Graveborne – Astride Over the Grave

Mistään black metal-bändistä ei tule vakuuttavaa ensivaikutelmaa, jos sitä mainostetaan jo Myspace-sivulla lauseella “Dangerous Finnish Black Metal” ja kannesta tulee värimaailmansa ja pääkallojensa takia mieleen ennemmin Hatebreed kuin black metal. Nimikin viittaa enemmänkin death metallin suuntaan, mutta onneksi bändillä on sellainen tyypillisempi veripalttukuva joka viittaisi vähän toisenlaisen mättämisen suuntaan. Tämmöisillä “ennakko-odotuksilla” (jos tässä tapauksessa nyt mitään edes odotti) on yleensä tapana hajota melko nopeasti ja niin kävi nytkin. Värikkäät, kanakeiton väriset kuoret eivät kätke taakseen angstista vihametallia. Tai no onhan tässäkin vihasta kysymys, mutta hieman eri tavalla esitetystä kuin metalcore-genrellä yleensä.

Musiikki itsessään Astride Over the Gravella on ihan kelvollista, modernimman puoleista black metallia. Vaikken ole kauheasti kuunnellut uudempaa Mardukia, niin silti olen sen bändin  touhuista jokseenkin perillä… ja kuulen Mardukin vaikutuksen siis Gravebornessa. Suomessa on tosin muitakin black metal-bändejä, jotka ponnistavat jokseenkin samojen musiikillisten vaikuttajien innoittamina. Esimerkiksi myös ensidemonsa vuonna 2009 julkaissut Cavus on hieman samanlainen, vaikkakin raaempi. Eli Gravebornen omaperäisyyskerroin lähentelee nollaa, mutta värähtää hieman plussan puolelle, kiitos vokalisti Raivon (heh) kuppaisen, Barathrumin Demonos Sovan mieleen tuovan rääkkymisen ja vihan sylkemisen.

Gravebornea ei voida sivuuttaa kahden pennin tusinabläkkisbändinä, sillä se on aika vakuuttava noin demotason bändiksi. Sen musiikista löytyy riittävästi särmää ja se on esitetty ihan mielenkiintoisesti. Tarttuvasti, jopa. Eihän tässä mitään singalong-kertsejä tietenkään ole, mutta muikea riffittely tarjoaa runsaasti tarttumapintaa biiseihin joten ainakin lajityypin ystävien luulisi olevan onnellisia.

Bändillä olisi nyt hyvät lähtökohdat menestymiselle. Sillä on vakuuttava ensidemo ja kaksi jäsenistä (toisella näistä on taitelijanimenä Pentele, hehheh…) on soitellut legendaarisessa Black Crucifixion-bändissä, minkä jokainen skenetietoinen metallisti osaa tunnistaa. Jokuhan voisi markkinoidakin tätä bändiä tuolla tiedolla, jumaliste! Tätä demoa, jota on tehty kokonaiset 200 kappaletta, on vissiin vielä saatavilla vaikka sen julkaisu onkin ollut jo syksyllä 2009. Maalaisjärjellä voi jo fundeerata ettei tätä ole kumminkaan enää kauaa saatavilla. Mutta ainakin toistaiseksi koko demo on introa lukuunottamatta kokonaan maispeississä. Sinne vain!

Linkit:
Myspace

25 Years of Chaos-Tour: Mayhem, Behexen, Cavus. Turku, Klubi 21.11.2009.

Eräs kaveri pyysi minua jo syyskuun puolella mukaansa katsomaan Mayhemia tulevalle keikalle. Kun hän totesi mukana olevan myös Behexenin ja lipun hinnan olevan suhteellisen edullinen, olin mukana. Kyseessä olisi myös mahdollisuus nähdä muitakin tuttuja ja vierailla Turussa peräti toista kertaa vuoden 2009 puolella. Kriittisen päivän lähestyessä alkoi kaikki mahdollinen mennä perseelleen, mutta kun vihdoin oli puoliltaöin katsomassa yhtä Norjan pahamaineisinta musiikkivientituotetta, oli olo melko voitokas.

Saavuin kaverin kanssa paikalle puoli yhdeksän aikoihin. Hammer of Hatella oli levynmyyntikoju ja jäimmekin hetkeksi pläräämään levyjä, mutta tällä kertaa jäi Behexen- ja Armour-vinyylit ostamatta. Siinä sitä odoteltiin paskaa jauhamalla ensimmäisen bändin aloittamista. Illan epäkiitollisimman soittoajankohdan saanut Cavus oli varmasti kovan paineen alla, bändihän on vielä melko tuore ja sen jälkeen esiintyisivät jo mainetta saavuttanut Behexen sekä legendaarinen Mayhem. Toisaalta eteläisestä Suomesta ponnistava Cavushan saa paljon näkyvyyttä tällä kiinnityksellä ja on tämän kiertueen jälkeen varmasti tunnetumpi nimi kuin ennen sitä. Kun ottaa huomioon että Cavus on perustettu vasta 2007 ja on vasta tänä vuonna julkaissut nimettömän EP:n on sillä mennyt ilmeisen hyvin. Itse lavallakin huomasi ettei bändillä ole vielä hirveästi kokemusta lavaesiintymisestä. Soitossa ei ollut mitään varsinaista vikaa, sillä soittimet pysyivät käsissä oikein päin eikä mitään suurempia mokiakaan kuulunut, tai en ainakaan niitä huomannut. Itse biisimateriaali vaan oli melko persoonatonta eikä oikein sytyttänyt. Osasyyllinen siihen saattoi toki olla sekin, että en tuntenut bändiä ja sen tuotantoa entuudestaan. Kyllä se keikka välillä lähtikin nousuun ja jalkakin väpätti tahdissa.

