Tax, Lords of Death & Cigarette Crossfire. 10.7.2013 @ Vastavirta, Tampere

Kekkemot aloittanut Cause A Riot jäi meikäläiseltä harmillisesti väliin kun en osannut tulla paikalle ajoissa vaikka olin etukäteen kysellytkin aikatauluja. Olisin halunnut kovasti kuulla Swan Songin, mutta ehkäpä se vielä onnistuu.

 

Cigarette Crossfire. Tämä keikka jännitti, koska se oli ensimmäinen näkemäni Cigarette Crossfire-keikka Jeren lähdön jälkeen, Matin ollessa tilalla. Hyvältä tyypiltä Matti kyllä vaikuttaa, tosin Jereen verrattuna mies on erilainen, mutta ei missään nimessä huonompi. Hyväksyn ilomielin ja odotan seuraavaa keikkaa jonka pystyn katsomaan.

 

Lords of Death. Luulin tämän bändin soittavan punk rockia, mutta se olikin enempi hardcorea. En valita. Ostin paidan, mutta lähinnä sen takia että paita oli hieno sen sijaan että keikka olisi ollut erityisen kova. Kovasti kuulin porukan parjaavan bändin rumpalia, mutta en itse siihen kiinnittänyt juuri mitään huomiota.

 

Tax. Hyväntuuliset tamperelaiset rellestäjät.

Loput kuvat.

Cigarette Crossfire – Touriseiska

Cigarette Crossfire on kyllä kunnostautunut pikkumustien julkaisemisen kanssa, kun tässä käsiteltävä seiskatuumainen on jo bändin toinen oma seiskatuumainen (ja kolmas jolla se on esiintynyt, ei unohdeta Shatterhand-splittiä [2010]) viime syksyltä. Kyseessä on kuvakanneton seiskatuumainen, jota on varmaan järkevintä kutsua vain “touriseiskaksi”, koska sillä ei ole muutakaan varsinaista nimeä. Asiaa nyt ei varsinaisesti helpota sekään, että bändi päätti jättää biisitkin nimeämättä. Jenkkitourille (jota varten tämä seiska ylipäätään tehtiin) jätetyt levyt käsittääkseni nimettiin kukin uniikisti, samaten eräällä maaliskuisella Vastavirta-keikalla. Muuten biisit on nimetty Spedeksi ja Loiriksi.

Vaikka biiseillä onkin humoristiset nimet, niin ne eivät muuten naurata yhtään sen enempää kuin pitkäsoitonkaan biisit. Röökikettujen melankolinen perusvire on säilynyt ja muutenkin biisit kuulostavat siltä miltä pitääkin, eli Cigarette Crossfirelta, eli Suomen mittakaavassa melko uniikeilta tapauksilta. Kumpikaan biisi ei tosin ollut sellainen joka olisi säväyttänyt heti kättelyssä samalla tavalla kuin jotkin pitkäsoiton tai ensimmäisen seiskatuumaisen biiseistä. Niistä on toki melko helppo saada jonkinlainen ote jo ensimmäisillä kuunteluilla, mutta paremmin ne alkavat kolisemaan vasta kun niille on antanut tovin aikaa. Kai nyt voisi heitellä kommentteja Cigarette Crossfiren mahdollisesta aikuistumisesta?

Tämä sitten jäi sen levyttäneen kokoonpanon viimeiseksi levyksi, kun laulajabasisti Jere jätti bändin nyt keväällä. Nyt jäämme odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, kun bändissä on jo uusi laulajabasisti.

Kohokohdat: Spede?

Sokea Piste, 1981 & Cigarette Crossfire. 15.3.2013 @ Vastavirta, Tampere

Tämä oli monella tapaa erikoinen ilta.

Cigarette Crossfire. Tämä oli bändin viimeinen keikka Jeren kanssa, joten seurasin tätä settiä aika tarkkaavaisesti. Se oli muuten aikalailla perus-CC-keikkaa reilusti pitempi. Ei bändi ole suinkaan sotakirvettä kokonaan kuoppaamassa, vaan se palaa estradeille vielä myöhemmin jahka saa Jeren paikkaajan ajettua bändiin sisälle. Odotan mitä tulee.

