassa uutta täyspitkää. Odotan kyseistä äänitettä innolla ja ostan itselleni kappaleen heti kunhan sellainen kohdalleni osuu, toivottavasti ihan lähiviikkoina. Ainakin Full Housen 15-vuotissynttäreillä näen bändin lauteilla ja toivon näkeväni levyä myös myytävänä siellä. Sikäli hauskaa, että jollain aiemmalla Helsingin reissulla hankin myös Boltin nyt käsiteltävän seiskatuumaisen Self-Made, joka on bändin tähän mennessä ainoa seiskatuumainen (Eye For All-splittiä ei lasketa).

On vähän hassua ajatella, että vaikka Bolt on toiminut vaikka kuinka pitkään, on se julkaissut siihen nähden yllättävän vähän levyjä. Vuonna 2006 julkaistu Self-Made oli Boltin ensimmäinen äänite kolmeen vuoteen, ja seuraava pitkäsoittokin tuli vasta kolme vuotta Self-Maden jälkeen. Laatu on kyllä korvannut määrän. ja Self-Made onkin aika laadukas seiskatuumainen. Ei tälle levytykselle kylläkään Boltin uran huippuhetkiä lukeudu enkä sanoisi tätä sitä kaikkein olennaisimmaksi Bolt-levytykseksi muutenkaan, vaikka sillä tietty Bolt-soundi vallitseekin. Tanakkaa ja keskitempoista, metallista hardcorea tulee neljän biisin verran. Tämä Self-Madella kuultava linja ei ole ehkä kovinkaan kaukana siitä mihin suuntiin Bolt on nyttemmin mennyt parilla edellisellä pitkäsoitollaan, vaikka toisaalta Bolt ei ole soundiaan muuttanut koskaan erityisen radikaalisti. Kyse on ollut enemmänkin pienistä jutuista ja omien vahvuuksien löytämisestä, sekä tietysti niiden hyödyntämisestä. Self-Madella Bolt ainakin kuulostaa kypsältä, vaikka näkisin sitä seuranneen Behind Obstacles Lies the Truthin mietteliäämpänä levynä. No, erityisestihän tällä levyllä vakuuttaa kitaristien touhut, kun kumpaakin keppiä hyödynnetään todella sujuvasti. Ne sulautetaan toki Tom Hamaran lauluun ja rytmiryhmän varmaan tumppaukseen. Kyllähän tästä kicksinsä repii, vaikkei Self-Made ehkä edustakaan Boltia parhaimmillaan.

Kohokohdat: Unbroken, Snakes & Rats