Seuraavaksi touhu meni asteen verran vakavammaksi ja lavalle kohosi kynttilöitä sekä iso, täysin musta väärinpäin käännetty risti. Behexenillä on kova keikkabändin maine, mutta Behexenin tapauksessa keikkabändi-termiä pitää hieman selventää: Bändi ei niinkään panosta keikkojen määrään vaan niiden laatuun, tähän laatuun kuuluu myös erilaisia ulkomusiikillisia ansioita kuten verellä lutraaminen ja kuolleiden rottien heitteleminen yleisöön. Rottia tai hurmetta ei tällä kertaa (ihmettelen, mitä bändin tukijoukkojen ympäriinsä roudaamissa muovikasseissa mahtoi olla) tantereella näkynyt, mutta näky oli silti tyly. Lavalle asteli joukko mustia kaapuveikkoja, ja se näky oli jo melko tyly. Tylymmäksi meno muuttui kun kaapuveikot riisuivat huppunsa, lavalla oli nimittäin joukko kaljupäitä basistia lukuunottamatta, jolla oli enemmän karvoja päässään kuin muulla bändillä yhteensä. Muullakin bändillä oli tukka päässä kun uusimmat promokuvat näin, mutta eipä puhuta enää tämmöisestä muotoseikasta. Settilista oli hyvä, mutta jotenkin petyin. Torogilla oli helvetin vakuuttava ääni lavallakin, keskivertoa BM-ääntä parempi. Odotukseni olivat ilmeisesti liian korkealla, sillä odotin Behexenin olevan lavalla tajuttoman kova, nyt se oli “vain” hyvä. Pari soittovirhettäkin särähti pahasti korvaan (esimerkiksi Mouth of Leviathanin alussa), mutta yleiskuvaa ne eivät pahemmin romuttaneet. Tylyä ja totaalista meininkiä.

Sitten oli Mayhem, tuo poikakuoro helvetistä johon on yhdistetty sellaisiakin perhekeskeisiä teemoja kuten satanismi, itsemurha, kuolema, kannibalismi, shokeeraus, rienaus. Norjalaisilla (plus unkarilaisella ja ranskalaisella) ei ollut niitä sianpäitä mukana, mutta Attila Csiharin olemus oli vähintäänkin rienaava. Mies oli valinnut asukseen tällä kertaa katolilaisen papin vermeet, suitsukepönttöineen päivineen. Mies heilutteli astiaansa ja väänteli käsiään melkoisen rienaavasti. Kun tähän vielä yhdistetään miehen kantama sotkuinen corpsepaint ja miehen kurkusta tullut epäinhimillinen mylvintä oli näky vähintäänkin pelottava siellä pimeässä salissa. Mies kuulosti välillä joltakin paimentolaiselta, mutta Attila hoilasi myös latinaksi jumalanpalvelustakin, tosin viljellen anti-sanaa siellä sun täällä. Tämä ja muuten hiljaisen Necrobutcherin kimeä vikinä Attilaa esitellessä näyttivät, että kyllä Mayhemilta löytyy sitä huumoriakin. Necrobutcher sekä uudet livekitaristi Silmaeth ja Morfeus hoitivat kukin tonttinsa loistavasti. Kehuja saa myös juuri putkasta päässyt Hellhammer ylitrigatusta soundistaan huolimatta. Näin Hellhammerin peräti kolme kertaa tasan kolmesta syystä johtuen:

  1. Mies oli linnoittautunut järjettömän rumpurakennelmansa taakse
  2. Lavalla oli sen verran savua ja valoa että mies oli melkein näkymättömissä
  3. Olin itse melko epäedullisessa paikassa

Settilista oli yllättävän monipuolinen. Mayhem veti jotakin jokaiselta levyltä, mutta toki omaan makuuni tuli hieman liikaa uudemmilta levyiltä biisejä, sillä oma kiinnostukseni Mayhemiin rajautuu lähinnä De Mysteriis Dom Sathanas-levyyn. Siltäkin levyltä toki kuultiin helmiä, tosin jäin kaipaamaan Funeral Fogia. Olihan se kova juttu kuulla monen vuoden diggailun jälkeen ensimmäistä kertaa Freezing Moon ja Deathcrush. Se oli vain jotenkin värisyttävää ja musertavaa.

Aika vakuuttavan kuuloista? Joo, hyviä keikkoja tuli hyviltä bändeiltä, mutta jotenkin rutiinimaisilta nämä keikat kieltämättä hieman tuntuivat. Eivät valitettavasti pääse tämän vuoden Top 10-keikat listalle, mutta kannatti silti maksaa parikymppiä tästä illasta!

Kuvat:
Cavus
Risti (Behexen)
Behexen
Attila (Mayhem)
Mayhem