 

1981. Ja heinäkuussa taisin nähdä tämän bändin viimeksi. Kumma juttu, kun tämä bändi onkin niin helkutin hyvä ja jonka tyyppisiä bändejä saisi olla Suomessa enemmänkin kuin suurinpiirtein kolme.

Ja Sokea Piste. En nyt sano että olisin koskaan nähnyt bändiltä hipsuttelukeikkoja, mutta tämä oli jo varsin väkivaltaista ja ahdistunutta murjomista.

 

Oli tämä ilta myös siinä mielessä erikoinen, että tällöin ja vain tällöin oli jaossa Ajatuksen Valon numero 5,5, eli Porttiteoria: Mies poltti tupakkaa 32 vuotta sitten, tuli sokeaksi. Siinä ei ollut mitään musajuttuja, vaan novelliksi kutsuttava, fiktiivinen viritelmä. Noista zineistä päästiin aika hyvin eroon, kun ylimääräisiä jäi vain parit hassut kappaleet. Nekin ovat jotakuinkin kadonneet.

Niin, sitä kuvamatskua on toki taas netissä.

The Amistad, The Phoenix Foundation, Cigarette Crossfire & Rift. 16.8.2012 @ Vastavirta, Tampere

Alkaa meno muuttua täällä Tampereella jo melko hurjaksi, kun nyt menin Vastavirralle jo toisena iltana peräkkäin. Pitääköhän tätä vauhtiin alkaa jo totuttelemaan?

Näköjään pitää. Hyväksi jo aiemmin havaittu Rift oli nytkin hyväksi havaittava, vaikka juuri edellisen kerran näin bändin tasan viikkoa aiemmin Hämeenlinnan Mustassa Torstaissa. Suosittelen ihmisiä muuten menemään sinne kun vastaisuudessa niitä järjestetään. No, eipä minulla tästä keikasta ole ihmeempiä sanottavia. Rutiinilla alkaa bändi jo vedellä, vaikka tuon uuden ja nopeamman biisin ilmestyminen settiin kasvattaa kiinnostusta kovasti.

Cigarette Crossfire oli hieman yllättävästi toisena, ja keräsi ilmeisesti eniten yleisöäkin. Ei tässä loppuunmyytyä missään tapauksessa lähennelty, mutta eniten tämä bändi tuntui paikallisia kiinnostavan. Eihän tällä keikalla kyllä paljoa porukkaa ollut, varmaan bändit + 10-20 maksanutta niin ollaan lähellä totuutta. Harmi, sillä ainakin Cigarette Crossfiren keikka oli jäätävän hyvä. Tarjosi tiukkaa soittoa, hyviä biisejä ja hieman tahatonta sketsiviihdettäkin.

The Phoenix Foundationin aikana näkyi, että Cigarette Crossfirea odotelleet ihmiset olivat ehtineet kaikota jo heti suosikkiensa jälkeen. Olisi niiden nyt kannattanut Peenixin jäädä katsomaan, sekin kun oli ihan hyvässä iskussa. Uusi levykin on kaiketi juuri tuloillaan, joten jäänpä odottelemaan. Edellinen plätty No Love Lost ei ollut sellainen levy jonka eteen olisin valmis tekemään suuria uhrauksia, siinä missä edeltäjänsä oli liki loistava levytys.

The Amistadille kävi vähän sitten niin kuin sille kuvitteli käyvän. Melko tuntematon ulkomaalaisbändi kun vetelee tunnetumpien kotimaannimien jälkeen, niin olihan se selvää ettei porukkaa hillittömästi paikalla enää ollut bändiä seuraamassa. Eipä sillä, että sitä olisi ollut paikalla juuri muutenkaan. Mitä itse The Amistadiin tulee, niin nämä mukavan oloiset britit olivat saaneet albuminsa jollekin nettisaitille striimattavaksi, ja koetin sitä varmaan kuukautta ennen keikkaa kuunnella. Ei iskenyt, mutta keikka oli “ihan ok” –tasoa. Kyllähän sitä katseli, mutten kuitenkaan edes levyä ostanut. Nyt vähän harmittaa, mutta toisaalta kiirehdin melko nopeasti poiskin Pispalasta jotta saisin alle viisituntisiksi jääneistä yöunistanikin jotain irti.

Muutamat lisäkuvat ovat tsekattavissa täällä.

Shatterhand / Cigarette Crossfire – Split

Kun Cigarette Crossfire rävähti vuodenvaihteessa 2010/2011 ilmoille, bändin ensimmäinen seiskatuumainen tuntui (syystäkin) olevan kovimpia juttuja melodisen punkin ja hardcoren rintamilla. Samoihin aikoihin oli kylläkin tullut myös splitti skottibändi Shatterhandin kanssa, ja siitäkin kyllä puhuttiin muttei sitä koskaan näkynyt missään. Sain itse hankittua tämän splitin vasta reilun vuoden myöhässä, sen jälkeen kun Cigarette Crossfire oli julkaissut jo ensimmäisen pitkäsoittonsa ja minäkin olin ehtinyt haastatella bändiä

Cigarette Crossfiren puolella on yksi kappale, Force-Fed. Kyseinen kappale lataa suoraan tauluun ja sinkoutuu omissa kirjoissani suoraan Cigarette Crossfiren kovimpien biisien joukkoon. Ehkäpä kaikkein kovimmaksi, jopa. Tämä on äänitetty samoissa sessioissa kuin ne seiskankin biisit, mitä nyt tämä pieksee ne kaikki. Jopa Man’s Best Friendin, ja se on jo todella tiukka suoritus. Eipä minulla tästä biisistä nyt muuta. Kokekaa se itse. Tämä splitti on siis hankinnan arvoinen jo pelkästään Cigarette Crossfiren puolen takia.

Mutta jotta tämä teksti ei menisi pelkästään Cigarette Crossfiren hehkuttamiseksi, niin pitääpä kehua Shatterhandiakin. Itselleni tämä splitti oli ensimmäinen (ja itse asiassa ainoa) kanava jota kautta pääsin koko bändiä kuulemaan. 90-luvulla perustettu bändi alkaa olemaan piakkoin jo veteraaniasemassa, onhan bändi julkaissut jo tukun levyjä. Cigarette Crossfirelle tuli siis ainutlaatuinen tilaisuus päästä samalle levylle bändin kanssa, varsinkin jos se voitti puolelleen myös joitakin Shatterhandin faneja. Shatterhand soi yhtä melankolisesti kuin splitin suomibändikin, joten bändit sopivat toisilleen erittäin hyvin. Samoja vaikutteitahan (Hot Water Music, Leatherface jne.) on molemmilla bändeillä.

Tänään Cigarette Crossfire esiintyy Vastavirta-klubilla lämppäämässä Shatterhandin maanmiehiä The Amistadia. Tätä keikkaa olen odottanut. Ämyrockin Cigarette-keikka jäi tyystin välistä, mutta nyt on torstai ja MINÄ PÄÄSEN VIHDOIN JA VIIMEIN KATSOMAAN ARKIKEIKKAA VASTAVIRRALLE! I FEEL LIKE TAMPERE!

Ps. Pitäisiköhän kuunnella joskus jotain muutakin?

Cigarette Crossfire, The Phoenix Foundation ja Sean & Mereau. 6.1.2012 @ Ravintola Escape, Riihimäki

Hämeenlinna on aina ollut suhteellisen kuollut kaupunki, ainakin sinä aikana kun olen itse ollut kiinnostunut keikoilla juoksemisesta. Tosin siinä eteläpuolella sijaitseva Riihimäki on ollut samanaikaisesti vielä kuolleempi kaupunki. Taisin Hämeenlinnassa asumiseni aikana (muutin pois loppukesästä 2009) käydä sieltä käsin Riihimäellä tasan yhden kerran katsomassa keikkaa, jolloin Riihimäki joutui hyvin tasaväkiseen tilanteeseen äärimmäisen kuolleen Forssan kanssa. Nyt loppiaisen ratoksi ajoin avovaimoni kanssa ensin Lahdesta Hämeenlinnaan, ja sieltä myöhemmin saman päivän aikana ajoin Riihimäelle uudestaan, tosin nyt katsomaan siellä olevia keikkoja.

Itselleni ainoa tuntematon suuruus tämän illan aikana oli ensimmäisenä soittanut Sean & Mereau, joka ei ollut minulle ollut ensinkään tuttu. Tosin jo bändin nimestä pystyi arvailemaan ettei se ihan tyylipuhdasta punkkia ainakaan soittanut, eikä se sitä soittanutkaan. Punk-henkistä kyllä, mutta bändi soitti jonkinlaista semi-akustista indiefolkpoppia. Omien sanojensa mukaan Sean & Mereau haluaa pyrkiä ulos punk/hardcore-skenen konventioista. Toisaalta yhtyeen musiikki ei tuntunut koskaan edes istuneen siinä karsinassa, vaikka siinä tiettyä punk-henkisyyttä selvästi olikin. Olihan se nyt ihan erilaista kuin mitä illan muut bändit soittivat, mutta mielestäni kaikkien keikkailtojen bändien ei tarvitsisi olla samasta puusta veistettyjä muutenkaan. Sean & Mereau ei sitä ollut. Tämä keikka tuntui itselle ehkä vähän liian pitkältä, johtuen kyllä aika paljon siitä että olen itselleni täysin tuntemattomien bändien keikoilla melko kärsimätön.

The Phoenix Foundationin näin vasta ensimmäistä kertaa, vaikka olen ehtinyt olla tohkeissani bändistä jo useammankin vuoden. Uusi levykin tuli poistettua haltuun suunnilleen heti kun se vain oli mahdollista. Kyllähän tuosta melankolisuuden puuskasta olin innoissani, mutta eipä keikka toisaalta ollut mikään “dreams coming true”-osastonkaan tapaus. Mitä nyt keikka oli liian lyhyt, kuten se tämmöisissä tapauksissa aina tuppaa olemaan.

Cigarette Crossfiren tämänkertainen world tour käsitti melkein koko pääradan, eli Helsingin, Riihimäen ja Tampereen. Henry’s Pubissa ja Vastavirralla olivat olleet tuvat täynnä, mutta Riihimäellä ei ihan samaan päästy. Onhan siinä nyt yleisömäärissä väistämättä pieni ero, jos vajaan 30 000 asukkaan pikkukaupunkia verrataan Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Cigarette Crossfire oli vetänyt kyllä Riihimäellekin kivasti katsojia, vaikka odotukset tuskin olivat kenelläkään kovin suuret vaikka Cigarette Crossfire onkin perin laadukas bändi. Yhtyeen uusi levyhän on todella hyvä, ja bändin onnistui aktivoida myös sellaista yleisönosaa, jota eivät kaksi muuta bändiä tainneet kiinnostaa tippaakaan. Voidaanko tästä kaikesta päätellä Cigarette Crossfiren olevan jonkinlaisessa nosteessa?

Keikat olivat todella hyviä, ja niiden takia Facebookiakin oli päivitettävä välittömästi tapauksen johdosta. Itse keikkapaikkana Escape vaan oli aika outo. Mestaa ei ole selvästikään suunniteltu keikkapaikaksi, mikä näkyi paitsi ruotsinlaiva-henkisessä sisustuksessa, lavan törkeän kokoisessa kaiteessa ja hintatasossa. Ennen bändien soundcheckejä paikalla oli ollut eläkeläisten bingo-ilta, mutta ilmeisesti Escape on Riihimäellä ainoa konkreettinen vaihtoehto keikkapaikaksi. Eipä siellä muita paikkoja tosiaankaan taida valitettavasti olla. Akustiikankin kanssa oli pitkin iltaa enemmän tai vähemmän ongelmia, ja eniten tästä kärsi Sean & Mereau, jonka musisointi ei perustunut “nupit yhdessätoista”-kohkaamiselle. Myttyyn mennyt soundipuoli kieltämättä verotti bändien iskuvoimaa rahtusen, mutta bändien kovuutta ne eivät kyenneet lannistamaan.

Kuvia sitten kans!

Cigarette Crossfire – S/T

Cigarette Crossfire on pääradan varrelle sijoittunut punk-ryhmä, joka tekee nyt tehorynnäkön suoraan etulinjaan. Jo hajoamista lähennellyt entisistä Life Giving Waters, Buried at Last ja Endstand-miehistä koostuva sai kokoonpanonsa vakiinnutettua ja tehtailtua kaksikin levytystä. Toinen on splittilevy skotlantilaisen Shatterhandin kanssa ja toinen nyt käsiteltävä, nimettömäksi jäänyt seiskatuumainen.

Aloitusbiisi Man’s Best Friend suoraan sanoen potkii munille, johtuen siitä että se kuulostaa jopa hämmentävän paljon Life Giving Watersilta. Mainittakoon, että Life Giving Watersin viimeiseksi jäänyt levytys Almost There (2009) on itselleni henkilökohtaisella tasolla tärkeä. Poriin muutettuani kuuntelin levyä erityisen paljon, monesti vielä illan viimeisenä levynä ennen yöpuulle menemistä. Cigarette Crossfiren onnistui muistuttamaan minua tuollaisesta kuunteluhetkestä, vaikkakin Man’s Best Friend vain hieman muistuttaa LGW:tä riffinsä ja nopean temponsa osalta. Muuta yhteisiä asioita en juuri löydä, sillä Cigarette Crossfire ei pyri olemaan jäsentensä entisten bändien uusintaversio, vaan on ihan oma bändinsä johon sen jäsenet ovat tuoneet historiaansa mukanaan. Bändin jätkät tekevät hyvää työtä instrumenttiensa parissa, ja erityisesti kitaristit loistavat.

Cigarette Crossfire koostuu monista palasista, ja on hieman ymmärrettävääkin että bändi potee identiteettikriisiä. Sävellyksissä – varsinkin kiekon päättävässä, neliminuuttisessa Grayssa – on vielä jonkin hakemista eikä soundipuolellakaan ole vielä hurraamista. Erityisesti rummut kuulostavat hieman ohuilta. Cigarette Crossfire on (ainakin toistaiseksi) täydellisyydestä kaukana, mutta debyytiksihän tämä on vallan loistava! Yhdessä soittaessahan bändeillä on yleensä hitsautua tiiviimmin yhteen, mutta en ole päässyt vielä yhtyeen tarmokkuutta lavalla todistamaan. Suistonkin keikka jäänee väliin, ainakin näillä näkymin. Harmi.

Bändillä on voitokkaat kortit sorkissaan, mutta se ei osaa vielä pelata niillä oikein. Kyllä se linja vielä selkiytyy. Sitä odotellessa liityn mässäilyorgioihin: Lazysodin Tarvainen halusi niskapalan, mutta minä nihkeilen ja haukkaan mieluiten herkullista omenaa.

Levyn julkaisijoina toimivat Tuska ja Ahdistus, Hockey Champ Records, Unsane Asylum ja Automobiledrive Music. Kun olen aiemminkin linkannut levyjen kansitaiteita tehneiden graafikoiden sivuille, niin teen sen nytkin. Tämän seiskatuumaisen kannen piirroksen on tehnyt belgialainen Maarten de With.

Kenelle: Melodisen punk rockin kavereille. Suositeltavaa erityisesti, jos Manifesto Jukebox puhuttelee.
Miksi: Koska tästä saattaa tällä menolla kehittyä vielä todella kovakin tekijä.
Kohokohdat: Man’s Best Friend, Start Again